Draftin avauspäivänä varattiin useita eurooppalaisia

NHL:n vuoden 2023 varaustilaisuuden ensimmäinen kierros järjestettiin keskiviikkona, mutta suomalaisittain illasta ei jäänyt juuri mitään kerrottavaa.

Ikäluokkansa 32 ensimmäistä pelaajaa saivat varauksensa, mutta suomalaispelaajia mukana ei ollut lainkaan. Kanada dominoi pelaajalistaa 12 varatulla pelaajalla, ja kaikkiaan seitsemästä maasta varattiin vähintään yksi pelaaja.

Suomessa ehdittiin yhdessä vaiheessa jo tottua alkupään varauksiin, mutta tällä kertaa sinivalkoisten pelaajien puuttuminen listoilta ei tullut yllätyksenä.

  • Kasper Halttunen olisi voinut mennä ensimmäisellä kierroksella, enkä usko, että kukaan olisi yllättynyt. Kun mietitään ikäluokkien vahvuutta, voidaan katsoa kansainvälistä menestystä, eikä Suomen tämä ikäluokka saavuttanut sitä juuri lainkaan. Yleensä se kielii siitä, etteivät pelaajat ole yhtä laadukkaita. Vuonna 2005 syntyneiden joukkueissa pelasi neljä alaikäistä puolustajaa ja myös pari vuonna 2006 syntynyttä hyökkääjää, TSN:n pelaajatarkkailun johtaja ja NHL-asiantuntija Craig Button huomautti.

Buttonin omassa ennakkolistassa HIFK-hyökkääjä Halttunen oli arvioitu sijalle 25, eli niukasti ensimmäisen kierroksen varaukseksi. NHL:n Central Scoutingin viimeisessä rankingissa Halttunen listattiin 11. parhaaksi Euroopassa pelaavaksi kenttäpelaajaksi, edellään muiden muassa Porin Ässien Lenni Hämeenaho.

Nyt molemmat joutuvat kuitenkin odottamaan vuoroaan torstaille, jolloin varaustilaisuus jatkuu kierroksilla 2-7.

  • Tämä oli aika odotettavissa yleisten ennakkoarvioiden perusteella. Maa on pieni, ja tilanteet voivat vaihdella vuodesta toiseen. Jonain vuonna Suomesta meni ensimmäisellä kierroksella viisi tai kuusi pelaajaa, tänä vuonna ei ainuttakaan. Tämä oli siis suomalaiselta ikäluokalta "ohivuosi", mutta olen varma, että ensi vuosi on taas vahva, Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen arvioi.

Halttunen laittaa pikkumustan pömpeliin

Kanadan 12 pelaajan jälkeen eniten ensimmäisen kierroksen varauksia saivat Ruotsi ja Yhdysvallat, joista molemmista napattiin kuusi pelaajaa. Venäläisiä huudettiin neljä. Kaikista näistä maista meni vähintään yksi pelaaja kuuden ensimmäisen joukossa, minne mahtui myös yksi itävaltalainen. Viime kesänä historiansa ensimmäisen ykkösvarauksen saaneesta Slovakiasta varattiin kaksi pelaajaa, Tshekistä yksi.

Yhteensä 14 pelaajaa varattiin Pohjois-Amerikan ulkopuolelta, kautta aikain neljänneksi eniten. Viime vuoden 17 pelaajaa on tämän hetken ennätys. Ruotsalainen Leo Carlsson oli lopulta ensimmäisenä varatun Connor Bedardin lähin haastaja kiilatessaan kanadalaisten Bedardin ja Adam Fantillin väliin.

Viime vuonna ensimmäisellä kierroksella varattiin kaksi suomalaista, joista Joakim Kemell huudettiin ensimmäisenä numerolla 17. Vuonna 2021 Suomesta ei tullut ensimmäisen kierroksen varausta, vuonna 2020 heitä oli yksi (Anton Lundell). Vuonna 2019 puolestaan ensimmäisellä kierroksella meni kolme suomalaista, varhaisimpana Kaapo Kakko jo numerolla 2.

Nuorten pelaajien kehittymisessä yksikin vuosi voi muuttaa paljon, mutta tämän hetken näkemysten mukaan vuonna 2006 syntyneiden ikäluokka on Suomessa jo selvästi rautaisempi. Esimerkiksi Aron Kiviharju, Konsta Helenius ja Veeti Väisänen ovat ennättäneet jo pelaamaan Liiga-otteluitakin.

  • Vuodet eivät ole veljiä, ja ensi vuonna suomalaisia saattaa mennä kolme jo kymmenen ensimmäisen pelaajan joukossa, koska ikäluokka vaikuttaa niin hyvältä. Ensimmäisen kierroksen varauksia siellä saattaa olla viisi tai kuusi, Button sanoi.

Vaihtelu on luonnollista, kuten Kekäläinen sanoi. Samaa mieltä oli myös Button, joka ei nähnyt taustalla mitään merkittävämpää ilmiötä.

  • Ensi vuosi voi olla suomalaisten vuosi. Näin tämä vain menee. Tätä ei kannata siis ylianalysoida. Jos tällaisia vuosia alkaa tulla kolme tai neljä, sitten kyse voi olla jostain suuremmasta eikä pelkästä yksittäisestä poikkeuksesta, Button lisäsi.