Keskiviikon 22.12. kaikki ottelut oli siirretty jo aiemmin vallitsevan koronavirustilanteen takia, joten NHL ja NHLPA päättivät siirtää myös torstaille 23.12. kaavaillut viisi ottelua. Liigan joulutauko alkaa siis jo tiistaina 21.12. pelattujen otteluiden jälkeen.
Uuden suunnitelman mukaan 22.-25.12. ovat vapaapäiviä, jolloin ei myöskään matkusteta.
Pelaajat palaavat seuroihinsa tapaninpäivänä 26.12., joka on varattu testaamiseen, harjoitteluun ja/tai matkustamiseen. Joulutauolta palatessa kukaan joukkueeseen kuuluva ei pääse seuran harjoitustiloihin ennen kuin on saanut negatiivisen tuloksen koronatestistä.
NHL:n runkosarjaa jatketaan maanantaina 27.12.