GettyImages-2147825067

Vapaiden pelaajien markkinoiden avautuminen on kiihdyttänyt myös NHL:n kaupankäyntiä. Se yllätti myös Joonas Korpisalon, jonka kotipaikka vaihtui jälleen.

Viime vuonna maalivahti päätti kautensa Los Angeles Kingsissa, mutta kalifornialaisseura ei tehnyt jatkosopimusta, joten hän oli vapaa etsimään uutta seuraa. Sopimus syntyikin nopeasti, sillä Korpisalo solmi Ottawa Senatorsin kanssa viisivuotisen ja 20 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen 2. heinäkuuta.

Taival Senatorsissa jäi vain vuoden mittaiseksi, sillä viime viikolla seura kauppasi Korpisalon, hyökkääjä Marc Kastelicin ja varausvuoron Boston Bruinsiin. Vastineeksi Senators sai ruotsalaismaalivahti Linus Ullmarkin, joka voitti parhaalle maalivahdille jaettavan Vezina Trophyn kaudella 2022-23.

Kauppa tuli Korpisalolle yllätyksenä, vaikka heikon kauden jälkeen oli tiedossa, että Senatorsissa tulee varmasti muutoksia.

- Se oli shokki. Vaikka kauppaa tietäisikin odottaa, se on aina shokki, Korpisalo painotti.

- Katson nyt kuitenkin eteenpäin. Minulla on loistava uusi mahdollisuus täällä Bostonissa.

Korpisalo hyppäsi Senatorsissa ensimmäistä kertaa urallaan kunnolla ykkösmaalivahdin saappaisiin, mutta kokonaisuutena heikosti pelanneen Ottawan maalilla myös hänen kautensa oli kaikkea muuta kuin vakuuttava. Hän pelasi 55 ottelua, joissa päästettyjen maalien keskiarvo oli 3,27 ja torjuntaprosentti 89.

OTT-NJD: Korpisalo ryöstää Brattin

Suomalainen myöntää, ettei viime kausi mennyt suunnitelmien mukaan. Yksittäiset hyvät pelit hukkuivat heikkoon kokonaiskuvaan. Senatorsissa oli tuuliset oltavat.

- Viime kausi Ottawassa oli kaikille hyvin vaikea. Seurassa vaihtui GM, omistaja ja kaikki valmentajat. Kaudesta tulee pitkä, kun asiat menevät tähän malliin. Minä henkilökohtaisesti alisuoritin viime kaudella joukkueen tapaan. Mikään ei kuitenkaan mielestäni muuttunut isosti omassa pelaamisessani. On itsestäni kiinni, että pelaan omalla tasollani, Korpisalo paalutti.

Bruinsissa Ullmark muodosti maalivahtitandemin Jeremy Swaymanin kanssa. Oli odotettavissa, että ennemmin tai myöhemmin Boston joutuu luopumaan jommastakummasta huippumaalivahdistaan. Nyt pari erotettiin, kun Ullmark siirtyi Ottawaan.

Bruins on peluuttanut viime vuodet melko tasaisesti kahta maalivahtia. Kaudella 2023-24 Swayman aloitti 43 peliä ja Ullmark 39 peliä. Syksyllä selviää, millaisella peluutuksella Bruins lähtee tulevaan kauteen.

Korpisalo on ehtinyt kuitenkin jo keskustelemaan tulevan aisaparinsa kanssa.

- Hän otti heti yhteyttä. Hän laittoi viestin ja toivotti tervetulleeksi Bostoniin. Hän vaikuttaa hienolta tyypiltä. En malta odottaa, että näen hänet ja pääsen paiskimaan hommia hänen kanssaan, Korpisalo sanoi.

Suomalaismaalivahti on ehtinyt puhumaan myös maalivahtivalmentaja Bob Essensan kanssa.

- Hän on tehnyt taustatyöt, mikä on minun kannaltani loistava asia. Odotan innolla, että pääsen työskentelemään myös hänen kanssaan.
Vaikka viime kausi meni Korpisalolta mollivoittoisesti, ei hän näe syytä oman pelaamisensa perinpohjaiseen remonttiin.

- Aina on asioita, joita täytyy työstää. Iso kuva muodostuu pienistä yksityiskohdista, joiden eteen tehdään hommia arjessa. Tälläkin hetkellä teen töitä niiden eteen. Peliini ei tule varmasti suurempia muutoksia. Kyse on vain siitä, että olen omalla tasollani, Korpisalo kertoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö