FI reaction 4-23

Colorado Avalanche sai pudotuspelien ensimmäiseltä vieraspelimatkalta haluamansa. Tappiollisen ensimmäisen ottelun jälkeen Avalanche paransi sarjan toiseen otteluun ja kaatoi Winnipeg Jetsin tiistaina maalein 5-2. Sarja on nyt siis tasatilanteessa 1-1.
 
– Jatkoimme siitä, mitä teimme ensimmäisessä ottelussa, mutta pidimme pakan paremmin kasassa. Aleksandar Georgijev oli loistava, ja jokainen ketju kantoi kortensa kekoon. Tämä oli hauska peli, Avalanchen ykkössentteri Nathan MacKinnon sanoi.
 
Tuloksen takana oli myös vahvaa suomalaista väriä. Artturi Lehkonen teki yhden Coloradon maaleista ja toimi syöttäjänä toisessa. Mikko Rantanenkin pääsi pisteille alustaessaan vieraiden viimeisen osuman, joka tyrehdytti Winnipegin haaveet kiristä.

WPG-COL: Lehkonen ohjaa tasoitusosuman toisessa erässä

Avalanche sai jälleen tehoja laajalta rintamalta, sillä neljästä hyökkäysketjusta kolme onnistui maalinteossa. Lehkosen ketjusta myös Valeri Nitshushkin sai maalimerkinnän tililleen.

– Se on edellytys sille, että voittaa pudotuspeleissä. Jokaisen ketjun pitää tuottaa jotain. Tänään onnistuimme siinä. Toivottavasti sama meno jatkuu, puolustaja Cale Makar sanoi.

Colorado ratkaisi pelin toisessa erässä. Se oli joutunut varhain tappioasemaan, mutta tällä kertaa ottelusta ei tullut ihan samanlaista ilotulitusta kuin sarjan avauksesta. Winnipegin David Gustafsson oli avauserän ainoa maalintekijä.

Avalanchen tasoituksesta vastasi Miles Wood. Pian 1-1 maalin jälkeen Colorado sai neljän minuutin ylivoiman, jonka tuloksettoman jauhamisen jälkeen Mark Scheifele palautti Winnipegin edelle. Tasaviisikoin ehdittiin pelata vain noin puoli minuuttia.

Myötätuuli alkoi puhaltaa Coloradon purjeisiin erän loppuvaiheessa. Lehkonen käynnisti vierasjoukkueen rynnistyksen tasoitusmaalillaan. Kolme minuuttia myöhemmin konkarihyökkääjä Zach Parise siirsi Avalanchen ensimmäisen kerran johtoon. Karkumatka kasvoi vielä kahteen osumaan, kun Lehkonen ja Nathan MacKinnon alustivat Josh Mansonin tekemän 4-2 maalin seitsemän sekuntia ennen erätaukoa.

WPG-COL: Manson vapautuu jäähyaitiosta ja ohittaa Hellebuyckin

Jets ei enää noussut kuopasta. Se sai kolmannessa erässä yhden ylivoiman, joka ei tuottanut kavennusta. Pyristely päättyi viimeisen minuutin alkaessa, kun Nitshushkin laittoi kiekon tyhjiin. Rantanen alusti 5-2 maalin ja kirjautti NHL-uransa 60. syöttöpisteen pudotuspeleissä. Rajapyykin oli saavuttanut vain kaksi pelaajaa Avalanchen seurahistoriassa: Joe Sakic (104 syöttöä) ja Peter Forsberg (101 syöttöä).

– Puolustuspelaamisessa pitää pystyä suojelemaan maalia. Ensimmäisessä erässä emme olleet loistavia, mutta Georgijev oli erinomainen. Toisessa ja kolmannessa paransimme koko ajan. Maalit olivat tänään molemmin puolin tiukemmassa, joten parannus oli selkeää, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar summasi.

Colorado sai ottelussa kovasti kaipaamiaan onnistumisia. Se oli ensimmäisessä pelissä paperilla vain maalin päässä voitosta, mutta karu 6-7 tulos nosti esiin huolestuttavia puutteita etenkin maalivahtipelaamisessa.

Georgijev sai sarjan avauksen jälkeen osakseen kritiikkiä, ja varamieheksi kaavailtu Justus Annunen sairastui juuri ennen ensimmäistä ottelua.

– Yritin luottaa omaan pelaamiseeni ja nauttia tunnelmasta. Halusin lähestyä tätä kokonaan puhtaalta pöydältä. Nollasin tilanteen myös avausmaalin jälkeen. Ottelu on pitkä, Georgijev totesi.

Jetsin ja Avalanchen playoff-sarjan toisen ottelun huippuhetket

Georgijev sai jatkaa Avalanchen maalilla, sillä Annunen ei ollut vieläkään pelikunnossa. Luukkuvahdin roolissa oli tiistaina Ivan Prosvetov. Georgijev pesi kasvonsa ja piti Jetsin aisoissa 28 torjunnallaan.

– Pelasimme oikeanlaisella itseluottamuksella. Saimme paljon onnistumisia monelle pelaajalle, ja Georgijev oli loistava. Ne olivat tärkeimmät seikat tuloksen takana, Makar sanoi.

Hyökkäyspelaamisen toimivuus ei Coloradon kohdalla tule enää yllätyksenä. Joukkue on iskenyt pudotuspelien kahdessa ensimmäisessä ottelussa nyt yhteensä 11 osumaa. Ratkaisijoita riittää, mutta vastustaja ei ole maaleja päästävän joukkueen maineessa. Jetsin 2,41 päästettyä maalia ottelua kohden olivat runkosarjassa jaetusti paras saldo.

Sarja siirtyy seuraavaksi Denveriin, missä Avalanche pyrkii pitämään kiinni tiistaina itselleen ryöstämästään kotiedusta.

– On tärkeää päästä kotiin tässä tilanteessa, mutta pudotuspeleissä on hauskaa myös pelata vieraissa ja ryöstää voittoja. Haluamme käyttää kotiyleisöä nostamaan energiatasojamme, mutta keskittyä silti pelaamiseen, MacKinnon sanoi.

Sarjan kolmas ottelu pelataan perjantaina ja neljäs sunnuntaina.

Aiheeseen liittyvä sisältö