Cooley johtaa vahvaa yhdysvaltalaisryhmää. Hyökkäyksessä hän saa laidoilleen Cutter Gauthierin ja Jimmy Snuggerudin. Yhdysvaltojen hyökkäykseen olisi tyrkyllä muitakin huippulupauksia kuten Jack Hughes, Rutger McGroarty, Frank Nazar ja Isaac Howard, mutta Cooley on selvä johtohahmo.
- Cooley tulee viemään kiekkoa maalille, menemään niille likaisille alueille ja maksamaan hintaa. Hänellä on taitoa upottaa paikoistaan. Hän on ansainnut olla mukana keskustelussa ensi kesän NHL Draftin ykkösvarauksesta, Central Scoutingin johtaja Dan Marr julisti.
Puolustus ei ole tällä kertaa Yhdysvaltojen vahvin osa-alue. Ryan Chesley johtaa takalinjoja. Hän saa rinnalleen Seamus Caseyn, joka on jakanut mielipiteitä eri draft-listoilla.
Yhdysvaltojen joukkueen tolppien välissä kiekkoja pysäyttelee Dylan Silverstein. Hänet valittiin maansa joukkueeseen tämän vuoden nuorten MM-kisoihin, jotka jäivät kesken, mutta edessä ovat myös oman ikäryhmän U18 MM-kisat.
- Tavoitteemme on voittaa kultaa U18 MM-kisoissa kauden päätteeksi. Minulla on toki myös omat henkilökohtaiset tavoitteet, mutta pääpaino on joukkueen tavoitteissa, Silverstein kertoi Yhdysvaltain jääkiekkoliiton verkkosivuilla.
Kanadalla kova sentteriosasto
Vaikka Cooley on iskenyt haasteen pöytään, niin Shane Wright on yhä ykkössuosikki ensimmäisenä kuultavaksi nimeksi Montrealissa pidettävässä 2022 NHL Draftissa ensi heinäkuussa. Wright on itseoikeutettu Kanadan sentteri tähän All-Star -joukkueeseen.
- Pidämme siitä, että Shane pystyy vaikuttamaan peliin niin monella tavalla. Hän pystyy toteuttamaan peliä täydessä vauhdissa, koska hän käsittelee asioita ja näkee kaukalon niin hyvin. Hän kykenee kiihdyttämään pikaisesti ja menemään maalille ulkokautta tai kääntämään pelin keskelle. Siihen vikkelyyteen ei pysty vastaamaan eikä sitä voi puolustaa, Marr ylisti.
Kanadalla on sen verran vahva sentteriosasto, että hyökkäyksen pelipaikat heitetään nyt roskakoriin. Wrightin rinnalle astelevat keskushyökkääjät Matt Savoie ja Conor Geekie, joita on tyrkytetty kärkikymmenikön varauksiksi ensi kesänä.
Kanadalta löytyy hyviä puolustajia, mutta ei tällä kertaa sellaisia, joita oltaisiin viemässä aivan pikkunumeroilla ensi kesän NHL Draftissa. Tähän All-Star-ryhmään valitsemme Denton Mateychukin ja Tristan Luneaun.
Vahvassa draft-nosteessa oleva kaksimetrinen puolustaja Maveric Lamoureux saa jäädä odottamaan vuoroaan Ty Nelsonin kanssa. He olisivat toki mielenkiintoinen majakka ja perävaunupari. Nelson on 178-senttinen.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Kanadan maalivahtipelin pitäisi olla ainakin paperilla kunnossa. Tyler Brennania pidetään ikäluokan parhaana veskarina.
Kuka sitten voittaisi tämän kuvitteellisen turnauksen? Jos maalivahtipeli ei muodostu akilleenkantapääksi, niin ehkä rahat pitäisi laittaa Euroopan ryhmän puolesta. Se on ainakin kenttäpelaajien osalta tasaisesti vakuuttava joukkue.
Tähdistöjoukkueiden teoreettisen paremmuuden voisi laskea vaikka lopullisten varausnumeroiden perusteella. Mutta sitä tulosta meidän täytyy odottaa heinäkuulle asti.