Muistatko vielä Jari Paavolan? Tuskinpa, mutta Buffalo Sabresin historiassa hänellä on oma paikkansa kautta aikain ensimmäisenä suomalaisena.
Maalivahti Paavola oli pelannut SM-liigan ensimmäisiä vuosia Turun Palloseurassa, kun Sabres varasi hänet seitsemännellä kierroksella vuonna 1980. Seuraavaksi kaudeksi hän saapuikin Pohjois-Amerikkaan ja pelasi 25 AHL-ottelua Rochester Americansissa.
Sen suurempiin urotekoihin Paavola ei koskaan Sabresissa yltänyt, vaan seuraavallakin kaudella paikka oli farmissa. Kolme vuotta varauksensa jälkeen Paavola alkoi pelata taas Suomessa ja oli mukana nostamassa KalPaa I-divisioonasta SM-liigaan.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Turkulaismaalivahti tuskin on nykypäivän paikalliselle yleisölle tuttu, mutta kirjoitti Sabresin sinivalkoisen historian ensimmäisen luvun ja pian hänen jälkeensä seuraan alkoi saapua muitakin meikäläisiä.
Kaudella 1981-82 Suomesta tulivat Kai Suikkanen ja Hannu Virta, jotka viihtyivätkin Sabresin organisaatiossa muutaman kauden. Virran paikka myös oli NHL:ssä, missä hän teki parhaimmillaan 37 pistettä kaudessa. Suikkasen NHL-tarina on lyhyempi, sillä NHL-pelejä tuli Buffalossa vyölle vain kaksi - sentään yksi enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella 30 vuotta myöhemmin varatulle Joel Armialle.
Erityisesti puolustajat jättäneet jälkensä
Nykypäivän Sabresista puolustaja Rasmus Ristolaisesta on tullut jo sen eniten otteluita pelannut suomalainen. Ristolainen oli Buffalon ensimmäinen varaus kesällä 2013 ja debytoi NHL:ssä heti seuraavana talvena.