ahoFI

Carolina Hurricanes koetteli maanantaina kotihallinsa PNC Arenan rakenteiden kestävyyttä ja hullaannutti kannattajansa poikkeuksellisella takaa-ajovoitolla.
 
Hurricanes kukisti New York Islandersin maalein 5-3 pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjan toisessa kamppailussa ja siirtyi sarjassa johtoon voitoin 2-0. Kotijoukkue sai nauttia voitostaan täysin rinnoin, sillä Islandersilla oli parhaimmillaan kolmen maalin etumatka, ja vielä runsaat kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua vieraat johtivat ottelua maalilla.
 
Carolinan suomalaishyökkääjät Sebastian Aho (1+1) ja Teuvo Teräväinen (1+0) esiintyivät edukseen. Teräväinen vastasi isäntien avausmaalista ja Aho päätöserän lopulla syntyneestä tasoituksesta.
 
– Uskomaton nousu. Ottelun alku ei ollut meiltä kovin huono, mutta vastustaja käytti paikkansa todella hyvin ja pystyi pitämään meidät poissa hyvistä maalintekopaikoista. Mutta niin se vain joskus menee, tällaista on jääkiekko, Aho kommentoi koitoksen jälkeen.

CAR-NYI: Teräväinen osuu ylivoimalla Guentzelin syötöstä

Maanantaina koettiin NHL:n pudotuspelien pitkässä historiassa vasta seitsemäs kerta, kun joukkue tekee tasoitus- ja johtomaalit varsinaisen peliajan kolmen viimeisen minuutin aikana. Viimeksi vastaavaan oli pystynyt Chicago Blackhawks 11 vuotta sitten.

– Se, miten reagoimme ja tulimme takaisin peliin, kertoo paljon luonteestamme ja siitä, millainen tämä joukkue on. Meillä on kopissa uskoa, että voimme tulla ohi monenkin maalin tappioasemasta, totesi Aho.

Hurricanesin kiri oli näyttävä, mutta se olisi voinut alkaa aikaisemminkin. Muun muassa Aho kolisteli Semjon Varlamovin vartioiman maalin tolppia. Suomalaissentteri jätti silti läheltä piti -tilanteet omaan arvoonsa.

– Kun ollaan häviöllä, on tehtävä kaikkensa voiton eteen. Henkilökohtaisilla asioilla ei ole merkitystä. Jokaisen on autettava joukkuetta voittamaan, eikä ole väliä, kuka maalit tekee, Aho alleviivasi.

Maanantainen kamppailu oli edennyt reilusti yli puolivälinsä ennen kuin Hurricanes pääsi tulostaululle Teräväisen tekemällä ylivoimamaalilla. Osuma antoi esimakua siitä, mitä tuleman piti.

– Peli vain alkoi kulkea, ja annoimme vastustajalle painetta. ”Turbon” ylivoimamaalista saimme momentumia, emmekä sen jälkeen enää katsoneet taaksemme, vaan jatkoimme puskemista. Näin meillä homma toimii. Vaikka olisimme viiden maalin johdossa tai viisi maalia tappiolla, keskitymme vain seuraavaan vaihtoon ja pelaamme omaa peliämme, Aho muotoili.

Hurricanes kellotti seuraennätyksen

Islanders oli hävinnyt avausottelun maalein 1-3, joten se lähti päättäväisesti hakemaan vierasvoittoa. Pelaaminen alkoi kantaa hedelmää ensimmäisen erän lopulla, kun Kyle Palmieri ja Bo Horvat veivät saarelaiset kahden maalin johtoon. Kapteeni Anders Lee venytti vierasjohdon jo kolmeen maaliin siirrettyään kiekon ohi maalivahti Frederik Andersenin toisessa erässä ylivoimalla.

Yksi ottelun käännekohdista koitti ajassa 32.23, jolloin maalivahti Varlamoville tuomittiin kahden minuutin rangaistus kampituksesta. Teräväinen sytytti Hurricanesin kipinän ylivoimaosumallaan, johon hän sai syötöt Jake Guentzelilta ja Seth Jarvisilta. Kyseessä oli Teräväisen 34. pudotuspelipiste Hurricanesissa, joten hän jätti puolustaja Jaccob Slavinin taakseen ja nousi seuran kaikkien aikojen playoff-pistepörssissä viidenneksi. Ykkösenä on Aho (24+36=60).

Jarvis toi Carolinan maalin päähän kolmannen erän puolivälin jälkeen. Kun tasoitusta ei alkanut kuulua, päävalmentaja Rod Brind’Amour kutsui Hurricanesin aikalisälle ja otti Andersenin pois maalilta. Pian seuranneen aloituksen jälkeen Aho huudatti 18 905 katsojan vahvuista yleisöä tasoitusmaalillaan. Desibelit nousivat yhä jäätävämpiin lukemiin, kun Jordan Martinook riisti loistavasti kiekon ja upotti voittomaalin vain yhdeksän sekuntia myöhemmin.

CAR-NYI: Aho ja Martinook osuvat yhdeksän sekunnin välein

– Kolmannessa erässä nostatimme aallon toisensa jälkeen, Martinook kuvaili.

– Emme antaneet vastustajalle mitään, ja se oli kaikkein tärkeintä. On vaikea edes kuvailla sitä energiaa, jonka saimme tasoituksesta. Tällaiset ottelut ovat niin hienoja, että tuskin saan nukuttua kovin hyvin ensi yönä, voittomaalista vastannut sankari jutteli.

Perättäiset maalit olivat ylivoimaisesti nopeimmat Hurricanesin pudotuspelihistoriassa ja harvinaiset myös koko liigan mittapuulla. Rivakampia otteita nähtiin viimeksi kuusi vuotta sitten, jolloin Pittsburgh Penguins osui kahdesti viiden sekunnin sisään.

Viimeisellä peliminuutilla Guentzel sinetöi lopputuloksen tyhjään maaliin Ahon ja Andrei Svetshnikovin syötöistä.

Brind’Amour teki pelaajaurallaan 38 pudotuspelipistettä Carolinalle ja oli voittamassa hurrikaanipaidassa Stanley Cup -mestaruutta vuonna 2006. Maanantaisesta takaa-ajosta seuraikoni sai yhden arvokkaan muistijäljen lisää.

– Tällaisia otteluita ei ehkä tule kuin kerran elämässä. Olimme kolmannen erän alussa tappiolla kahdella maalilla, mutta olimme saaneet vauhtia jo toisessa erässä. Kavereilla oli hyvä fiilis pelaamisestaan, Brind’Amour arvioi.

Hurricanesin voitettua molemmat kotikamppailunsa ottelusarja siirtyy Long Islandille. Islanders isännöi kolmatta ottelua torstaina.

Aiheeseen liittyvä sisältö