Hintz on nyt rikkonut 30 maalin rajapyykin kolmella peräkkäisellä kaudella. Vastaavaan temppuun ovat pystyneet Dallasin-vuosina vain seuraikoni Mike Modano, nykyinen kapteeni Jamie Benn sekä Seguin.
Colorado nousi vielä maalin päähän ennen kuin Wyatt Johnston (1+2) iski vieraiden kannalta helpottavan 6-4-osuman. Seguin (2+0) sinetöi Dallasin voiton tyhjiin.
– Olemme olleet tällä kaudella Avalanchea vastaan tuossa tilanteessa (johdossa kolmanteen erään lähdettäessä) kahdesti aikaisemmin. Heillä on kyky nousta ja tehdä paljon maaleja, joten emme halunneet sen tapahtuvan tänään, Dallasin hyökkääjä Matt Duchene sanoi.
Dallasin pelaajista verkkoa heiluttivat myös Duchene (1+1), Benn (1+2) ja Mason Marchment. Yhteensä pisteille pääsi 11 Stars-pelaajaa, joiden joukossa ei tällä kertaa ollut Miro Heiskasta.
Benn on nyt tehnyt 10 maalia 10 viime ottelussaan ja jäänyt karkauspäivästä alkaneella vahvalla jaksollaan kiikaritehoille vain kahdesti. Sunnuntaina kaikki Coloradon kuusi jäähyminuuttia tulivat Stars-kippariin kohdistuneista laittomuuksista.
Dallasin veräjänvartija Jake Oettinger oli pitänyt maalinsa puhtaana kahdessa edellisessä ottelussaan. Nyt kiekkoja livahti taakse neljä, mutta hän venytti silti 34 torjunnallaan henkilökohtaisen voittoputkensa seitsemän ottelun mittaiseksi toisen kerran tällä kaudella.
Kaukalosta puuttui kaksi suomalaista loukkaantumisten takia: Dallasin Jani Hakanpää ja Coloradon Mikko Rantanen. Vähällä oli, ettei sairastuvalle olisi muuttanut myös Stars-pakki Esa Lindell. Hän joutui jättämään kaukalon alavartalovamman takia. Puolustaja pystyi palaamaan ja pelasi lopulta päätössummeriin saakka.
– Lindell kävi röntgenkuvissa, jotka eivät näyttäneet mitään huonoa. Katsotaan, mikä hänen olonsa on huomenna herätessä. Varmasti paikat ovat kipeinä, DeBoer kertoi.
Tavoitteet runkosarjatitteleitä kauempana
Dallasilla on siis viiden pisteen kaula Coloradoon. Winnipeg Jets himoaa ainakin Avalanchen tällä hetkellä hallussaan pitämää Central-divisioonan toista sijaa, joka toisi kotiedun pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Winnipeg on kahden pisteen päässä Coloradosta ja on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin Stars ja Avalanche.
Läntisessä konferenssissa Dallasin kärkipaikkaa uhkaa myös Pacific-divisioonan Vancouver Canucks. Yhden ottelun vähemmän pelannut Canucks on viiden pisteen päässä Starsista.
New York Rangers komeilee koko NHL:n kärkipaikalla. Dallas sekä Boston Bruins vaanivat manhattanilaisia kolmen ja Carolina Hurricanes viiden pisteen päässä taistelussa runkosarjan voittajalle jaettavasta Presidents' Trophysta. Kaikilla neljällä kärkijoukkueella on neljä ottelua jäljellä.
Dallas pelaa kaikki neljä otteluaan kotihallissa. Kylään tulevat Buffalo Sabres, Winnipeg, Seattle Kraken ja St. Louis Blues.
Dallasin tilanne on hyvä, mutta tavoitteet ovat paljon kauempana kuin neljän ottelun päässä ja ensimmäisessä divisioonatittelissä kahdeksaan vuoteen.
– Runkosarjan kunniamaininnat ovat hienoja, mutta me tavoittelemme sitä aitoa asiaa, Duchene totesi viitaten tietenkin Stanley Cupin mestaruuteen.