Kauden 2023-24 aikana jututamme entisiä NHL-pelaajia ja kyselemme heidän kuulumisiaan sekä mielipiteitään nykyisistä suomalaispelaajista. Tänään tapaamme Kimmo Timosen, jonka NHL-ura huipentui Stanley Cup -mestaruuteen vuonna 2015. Siitäkin huolimatta, että häntä pidettiin liian pienikokoisena puolustajana taalaliigaan.
Mies voi lähteä Kuopiosta, mutta Kuopio ei lähde miehestä. Näin voi sanoa 48-vuotiaasta Kimmo Timosesta.
Timonen on yksi kasvattajaseuransa KalPan omistajista, ja hänen omistamansa yritys on kymmenisen vuotta pyörittänyt useita ravintoloita Kuopiossa.
– Parhaillaan olen Kuopiossa vanhempia tapaamassa. Muutaman kerran vuodessa käyn täällä, ja juuri varattiin perheelle lennot tänne jouluksi. Kesällä ollaan pari kuukautta Kuopiossa, hän avaa haastattelun NHL.com/fi:n kanssa.
Sitten on myös eräs tärkeä vetovoimatekijä, joka selviää hetken juttelemisen jälkeen. Timosen 24-vuotias poika Samuel pelaa Mestistä johtavan IPK:n riveissä hyökkääjänä, on pelannut jo kaudesta 2020-21 lähtien.
– Meidän tytöt (Amelie ja Fiona) on kyllä enemmän jenkkejä kuin Samuel ja käyvät koulua Yhdysvalloissa. Samuel tykkäsi aina olla Suomessa ja päätti muutama vuosi sitten lähteä Suomeen kokeilemaan pelaamista ja ottamaan vähän uutta tuulta elämään. Tänne hän jäi ja tykkää kovasti.
Tämän kauden Mestiksen kokoonpanoja selatessa tulee hieman nostalginen olo, sillä IPK:n Timosen lisäksi Kajaanin Hokin riveissä on kaksi Selännettä, Eetu ja Leevi.
– IPK ja Hokki pelasivat pari viikkoa sitten, ja katsoin ottelun netistä. Onhan se hienoa, kun Samuel ja Teemun pojat kamppailee siellä vastakkain. Tällä reissulla kävin paikan päällä katsomassa joitakin Samuelin otteluita, kiekkoisä Timonen myhäilee.