GettyImages-2149473080

Dallas Stars tiesi jo ennakkoon, että heti ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjasta tulisi vaikea.

Nyt takana on kaksi ottelua, ja tilanne on vielä vaikeampi. Vegas Golden Knights on vienyt nimiinsä molemmat pelit.

- Olen pettynyt. Ansaitsimme ehkä enemmän ensimmäisessä ottelussa, mutta on meidän vastuullamme löytää keinot voittaa. Toisessa pelissä marginaali oli minimaalinen. Valtaosa ottelusta mentiin 1-1-tilanteessa. Molemmilla kerroilla Vegas löysi voiton avaimet, Starsin päävalmentaja Peter DeBoer tuskaili viimeisimmän kohtaamisen jälkeen.

Golden Knights voitti ensimmäisen ottelun 4-3-lukemin. Toinen ottelu päättyi 3-1, kun Jack Eichel ehti viimeistellä lopussa vielä yhden osuman tyhjiin. Molemmat ottelut pelattiin Dallasin kotikentällä.

Starsin ja Golden Knightsin playoff-sarjan toisen ottelun huippuhetket

- He ovat hallitsevia mestareita. He ovat kaikkia edellä. He olivat tilanteen tasalla myös viime vuonna, joten emme ole ainoa joukkue tässä tilanteessa, DeBoer totesi.

Tilanne on Starsin kannalta myös ikävän tuttu. Viime vuonna joukkueet kohtasivat Läntisen konferenssin finaalisarjassa. Silloin Vegas voitti kuudessa ottelussa ja eteni lopulta Stanley Cupiin asti. Sarja alkoi Dallasin näkökulmasta samanlaisella ankeudella, sillä Golden Knights vei nimiinsä kolme ensimmäistä ottelua.

Nyt eron ei pitäisi saada antaa kasvaa yhtä mahdottomaksi kuiluksi. Se tarkoittaa jo pakkovoittoja, kun Stars matkustaa jatkamaan sarjaa vieraskentällä.

- Olemme olleet koko sarjan paras vierasjoukkue, ja meidän pitää matkustaa Las Vegasiin ja voittaa. Golden Knights on kuitenkin erittäin hyvä joukkue, ja syystä. Heillä on mielestäni leveämpi kokoonpano kuin viime vuonna, DeBoer sanoi.

Sarjan kolmas ottelu pelataan T-Mobile Arenassa lauantaina.

Aiheeseen liittyvä sisältö