teravainen

Carolina Hurricanesin suomalaishyökkääjä Teuvo Teräväinen sai lauantaina kiekon kasvoihinsa, kun Hurricanes kohtasi kotonaan Minnesota Wildin. Ottelun toisen erän alkupuolella Teräväinen taisteli pelivälineestä hyökkäysalueella, mutta Wildin puolustaja pääsi käsiksi kiekkoon ja pyrki purkamaan sen.

Purkukiekko osui kuitenkin suomalaispelaajaa kasvoihin, ja hän jäi toviksi makaamaan jään pintaan. Teräväinen suuntasi verisenä pukukoppiin, mutta palasi myöhemmin kentälle ja iski Carolinalle ottelun ainoan osuman. Wild korjasi ottelusta voiton lukemin 3-1.
Suomalaishyökkääjä selvisi tilanteesta säikähdyksellä, ja muistoksi jäivät vain tikit ja muutama ajan myötä korjaantuva ikävän näköinen ruhje kasvoissa.

CAR-MIN: Teräväinen ohjaa maalin edestä

  • Nyt näytän ainakin enemmän jääkiekkopelaajalta, Teräväinen veistelee.
    Sen verran tilanne toki vaikuttaa edelleen, että Teräväinen pelaa ainakin tiistain ottelun täydellä visiirillä. Juniorivuosien jälkeen hän ei ole visiirillä pelannut, mutta uskoo, että se ei vaikuta juurikaan pelaamiseen.
    - Eiköhän kaikki mene ihan hyvin, vaikka voi tuntuakin hieman erilaiselta, Teräväinen arvelee.
    Myöskään sikeitä pihvejä ei ole pystynyt herkuttelemaan.
    - Etuhampaisiin sattuu hieman, mutta takahampailla pystyy syömään. Olen syönyt enemmän pehmeää ruokaa, mutta ihan hyvin olen pystynyt syömään, Teräväinen kertoo.
    Teräväinen on tällä hetkellä seitsemän ottelun mittaisessa pisteputkessa, joka jatkui Wild-ottelussakin, kun hän palasi tällin jälkeen tekemään maalin. Hän on nakutellut näissä otteluissa tehot 2+8=10. Tällä kaudella suomalaishyökkääjä on kirjauttanut 64 ottelussa tehot 18+39=57.