image0

Pittsburgh Penguins on joutunut odottamaan tähtisentterinsä Jevgeni Malkinin paluuta pitkään ja hartaasti, mutta nyt valoa alkaa olla tunnelin päässä. Malkin kertoi keskiviikkona NHL.comin haastattelussa, että hän palannee kokoonpanoon heti alkuvuodesta.

  • En voi sanoa sataprosenttisella varmuudella, koska palaan. Toivon, että ensi viikolla tai seuraavan kymmenen päivän aikana, mutta toipumisprosessi on kuitenkin lähes valmis, Malkin sanoi.
    Malkinin, 35, polvi operoitiin kesäkuussa, jonka jälkeen hän on joutunut kuntouttamaan itseään tähän saakka. Venäläishyökkääjä aloitti luistelun lokakuun puolivälissä ja palasi marraskuun lopulla harjoituksiin ilman kontaktia.
    Joulukuun käydessä kohti loppuaan on hän viimein saanut palata myös täyskontaktiharjoitteluun. Joulukuun viimeisellä viikolla hän viiletti harjoituksissa tutulla paikallaan Penguinsin kakkosketjun keskellä. Malkin vakuuttaa, että polvi on entisessä kunnossaan, ellei jopa paremmassakin.

PIT-NYI: Malkin laukoo avausmaalin ylivoimalla

  • Polveni on nyt 200 prosenttia vahvempi. Tiedän, ettei tämä tule olemaan helppoa, mutta haluan pelata vielä kolme tai neljä vuotta. Tunnen, että pystyn siihen, Malkin paaluttaa.
    Penguinsin kantaviin voimiin vuosien ajan lukeutunut keskushyökkääjä on tyytyväinen siitä, että on päässyt takaisin jäälle joukkueen mukaan.
    - Joka päivä tuntuu paremmalta. Viimeiset kuusi kuukautta eivät ole olleet mukavia ja helppoja. Olin loukkaantunut, ja se on pitkä prosessi, Malkin sanoi.
    - Olen iloinen, että olen saanut palata joukkueen matkaan. Toivottavasti pääsen myös pian pelaamaan, hän jatkoi.
    Malkin pelasi edellisen ottelunsa toukokuun lopulla, kun Penguins hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella New York Islandersille. Hän loukkaantui jo maaliskuun puolivälissä vierasottelussa Bostonissa, mutta palasi kaukaloon vielä runkosarjan viimeisiin otteluihin.
    Oltuaan sivussa kaksi ensimmäistä ottelua pudotuspeleissä, hän pelasi vielä joukkueen viimeiset neljä pudotuspelikamppailua, kunnes Islanders tiputti Penguinsin kuudennessa ottelussa. Viime kauden neljässä pudotuspeliottelussaan hän iski tehot 1+4=5.
    - Kävin magneettikuvassa heti loukkaantumisen jälkeisenä päivänä ja keskustelin lääkärin kanssa. Se oli vaikea keskustelu, ja hän sanoi, että voit pelata myös ilman leikkausta, mutta päätös on sinun. Halusin pelata pudotuspeleissä viime vuonna. Meillä oli hyvä joukkue ja ajattelin, että meillä on mahdollisuus mennä pitkälle, Malkin taustoitti.
    Lopulta hän pääsi leikkauspöydälle vasta kesällä. Se on pitkittänyt paluun toteutumista. Jos Malkin palaa keskiviikkoisen arvionsa mukaisesti, hän voisi olla kentällä kenties jo loppiaisena, kun Penguins kohtaa Philadelphia Flyersin vieraissa.