GettyImages-2150413430

Mikko Rantanen alkoi näyttää parastaan, kun tarjolla oli paikka pudotuspelien toiselle kierrokselle.

Colorado Avalanche katkaisi tiistaina Winnipeg Jetsiä vastaan pelatun ensimmäisen kierroksen playoff-sarjansa viemällä viidennen ottelun nimiinsä maalein 6-3. Rantanen hääri ottelussa pääroolissa ja teki kaksi maalia sekä kirjautti vielä syöttöpisteenkin.

– Nämä olivat parhaat viisi peräkkäistä otteluamme koko kauden ajalta. Sitä vaaditaan tähän aikaan vuodesta. Uskon, että kokemuksemme antaa siinä etua, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar arvioi.

Jetsin ja Avalanchen playoff-sarjan viidennen ottelun huippuhetket

Myös kollega toisella puolella sanoi samanlaisia asioita. Jetsin päävalmentaja Rick Bowness kuvaili tiistain koitosta joukkueensa selvästi parhaaksi otteluksi pudotuspeleissä. Se ei vain riittänyt, ja vahvan runkosarjan pelanneiden manitobalaisten kausi päättyi lopulta pettymykseen.

– Pelasimme sarjan parasta kiekkoamme, mutta tässä vaiheessa olimme jo epätoivoinen joukkue. Emme päässeet tasollemme tarpeeksi nopeasti. Olen ylpeä siitä, miten taistelimme, mutta sitä tekee koko vuoden töitä saadakseen tämän mahdollisuuden. Pelasimme loistavan runkosarjan, ja nyt olemme ulkona viiden pelin jälkeen. Se on pettymys, sanoi Winnipegin puolustaja Josh Morrissey.

Lopputuloksesta huolimatta tiistain ottelu eteni tasaisessa tahdissa kolmanteen erään asti. Jets jopa teki ottelun avausmaalin heti toisella peliminuutilla. Toisessa erässä Avalanche meni ensimmäisen kerran johtoon, mutta Winnipeg kuittasi tilanteen pikaisesti tasoihin hyödyntämällä ylivoimansa.

Vielä toinenkaan johto ei riittänyt Coloradolle. Artturi Lehkonen laittoi vieraat edelle toisen erän jälkipuoliskolla, kun syöttöyritys kimposi Jetsin puolustaja Neal Pionkin mailan lavasta omaan maaliin. Lehkonen iski yhden osuman sarjan jokaisessa ottelussa ja on runkosarjan loppu mukaan lukien nakuttanut 14 viime otteluunsa komeat tehot 9+8=17.

WPG-COL: Lehkonen vie Avalanchen johtoon toisessa erässä

Winnipegin seuraavan tasoituksen teki Tyler Toffoli, kun kolmatta erää oli pelattu kaksi minuuttia. Tilanne oli 3-3, kunnes koitti Rantasen vuoro astua esiin. Valeri Nitshushkinin 1-1 maalin jo alustanut suomalaistähti vei Coloradon johtoon ohjatessaan Devon Toewsin viivalaukauksen verkkoon. Tästä kului alle neljä minuuttia ennen kuin MacKinnonin poikittaissyöttöä seurasi Rantasen viimeistelemä 5-3 osuma.

WPG-COL: Rantanen ohjaa Toewsin kudin sisään päätöserässä

Avalanche laittoi loppusekunneilla kiekon vielä tyhjiin sinetöidäkseen loppunumerot ja jatkopaikkansa.

– Olimme ensimmäiset kaksi erää ehkä vähän liian varovaisia. Tiesimme, että kolmannessa erässä Jets yrittäisi avata peliä, mutta saimme tärkeän maalin. Sen jälkeen jatkoimme fiksua pelaamista. Vahva suoritus, sanoi 33 kertaa torjunut Coloradon maalivahti Aleksandar Georgijev.

– Kaikki neljä ketjuamme, varsinkin kaksi alempaa ketjua, pelaavat todella hyvin. He luovat meille momentumia, hyökkäyspään tilanteita tai aloituksia, joista pääsemme etenkin toisessa erässä vaihtamaan kärkiketjuja kentälle hyödyntämään väsyneen vastustajan, kiitteli puolestaan Rantanen huomioidessaan nelosketjun Jakov Treninin tekemän 2-1 maalin.

Rantanen on nyt seurahistorian neljänneksi paras maalintekijä, kun tarkastellaan pudotuspelien ottelusarjojen katkaisupelejä. Rantanen on iskenyt näissä olosuhteissa jo kahdeksan maalia, yhtä monta kuin Michel Goulet. Joe Sakic johtaa tilastoa peräti 17 osumallaan ennen Peter Forsbergiä ja Nathan MacKinnonia.

WPG-COL: MacKinnon petaa paikan Rantaselle päätöserässä

– Kiekko ei oikein pomppinut välillä eduksemme. Sitä sattuu ajoittain, ja se aiheuttaa turhautumista. Kokonaisuutena sarja oli kuitenkin todella hyvä. Paransimme jokaisesta ottelusta seuraavaan. Nostimme tasoamme koko ajan, joten olen tyytyväinen kokonaissuoritukseemme, Rantanen sanoi.

Avalanche saa nyt vetäytyä palautumaan. Toisen kierroksen vastustaja selviää myöhemmin Dallas Starsin ja Vegas Golden Knightsin välisessä sarjassa, joka on 2-2 tilanteessa ennen keskiviikon viidettä ottelua.

Nousujohteisen sarjan jälkeen tunnelmat ovat Coloradon leirissä hyvin erilaiset kuin sen alkaessa, tai tappioon päättyneen avauksen jälkeen.

– Vuosien edetessä oppii käsittelemään nousut ja laskut. Olen todella tyytyväinen siihen, miten teimme töitä ja kamppailimme tässä sarjassa. Emme pelanneet sarjan alla hyvin. Winnipeg voitti meidät hiljattain 7-0, ja se oli iso herätys. Olen ylpeä joukkuetovereistani, mutta töitä on edessä vielä paljon, MacKinnon sanoi.

– Kaikki ovat samalla sivulla. Tässä on paljon samaa kuin mestaruusvuodessamme. Kaikki antavat kaikkensa. Joskus tekee maalin ja joskus ei, mutta jokainen voi vaikuttaa omaan panokseensa ja työmoraaliinsa. Voitimme tai hävisimme, haluamme tehdä sen hyvällä taisteluilmeellä, MacKinnon vaati.

Aiheeseen liittyvä sisältö