WSH-PIT: Kapanen osuu Crosbyn syötöstä

Hyvän vireen löytänyt Pittsburgh Penguins otti perjantaina kolmannen peräkkäisen voittonsa kaatamalla vieraissa Washington Capitalsin lukemin 4-2. Penguinsin kolmatta vierasvoittoa oli varmistelemassa maalillaan myös Kasperi Kapanen, joka iski Pittsburghin voittomaaliksi jääneen kolmannen osuman ottelun toisessa erässä.

Kapanen pääsi perjantaina pelaamaan Sidney Crosbyn johtamassa pingviinien ykkösketjussa, jossa 25-vuotiaan suomalaisen lisäksi toisena laiturina oli Evan Rodrigues. Kapasen maali syntyi, kun Penguins sai käännettyä pelin keskialueella. Kapanen jäi täysin vapaaksi vasemmalle laidalle, jonne Crosby sai tarjoiltua kiekon, ja suomalainen kiitti upottamalla limpun nuottaan.
Tehottomien jaksojen kanssa tällä kaudella taistellut Kapanen kertoi pelin jälkeen, että onnistuminen teki hyvää itseluottamukselle. Perjantain ottelua edeltäneiden 12 pelin aikana suomalaislaituri oli tehnyt vain yhden maalin, eikä hän ole ollut tyytyväinen esiintymisiinsä kaukalossa.
Kapasen kaksi viimeisintä osumaa ovat toki olleet tärkeitä, sillä molemmat ovat olleet ottelun voittomaaleja. Edellisen kerran Kapanen osui New York Islandersin vieraana ja teki ottelun ainoan maalin, jonka turvin Penguins haki vierasvoiton lukemin 1-0.
- En ole ollut parhaimmillani, joten oli mukava päästä takaisin raiteille, Kapanen sanoi.
Suomalaislaiturin pelipaikka on vaihdellut Penguinsin kokoonpanon sisällä läpi kauden osin siksikin, että joukkue on kärsinyt loukkaantumisista ja koronatartunnoista. Kapanen nousi joukkueen kolmoskentästä ykkösvitjaan perjantain otteluun, ja pelaaminen uusien ketjukavereiden Crosbyn ja Rodriguesin kanssa maistui suomalaiselle.

Crosby venytti Kapasen maaliin saamansa syöttöpisteen myötä pisteputkensa yhdeksän ottelun mittaiseksi (3+9=12). Edellisen kerran pingviinikippari pystyi nykyistä pidempään pisteputkeen kaudella 2017-18, kun hän saalisti tehopisteitä 11 peräkkäisessä pelissä.
- Oli helppo onnistua tänään "Sidin" ja "Rodin" kanssa. Saimme luotua maalintekopaikkoja läpi ottelun ja pelasimme hyvin, Kapanen kertasi.
Hän kertoi pystyvänsä parhaisiin suorituksiin kiekollisena ja kiekottomana luistelun kautta. Perjantaina peli lähti kulkemaan mallikkaasti uudessa ketjussa, ja myös tulosta syntyi pienen tauon jälkeen. Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan sanoi Kapasen esiintyneen erinomaisesti perjantain pelissä.
- Hän pelasi loistavan pelin. Hän oli vahva kiekon kanssa ja pystyi haastamaan Washingtonin nopeudellaan, Sullivan kehui ottelun ykköstähdeksi valittua Kapasta.
- Hän viimeisteli hienon maalin, ja kaikesta näki, että hän oli halukas pelaamaan. Hän astui joukkueestamme esiin tänään, valmentaja lisäsi.
Penguinsin kausi alkoi hieman hitaasti, mutta joukkue on nostanut osakkeitaan sarjataulukossa hiljalleen loka-marraskuun taitteesta eteenpäin. Viimeisimmistä 11 pelistään Penguins on voittanut kahdeksan. Loukkaantumiset vaivasivat Penguinsin alkukautta, ja joukkue joutuu tulemaan edelleen toimeen esimerkiksi ilman tähtisentteriään Jevgeni Malkinia, joka ei ole pelannut tällä kaudella vielä peliäkään.
Voittopainotteisesta 11 ottelun jaksosta Penguins on pelannut vieraissa peräti yhdeksänä iltana. Päävalmentaja Sullivan kuitenkin kertoo, että vieraspeliryppäät eivät aiheuta pelillisiä toimenpiteitä.
- Jääkiekko-ottelu on jääkiekko-ottelu ja kaukalo on samankokoinen huolimatta siitä, missä pelaamme. Joskus on yksi peli kotona ja yksi välillä vieraissa, mutta pelimme tähtää siihen, että voitamme siellä, missä kulloinkin pelataan. Vieraissa on yleensä vaikeampi voittaa kuin kotona, ja nämä voitot kertovat mielestäni paljon joukkueen luonteesta, Sullivan kertoi.