GettyImages-2150853003

Anton Lundell on kotiutunut NHL:n pudotuspelien maailmaan. Florida Panthersin hyökkääjä kertoi keskiviikkona uran kolmansien pudotuspelien sujuvan jo selvästi mallikkaammin kuin ensimmäiset kokemukset kaksi vuotta sitten.

- Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Luulin silloin olevani valmis, mutta nyt tiedän, että silloin puuttui nykyinen kokemuspohja, enkä oikeasti tiennyt mitä odottaa. Näihin pudotuspeleihin oli paljon helpompi lähteä. Tiedän, mitä voittaminen ja sarjasta toiseen jaksaminen vaativat, Lundell sanoi keskiviikkona.

Lundell on ollut mukana pudotuspeleissä kaikkina kolmena NHL-kautenaan. Viime keväänä Panthers eteni lopulta Stanley Cup -finaaliin asti. Tämän vuoden pudotuspeleissä Lundell on kirjauttanut viidessä ottelussa neljä tehopistettä, kaikki maalisyöttöjä.

Lightningin ja Panthersin playoff-sarjan viidennen ottelun huippuhetket

Panthersin ei tarvitse tällä hetkellä tehdä muuta kuin odottaa. Joukkue on jo varmistanut paikkansa toiselle kierrokselle, mutta seuraa nyt muita pelejä odottaessaan tulevaa vastustaan.

- Kaikki katsovat muita sarjoja mielellään. Osa katsoi pelejä eilenkin. Olen itse seurannut laajasti, jos pelejä on ollut käynnissä vapaailtoina. Pudotuspelien seuraaminen on aina mukavaa, myös muiden joukkueiden pelien tapauksessa, Lundell sanoi.
Lundell kertoi saaneensa omaan peliinsä uusia oppeja Tuomo Ruudulta, joukkueen apuvalmentajalta. Entinen NHL-hyökkääjä on ollut mukana Panthersin valmennusryhmässä kolmen kauden ajan.

Erityiset panostukset on kohdistettu aloituksiin.

- Olemme työstäneet sitä paljon Ruudun ja sentterien kesken. Olemme katsoneet videoita ja kerryttäneet toistoja erilaisilla tyyleillä. Samalla auttaa, kun oppii tuntemaan vastaan tulevat pelaajat. Tietää, mitä muut tekevät. Paljon on myös henkisiä juttuja, pitää yrittää toinen sentteri odottamaan jotain muuta kuin mitä lopulta tekee, Lundell kertoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö