Lamoriello-holland-Best-GMs

Kesän hiljaisilla viikoilla NHL.com/fi listaa muiden muassa sarjan parhaita pelaajia tältä hetkeltä ja lähihistoriasta. Tällä kertaa vuorossa ovat 2000-luvun parhaat GM:t.

Kesät ovat kiireistä aikaa joukkueiden toimistopuolen pomoille, general managereille, joiden tehtävänä on rakentaa tulevan kauden joukkueesta paras mahdollinen. Tällöin GM:ien kyvyt joutuvat toden teolla puntariin, sillä väärillä päätöksillä voi pahimmillaan tehdä omalle seuralleen tuhoa pitkäksi aikaa.
GM:ien ensisijaisena tehtävänä on pitää organisaationsa mahdollisimman kilpailukykyisenä palkkakaton puitteissa. Seuraavilla herroilla on takanaan huimat urat toimistopuolen pomona.
1. Lou Lamoriello
Edesmenneen legendaarisen kiekkovaikuttajan Jim Gregoryn nimeä kantava GM of the year -palkinto on kuulunut NHL:n palkintokattaukseen vuodesta 2009, ja se jaetaan vuosittain kauden parhaalle GM:lle. Lokakuussa 79 vuotta täyttävästä Lamoriellosta tuli viime kauden päätyttyä liigan historian ensimmäinen seurapomo, joka on onnistunut voittamaan palkinnon useammin kuin kerran. Pitkään NHL:ssä vaikuttanut Lamoriello tunnetaan henkilönä, joka ei liioin nöyristele kovienkaan supertähtien edessä.
Lamoriello on päässyt nostamaan lordi Stanleyn maljaa kolmesti (1995, 2000 ja 2003) toimittuaan New Jersey Devilsin GM:nä vuosina 1987-2015. Tällä hetkellä New York Islandersin seurapomona toimivan Lamoriellon viime vuosien parhaisiin siirtoihin kuuluu muiden muassa Barry Trotzin palkkaaminen saarelaisten päävalmentajaksi.
Lisää aiheesta: [Islandersin Lou Lamoriello nimettiin vuoden GM:ksi]
2. Ken Holland
Tällä hetkellä Edmonton Oilersin toimistopuolella operoiva Holland on itseoikeutettu valinta listan kärkipäähän, sillä ansioluettelo on sen verran vakuuttava. Peliuransa jälkeen Holland toimi Detroit Red Wingsin kykyjenetsijäpuolella yhdeksän kauden ajan, kunnes hän yleni apulais-GM:n pestin kautta organisaation GM:ksi kaudella 1997-98. Holland juhli seurassa Stanley Cupia yhteensä neljä kertaa. Kanadan maajoukkueen johdossakin vaikuttaneen Hollandin palkintokaapista löytyy myös kultamitalit sekä Sotshin olympialaisista 2014 että World Cupista 2016.
3. Stan Bowman
Mies Chicago Blackhawksin 2010-luvun dynastian takana. Bowmanin ansiolistalta löytyy niin organisaation avainpelaajien kiinnityksiä kuin nerokkaita täsmähankintoja, jotka nousivat merkittäviksi hahmoiksi Chicagon mestaruuskausilla (2010, 2013 ja 2015). Bowmanin käsialaa ovat muiden muassa Blackhawksin kapteenin Jonathan Toewsin ja tähtihyökkääjän Patrick Kanen kiinnittämiset intiaanipaitaan. Koviin täsmähankintoihin voidaan luokitella Marian Hossa, joka oli mukana voittamassa jokaista kolmea mestaruutta.
Bowman on jatkanut kunniakasta työntekoaan uudelleenrakennusvaiheessa olevassa Blackhawksissa ja poiminut varaustilaisuuksista organisaatioon Kirby Dachin tapaisia nuoria lahjakkuuksia.

4. Ray Shero
Heinäkuussa 59 vuotta täyttänyt Shero toimi ensiksi apulais-GM:n roolissa Ottawa Senatorsissa ja Nashville Predatorsissa, kunnes hänet palkattiin Pittsburgh Penguinsin GM:ksi kaudella 2006-07. Seura oli tuolloin juuri ehtinyt varata tähtihyökkääjät Sidney Crosbyn ja Jevgeni Malkinin. Sheron käsialaa ovat sen sijaan jo peliuransa päättäneen Chris Kunitzin ja edelleen taalaliigassa kiekkoilevan James Nealin kaappaamiset Penguins-paitaan. Työ tuotti hedelmää erityisesti kaudella 2008-09, jolloin Penguins juhli seurahistoriansa kuudetta Stanley Cupia. Kaudella 2012-13 Shero valittiin taalaliigan parhaaksi GM:ksi.
5. Jim Rutherford
Todellisena pelaajamarkkinoiden velhona tunnettu Rutherford otti Penguinsin komentoonsa Sheron lähdön jälkeen ja johti organisaation lopulta tuplamestaruuteen (2016 ja 2017). Sitä ennen Rutherford oli ehtinyt toimia Carolina Hurricanesin GM:nä mestaruuskaudella 2005-06. Pittsburghissa Rutherfordin tavaramerkeiksi muodostuivat täsmähankinnat, joita hän "ryösti" muilta joukkueilta lähes pilkkahintaan. Yksi isoimmista kaappauksista oli puolustaja Justin Schultzin hankkiminen Oilersista Penguinsiin vaihdossa vuoden 2016 NHL Draftin kolmannen kierroksen varausvuoroon. Lisäksi Rutherford onnistui tuomaan pingviiniarmeijaan sellaisia hyökkäyspään vahvistuksia kuin Phil Kessel, Nick Bonino ja Carl Hagelin.
6. George McPhee
Washington Capitalsin GM:nä vuosina 1997-2014 työskenneellä McPheellä oli kunnia astella lavalle vuoden 2004 NHL Draftissa ja kuuluttaa Aleksandr Ovetshkinin nimi koko varaustilaisuuden ykköspelaajana. Nuoremmat kiekkofanit muistavat McPheen kenties parhaiten tahona, joka kasasi uutena seurana NHL-kartalle tulleen Vegas Golden Knightsin kesällä 2017 järjestetyssä laajennusdraftissa. Se, millainen joukkue Golden Knightsista lopulta tuli, kertoo paljon McPheen kyvyistä. Vegasin unohtumattoman debyyttikauden jälkeen McPhee valittiin täysin ansaitusti kauden 2017-18 parhaaksi GM:ksi.
7. Dean Lombardi
Los Angeles Kings kuului 2010-luvun alussa dynastiajoukkue Chicago Blackhawksin pahimpiin kilpakumppaneihin. Kalifornialaisryhmä ei ollut ehkä pelityyliltään kaikkein luisteluvoimaisin, mutta vääntövoimaa ja kiekollista osaamista löytyi sitäkin enemmän. Se tuotti lopulta kaksi mestaruutta (2012 ja 2014), joissa molemmissa menestysresepti oli liki samanlainen. Seuran GM:nä vuosina 2006-2017 toiminut Lombardi piti hankinnoillaan huolen siitä, että joukkue oli aina playoffeihin lähdettäessä sellainen, jota vastustajat eivät mielellään kohdanneet avauskierroksella. Lombardin parhaimpiin hankintoihin kuuluivat Marian Gaborik ja Justin Williams, jotka lukeutuivat jälkimmäisen mestaruusjoukkueen avainpelaajiin.

8. Steve Yzerman
Tämän hetken NHL:n parhaimpiin GM:iin kuuluva Yzerman ponnahti nopealla tahdilla NHL-pomojen eliittiin työskenneltyään Tampa Bay Lightningin GM:nä vuosina 2010-2018. Vaikka Stanley Cup jäi floridalaisryhmässä saavuttamatta, Yzerman ehti kylvää Lightningiin menestyksen siemenen, josta organisaation nykyinen GM Julien BriseBois kerää parhaillaan hedelmiä. Yzermanin aikana Lightningin pelaavaan kokoonpanoon murtautui sellaisia nimiä kuin Nikita Kucherov, Tyler Johnson, Ondrej Palat sekä maalivahti Andrei Vasilevskiy. Yzerman valittiin kauden 2014-15 parhaaksi GM:ksi.
9. Doug Wilson
Peliurallaan huimana puolustajana tunnettu Wilson on toiminut vuodesta 2003 seurajoukkuetasolla vain San Jose Sharksin GM:nä, jossa työnjälki on ollut varsin vakuuttavaa, vaikka Sharks ei ole koskaan päässyt juhlimaan mestaruutta. Sharks on nähty Wilsonin 18 kautta kestäneellä ajanjaksolla peräti 16 kertaa playoffeissa. Lähimpänä mestaruutta haiparvi kävi kaudella 2015-16, jolloin kohtaloksi koitui tappio Stanley Cup -finaalisarjassa Penguinsille otteluin 2-4. Yksi Wilsonin legendaarisimmista siirroista on huippusentteri Joe Thorntonin hankkiminen Boston Bruinsista kaudella 2005-06.
10. Brian MacLellan
Monesti kollegoidensa varjoon jäävä MacLellan on kuulunut vuodesta 2000 Washinton Capitalsin organisaatioon, jossa hänet nimitettiin GM:ksi kaudella 2014-15. Kovien paineiden ja odotusten alla työskennellyt MacLellan sai palkintonsa keväällä 2018, jolloin Capitals juhli seurahistoriansa toistaiseksi ainoaa mestaruutta. MacLellanin parhaimpia ratkaisuja ovat olleet mestaruuskauden avainhahmoihin kuuluneiden Jevgeni Kuznetsovin ja Lars Ellerin kiinnittäminen edullisilla sopimuksilla.