Aku Raty

Lauantaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL), USHL:ssä ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.

Aku Räty oli yksi kolmesta suomalaisesta, jotka vaihtoivat seuraa NHL:n pelaajasiirtojen takarajapäivänä pari viikkoa sitten. Räty kaupattiin Utah Hockey Clubista Chicago Blackhawksiin. Farmiliiga AHL:n puolella se tarkoitti Tucson Roadrunnersin paidan vaihtamista Rockford IceHogsin nuttuun.

Oulusta lähtöisin oleva 23-vuotias hyökkääjä ei ollut lainkaan pahoillaan muuttohommista.

– Olen todella innoissani. Minut on otettu hienosti vastaan. On hyvä saada uusi alku, Räty kertoi medialle tiistaina.

Ehkä Räty tarvitsikin uutta tilaisuutta. Hän saalisti viime kaudella – ja samalla ensimmäisellään AHL:ssä – Tucsonissa 15+29=44 pistettä 55 ottelussa ja pääsi keväällä tekemään NHL-debyyttinsä Arizona Coyotesissa. Kuluvalla sesongilla Räty sai Roadrunnersissa kasaan 50 ottelussa vain 4+15=19 pistettä.

Räty on ehtinyt pelata Rockfordissa viisi ottelua (1+1). Hän avusti heti IceHogs-debyytissään voittomaalissa ja heilutti verkkoa kolmannessa ottelussaan.

– Minun pitää pelata omaa peliäni, käyttää nopeuttani ja olla kaveri, jonka kanssa on hyvä ja helppo pelata. Uskon, että pystyn auttamaan tätä joukkuetta, Räty mietiskeli.

Rockfordin väliaikaisena päävalmentajana toimiva Mark Eaton on ollut tyytyväinen uuteen suomalaisvahvistukseensa.

– Aku on pelannut ja kotiutunut hyvin. Hän on fiksu pelaaja ja hyvä kaukalon kaikilla kolmella alueella. Hän on mainio lisä joukkueeseemme, Eaton sanoi.

Räty edustaa jo kolmatta NHL-organisaatiotaan. Hän oli ensin Arizonan mies, sitten Utah Hockey Clubin ja nyt Blackhawksin, jonka mestaruusjuhlat ovat pyörineet myös Rädyn televisiossa aikanaan.

– Olen iloinen tästä (Blackhawksiin siirtymisestä). Seurasin nuorempana paljon Blackhawksia, Patrick Kanea ja muita, Räty kertoi ja mainitsi muiksi NHL-suosikkipelaajikseen Steven Stamkosin ja Teemu Selänteen.

Puolustajat nakkelivat apinoita selästään

Kahden maalin viikkoa viettivät Abbotsford Canucksin Aatu Räty, Milwaukee Admiralsin Jesse Ylönen ja Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Joona Koppanen. Räty on tahkonnut viimeiset 24 otteluaan yli piste per peli -tahdilla (12+16=28). Helmikuussa seuraa vaihtanut Ylönen on nyt iskenyt Milwaukeelle kolme osumaa yhdeksässä ottelussa. Koppanen sai myöhemmin kutsun Pittsburgh Penguinsiin ja teki tiistaina uransa ensimmäisen NHL-maalin.

Viikon tehokkaimpana suomalaisena hääri Charlotte Checkersin Jesse Puljujärvi (1+3). Hyökkääjistä maalin makuun pääsivät myös Milwaukeen Joakim Kemell (1+1) ja Wilkes-Barre/Scrantonin Valtteri Puustinen.

Myös puolustajat laittoivat kiekkoa pömpeliin. Verkkoa heiluttivat Toronto Marliesin Topi Niemelä, Chicago Wolvesin Aleksi Heimosalmi ja Coachella Valley Firebirdsin Ville Ottavainen. Niemelä iski perjantaina kauden ensimmäisen osumansa. Heimosalmi katkaisi 22 ja Ottavainen 43 ottelun mittaisen maalittoman jaksonsa.

Waltteri Ignatjew loisti kahdessa ottelussaan Calgary Wranglersin tolppien välissä. Hän päästi kummassakin kamppailussa yhden maalin, mutta vain toisesta tuli voitto. Mainioita otteita esittivät myös San Diego Gullsin Ville Husso ja Belleville Senatorsin Leevi Meriläinen. NHL:stä palannut Husso torjui perjantaina 28 kertaa ja sai tililleen kauden neljännen nollapelinsä. Meriläinen venyi perjantain voitossa 37 torjuntaan.

Charlotten Kaapo Kähkönen ja Coachella Valleyn Niklas Kokko esiintyivät kumpikin kolmessa ottelussa. Kähkösen saaliina oli yksi voitto ja kaksi tappiota. Hänen piti pelata vain kahdessa kamppailussa, mutta kun kollega oli päästänyt kolme maalia ennen avauserän puoliväliä, niin Kähkönen kutsuttiin hätiin. Kokko päästi jokaisessa ottelussaan vain kaksi maalia, mutta tehoton Firebirds hävisi kaikki kolme koitosta. AHL-jumbo Bridgeport Islandersin Henrik Tikkanen kärsi tappion ainoassa ottelussaan.

Yliopistosarjan konferenssifinaalissa suomalaisväriä

Ontarion junioriliigassa viikon tehokkain suomalainen oli Barrie Coltsin Emil Hemming (1+3). London Knightsin Kasper Halttunen (2+0) ja Kingston Frontenacsin Tuomas Uronen (2+0) iskivät kaksi maalia mieheen. Londonin Jesse Nurmen saldo oli 0+2. Kingstonin Emil Pieniniemi jäi tällä kertaa kiikaritehoille.

OHL:n runkosarja päättyy sunnuntaina. London on varmistanut koko liigan ykkössijan. Kaikkien suomalaisvarausten joukkueet ovat menossa pudotuspeleihin, kuten myös päävalmentaja Jussi Ahokkaan Kitchener Rangers.

WHL-junioriliigassa Victoria Royalsin Markus Loponen nakutteli neljään otteluun tehot 3+1. Tositoimissa nähtiin myös Everett Silvertipsin Julius Miettinen (0+2) sekä Medicine Hat Tigersin puolustajat Veeti Väisänen (0+0) ja Niilopekka Muhonen (0+0). Myös WHL:n runkosarja päättyy sunnuntaina, ja kaikki suomalaisvaraukset ovat jatkamassa pudotuspeleihin.

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa pudotuspelit ovat täydessä käynnissä. Puolustaja Joona Väisäsen Western Michigan Broncos ja hyökkääjä Samu Salmisen Denver Pioneers ovat edenneet NCHC-konferenssin loppuotteluun. "Suomalaisfinaali" pelataan lauantaina. Salminen keräsi menneellä viikolla tehot 1+1, kun Denver otti kolme peräkkäistä pakkovoittoa.

Maalivahti Aku Koskenvuon ja Harvard Crimsonin kausi päättyi jatkoaikatappioon viime sunnuntain playoff-ottelussa. Koskenvuo solmi muutamaa päivää myöhemmin NHL-sopimuksen Vancouver Canucksin kanssa. Hyökkääjä Joel Määtän ja Vermont Catamountsin kausi oli päättynyt jo aikaisemmin.

Dubuque Fighting Saintsin hyökkääjä Heikki Ruohonen kasvatti pistetiliään yhdellä syöttömerkinnällä USHL-junioriliigassa. Ruohosen koko kauden saldo on nyt 43 ottelusta 11+19=30.

Suomalaistulokkaat pitivät kiinni kärkipaikoistaan

Koppanen lähti siis NHL:ään ja Husso palasi farmiin. Kolmas liikenteessä ollut suomalainen oli hyökkääjä Juha Jääskä, joka kutsuttiin Carolina Hurricanesin NHL-vahvuuteen perjantaina.

Video Player is loading.
Current Time 0:00
Duration 0:00
Loaded: 0%
Stream Type LIVE
Remaining Time 0:00
 
1x
    • Chapters
    • descriptions off, selected
    • subtitles off, selected

      PIT-NYI: Koppanen ohjaa Koljatshonokin kudin sisään ja avaa NHL-maalitilinsä

      Valitettavasti muutamat suomalaiset ovat joutuneet sivuun loukkaantumisten takia kauden loppusuoralla. Lehigh Valley Phantomsin Samu Tuomaala on pelannut viimeksi kolme viikkoa sitten, eikä hänen odoteta pelaavan enää runkosarjan aikana. Toronton puolustaja Mikko Kokkonen on ollut sivussa lähes kuukauden. Wilkes-Barre/Scrantonin maalivahti Joel Blomqvist ei ole pelannut kertaakaan sen jälkeen kun hän palasi NHL:stä maaliskuun alussa.

      Wilkes-Barre/Scrantonin Ville Koivunen (20+33=53) jäi menneellä viikolla kiikaritehoille, mutta jatkaa AHL-tulokkaiden pistepörssin kärkipaikalla. Hän on koko AHL:n pistetilastossa seitsemäntenä. NHL:n puolella tällä hetkellä vaikuttava Coachella Valleyn Jani Nyman (26+15=41) on yhä AHL-tulokkaiden maalipörssin ykkönen.

      Koivusen ja Nymanin väliin suomalaisten pistepörssissä nousi Texas Starsin Arttu Hyry (23+19=42). Palkintopallikolmikon perässä tulevat Aatu Räty (17+21=38), Kemell (14+20=34), Springfield Thunderbirdsin Aleksanteri Kaskimäki (11+23=34), Tuomaala (11+21=32), Puustinen (12+19=31) ja Manitoba Moosen Brad Lambert (4+26=30).

      Aiheeseen liittyvä sisältö