Välit Vancouver Canucksin tärkeimpien hyökkääjien välillä ovat niin tulehtuneet, että seura saattaa joutua tekemään pelaajakauppoja. Vancouverin urheilujohtaja Jim Rutherford ei haluaisi kuitenkaan sellaisiin ryhtyä.
Canucks on ollut avoin siitä, että J.T. Miller ja Elias Pettersson eivät tule keskenään toimeen. Rutherford sanoi, että mahdollisiin pelaajakauppoihin saattaa kaksikon lisäksi liittyä huippupuolustaja Quinn Hughes.
– Uskoin pitkään, että ratkaisu on löydettävissä, koska kaikki tekivät töitä asian eteen. Tilanne kärjistyi kuitenkin uudelleen, joten ei taida löytyä ratkaisua, jonka avulla koko ryhmä pysyisi koossa, Rutherford sanoi kanadalaiselle Globe and Mail -sanomalehdelle.
– Jos tarvitsemme jälleenrakennusprojektin, hänkin (Hughes) lähtee.
Millerin ja Petterssonin mahdollisista kauppaamisista on puhuttu viime aikoina paljon. Kanadalaismedia Sportsnetin toimittaja Elliotte Friedman esimerkiksi kertoi, että Carolina Hurricanes oli kiinnostunut Milleristä. Hurricanesiin hankittiin kuitenkin Mikko Rantanen.