cale makar

Joku voisi kutsua Cale Makarin viime kautta jopa täydelliseksi. Kaikista palkinnoista tärkein oli luonnollisesti Stanley Cup. Colorado Avalanchen tähtipuolustaja vietti päivänsä pystin kanssa synnyinkaupungissaan Calgaryssa. Kaikki meni suunnitelmien mukaan.

  • Ei oikeastaan (mitään jäänyt puuttumaan). Sain tehtyä kaiken, mitä alun perin halusin. Tarkoituksenani oli esitellä pokaalia mahdollisimman monille ihmisille ja antaa heille se kokemus, koska tiesin, että jos itse olisin siinä tilanteessa (katsojana), niin se olisi siistiä lapsille. Sitä yritin tehdä, Makar kertoi NHL-pelaajien Pohjois-Amerikan mediakiertueella.
    Jokaisella pelaajalla tuntuu olevan oma tarinansa siitä, miten Stanley Cupia on käytetty astiana joko syömiseen tai juomiseen. Makarin erikoisuus oli kotona tehdyt pannukakut. Hän kävi lisäksi veljensä kanssa kylillä sipaisemassa jäähilejuomat lordi Stanleyn maljasta. Calen pikkuveli Taylor Makar on Coloradon varaus kesältä 2021.
    Loppujen lopuksi listalla olisi voinut olla mitä tahansa ruokaa tai juomaa.
    - Kaikki maistuu paremmalta, kun se on Stanley Cupissa, Cale Makar veisteli.
    Muuten päivä meni perinteisissä merkeissä. Perhe, ystävät ja kiekkojuuret ovat tavallinen yhdistelmä.
    - Meillä oli grillijuhlat takapihalla ja muuta. Ne olivat mahtavia hetkiä perheen ja ystävien kanssa. Sain esitellä Stanley Cupia ja viedä sen paikalliselle hallille, jossa aloitin jääkiekon pelaamisen. Se oli siistiä, Makar kertasi.

Päivä Stanley Cupin kanssa päättyi filosofisissa merkeissä.
- Rehellisesti sanottuna aloin tajuta asian Stanley Cupin kanssa viettämäni päivän jälkeen. Mietiskelin pokaalin kanssa ne pari viimeistä minuuttia ennen kuin minun piti antaa se takaisin jätkille (Stanley Cupin hoitajille). Silloin tajusin, että "vau, minä oikeasti voitin tämän".
Mahdollisuus harvinaisiin temppuihin
Nyt Makarin katse on jo vahvasti alkavassa kaudessa - ja on ollut jo jonkin aikaa.
- Sivu kääntyi sillä hetkellä, kun annoin Stanley Cupin takaisin. No, se oli käännetty jo aikaisemmin, mutta ensin halusin nauttia siitä päivästä ja sitten taas menoksi.
Makar palkittiin viime kauden päätteeksi Norris Trophylla NHL:n parhaana puolustajana ja Conn Smythe Trophylla pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana. Hänen tähtäimessään on ensisijaisesti voittaa Stanley Cup toisen kerran peräkkäin, mutta toki noiden kahden muunkin pystin uusiminen olisi mukavaa ja kaiken lisäksi harvinaista.

TBL-COL: Cale Makar palkitaan arvokkaimpana pelaajana

Vain yksi mies on pystynyt voittamaan Norris Trophyn peräkkäisillä kausilla viimeisten 30 vuoden aikana. Nicklas Lidströmillä oli kaksi kolmen voiton putkea vuosina 2001-03 ja 2006-08. Myös Conn Smythe on mennyt viimeisten 30 vuoden aikana vain kerran samalle miehelle peräkkäisillä kausilla. Sidney Crosby nappasi pystin 2016 ja 2017.
Se tärkein pokaali on sen sijaan voitettu peräkkäin kahdesti viimeisten seitsemän vuoden aikana. Crosbyn Pittsburgh Penguinsin jälkeen Tampa Bay Lightning juhli 2020 ja 2021. Makar ja kumppanit kukistivat juuri Tampa Bayn Stanley Cup -finaaleissa viime kesäkuussa. Avalanche lähtee kopioimaan Lightningin mestaruustemppua.
- Lightning hävisi yhden playoff-ottelusarjan kolmen vuoden aikana. Aika mahtava saldo. Meille kyse on vain tasaisesta suorittamisesta. Meidän pitää palata perusasioiden pariin. Odotan innoissani sitä, mihin joukkueemme pystyy tällä kaudella. Hankimme muutamia uusia pelaajia ja menetimme yhden avainpelaajan, mutta loppujen lopuksi uskomme, että olemme edelleen hyviä ja paremmassa tilanteessa, Makar näki.
Avalanchen menetyksiä olivat maalivahti Darcy Kuemper sekä hyökkääjät Andre Burakovsky ja Nazem Kadri, jota Makar ilmeisesti tarkoitti tuolla "avainpelaajalla". Uusia miehiä ovat maalivahti Aleksandar Georgijev ja hyökkääjä Evan Rodrigues.
Nälkäinen joukkue uuden haasteen edessä
Colorado oli suurimpia mestarisuosikkeja jo parilla edellisellä kaudella. Suurimman tavoitteen saavuttaminen ei kuitenkaan ole tappanut Avalanchen himoa menestykseen.
- (Olemme motivoituneita) sataprosenttisesti ja jopa enemmän. Sellainen joukkue meillä on. Riveissämme on paljon taistelijoita. Ja kun heitä on paljon, he kannustavat kaikkia muita olemaan parempia, Makar vakuutti.
Ja jos haluaa alkaa ahneeksi, niin Coloradolla voisi olla mahdollisuus laittaa jopa dynastia pystyyn. Supertähti Nathan MacKinnon solmi juuri jatkosopimuksen, joka pitää sentterin Denverissä kesään 2031 saakka. Makarin oma pesti ulottuu vuoteen 2027. Muutkaan tärkeät pelaajat eivät ole ihan heti vaihtamassa osoitetta: Mikko Rantanen (sopimus voimassa kesään 2025 saakka), Gabriel Landeskog (2029), Valeri Nitshushkin (2030), Artturi Lehkonen (2027) ja Samuel Girard (2027) ovat vielä pitkään mukana.
Lisää aiheesta [Pystyvätkö Rantanen, Lehkonen ja kumppanit uusimaan mestaruutensa?]
Mutta otetaan yksi kausi kerrallaan. Ensin pitää katsoa, miten Colorado pärjää uudessa tilanteessa, jossa kaikki haluavat mestarin päänahan.
- Odotan sitä innolla. Kun he näkevät meidät otteluohjelmassa, niin toivottavasti saamme vastustajilta parhaan esityksen. Se tekee tästä hauskaa meille ja toivottavasti myös faneille, Makar totesi.
Lokakuun lopussa 24 vuotta täyttävä Makar on täynnä virtaa. Hänellä on tallella se into, joka sai hänet aikoinaan aloittamaan jääkiekon.
- Kilpailusta tässä lajissa on kyse.