Kyle Beach paljasti keskiviikkona olevansa se pelaaja, jonka henkilöllisyyttä on arvuuteltu viime päivinä, kun Chicago Blackhawksissa vuonna 2010 tapahtuneen ahdistelutapauksen tutkinta on ollut vahvasti otsikoissa. Beach kertoi tarinansa TSN SportsCentrelle.
Chicagon ahdisteluskandaalin uhri astui esiin
Blackhawksin entisen videovalmentajan seksuaalisesti ahdistelema pelaaja on Kyle Beach

© Gregory Shamus/Getty Images
- Tämä on ollut minulle iso askel toipumiseni kannalta, kun prosessoin tapahtunutta ja yritän parhaani mukaan käsitellä sen minulle aiheuttamia jälkivaikutuksia. Halusin astua esiin, sillä henkilöllisyyteni on aika pitkälti osattu päätellä jo tutkintaraportista. Mutta ennen kaikkea olen selviytyjä, ja tiedän, etten ole ainoa mies tai nainen, joka on kokenut vastaavaa, Beach sanoi.
- Pidin tämän asian salassa yli kymmenen vuotta, ja se on tuhonnut minut. Haluan sanoa kaikille niin urheilumaailmassa ja muuallakin, että jos sinulle tapahtuu jotakin tällaista, siitä on puhuttava, hän jatkoi.
Beach oli 20-vuotias Blackhawksin AHL-farmijoukkueen pelaaja, kun hänet kutsuttiin NHL:ään Chicagon varamiesten ryhmään kevään 2010 pudotuspeleihin. Beachin mukaan Blackhawksin silloinen videovalmentaja Brad Aldrich ahdisteli häntä seksuaalisesti.
Blackhawksin omistajaporras ilmoitti tiistaina, että tapauksen tutkinta etenee ja että seuran GM Stan Bowman - joka oli GM myös vuonna 2010 - eroaa tehtävistään.
Tutkintaraportin mukaan Aldrich ahdisteli Beachia 8.-9. toukokuuta 2010, ja uhri kertoi tapahtuneesta luisteluvalmentaja Paul Vincentille noin 12.-19. toukokuuta, kun Blackhawks pelasi konferenssifinaaleja San Jose Sharksia vastaan. Joukkueen johto piti kokouksen 23. toukokuuta tunti sen jälkeen kun Blackhawksin Stanley Cup -finaalipaikka oli varmistunut. Raportin mukaan joukkueen henkinen valmentaja Jim Gary ilmoitti ahdistelutapauksesta kokouksessa kuudelle seuran johtoportaan jäsenelle.
- He saivat tietää Aldrichin ahdistelleen seksuaalisesti pelaajaa, mutta eivät tehneet kolmeen viikkoon asialle mitään, totesi entinen liittovaltion syyttäjä Reid Schar, joka on nykyään tapausta tutkivan Jenner & Block LL:n osakas.
Vuonna 2010 Blackhawksin päävalmentajana toiminut Joel Quenneville ja apulais-GM:n tehtäviä hoitanut Kevin Cheveldayoff ovat ainoat edellä mainittuun kokoukseen osallistuneet henkilöt, jotka ovat vielä NHL:n palkkalistoilla. Bowman irtisanoutui ja Blackhawks erotti jääkiekkotoimintojen johtaja Al MacIsaacin tiistaina. Seuran toimitusjohtaja John McDonough sai potkut huhtikuussa 2020. Gary ja varatoimitusjohtaja Jay Blunk lähtivät Blackhawksista ennen tämän kauden alkua.
Quenneville toimii tätä nykyä Florida Panthersin päävalmentajana ja Cheveldayoff Winnipeg Jetsin GM:nä. He tapaavat pian NHL:n komissaari Gary Bettmanin ja keskustelevat tutkinnassa paljastuneista asioista. Molemmat ovat kiistäneet tietäneensä tapauksesta aiemmin.
- Mielestäni Blackhawks otti eilen ison askeleen oikeaan suuntaan. He ymmärsivät vastuunsa ja ryhtyivät tarvittaviin toimiin - joskin liian myöhään ja eiliseen saakka kestäneen kiistämisen jälkeen. Vielä muutama kuukausi sitten NHL ei halunnut tutkia tapausta. He eivät halunneet olla tekemisissä koko asian kanssa. Nyt on tullut ilmi, että Stan Bowmanin mukaan Joel Quenneville on sanonut, että pudotuspelit ja Stanley Cupin voittaminen menee ahdistelutapauksen edelle. Se on uskomatonta. Tuollaista ei voi hyväksyä, Beach sanoi.
- Heti sen jälkeen kun olin kertonut tapahtuneesta James Garylle, he pitivät kokouksia Quennevillen toimistossa. Hän ei voi kiistää tienneensä tapauksesta, eikä organisaatiota erinomaisesti palvellut Stan Bowman voisi laittaa sanoja päävalmentajan suuhun.
Beach kumoaa myös väitteet siitä, että Blackhawksissa vuonna 2010 kiekkoilleet pelaajat eivät olisi tienneet tapauksesta.
- Sana kiiri aika nopeasti. Luulenpa, että kaikki pukukopissamme tiesivät siitä. Kuulin siitä kommentteja kopissa, jäällä ja ympäri hallia. Niitä latelivat sekä pelaajat, henkilökunnan jäsenet että median edustajat, Beach kertoi.
Blackhawksin entiset pelaajat Nick Boynton ja Brent Sopel ovat tukeneet Beachin väitettä siitä, että kaikki pelaajat tiesivät tapauksesta.
Kun Blackhawks voitti Stanley Cupin 9. kesäkuuta 2010, Aldrich oli mukana juhlimassa mestaruutta. Tutkinnan mukaan McDonagh vei tietoa ahdistelutapauksesta eteenpäin 14. kesäkuuta, ja Aldrichille annettiin vaihtoehdoiksi joko osallistua Beachin syytöksiin perustuvaan tutkintaan tai irtisanoutua. Hän valitsi irtisanoutumisen.
Beach sanoo voineensa pahoin nähdessään, että Aldrichin annettiin osallistua mestaruuden juhlintaan.
- Ilmoitin tapahtuneesta, ja Gary kertoi minulle, että asiasta on mennyt tieto eteenpäin aina seuran ylimpään johtoon saakka. Silti mitään ei tapahtunut. Hänen (Aldrich) elämänsä pysyi täysin ennallaan. Kun joukkue voitti mestaruuden, hän oli mukana nostelemassa pokaalia, paraatissa, joukkuekuvissa ja juhlallisuuksissa. Tuntui siltä, kuin minulla ei olisi ollut merkitystä tai kuin minua ei olisi ollut edes olemassa. Tuntui siltä, että hän olisi ollut oikeassa ja minä väärässä. Samaa sanoi Gary. Hänen mukaansa oli oma vikani, kun olin joutunut siihen tilanteeseen. Kun ajattelen tuota ja sitä, että Aldrich osallistui mestaruusjuhliin ja esitteli Stanley Cupia koululaisille, vaikka seuran johto tiesi tapahtuneesta, olen aivan sanaton.
Blackhawks varasi Beachin vuoden 2008 NHL Draftin ensimmäisen kierroksen 11. pelaajana, mutta hän ei pelannut ainoatakaan NHL-ottelua. Nyt 31-vuotias hyökkääjä kiekkoilee Saksan kolmosdivisioonan Erfurtissa.
- Meitä kohdellaan siellä erittäin hyvin, kuin perheenjäseniä. Seuran johto tekee kaikkensa, että tuntisimme olomme turvalliseksi ja kotoisaksi. Se on jotain sellaista, mitä todellakin arvostan tässä vaiheessa uraani, Beach totesi.
Hän sanoo, ettei osaa arvioida, miten esiin astuminen vaikuttaa hänen elämäänsä ja uraansa tästä eteenpäin.
- En ole ehtinyt miettiä sitä vielä. Haluan kuitenkin varmistaa, että tämä saa aikaan muutoksen. Haluan tehdä kaikkeni, ettei tällaista tapahtuisi enää kellekään muulle. Sillä tällaista tapahtuu. En minä ole ainoa. Oli kyse sitten jääkiekosta, jalkapallosta tai muusta urheilulajista, työpaikasta tai yrityksestä, käytössä täytyy olla järjestelmä, jonka avulla tällaiset asiat käsitellään. Eikä siinä saa olla mukana päättäjiä, joilla on niin sanotusti oma lehmä ojassa. Jos minunkin tapaukseni olisi ilmoitettu jollekulle muulle kuin McDonough'lle, Quennevillelle tai Bowmanille, joille oli tärkeintä Stanley Cupin voittaminen, se olisi käsitelty asianmukaisesti ja siten, että vastaavien tapausten uhrien asema olisi ollut minun jälkeeni parempi.
- Haluan auttaa ja osallistua. Haluan auttaa vastaavaa kokeneita astumaan esiin. Lähden mielelläni mukaan ryhmään, joka suunnittelee ja varmistaa, että urheilumaailmassakin on turvapaikka, johon jokainen lapsi, aikuinen, mies tai nainen voi tulla hädän hetkellä, ja jossa ketään ei tuomita. En halua, että he joutuvat käymään läpi saman kuin minä.

















