Carolina Hurricanes kaatoi sunnuntaina vieraissa Chicago Blackhawksin maalein 4-2, minkä myötä joukkueen voittoputki venyi viiteen otteluun.
Altavastaajana otteluun lähtenyt Chicago piinasi Hurricanesia päätöserään saakka, mutta hyökkääjä Seth Jarvis käänsi kamppailun vieraille kahdella kolmannessa erässä tekemällään ylivoimamaalilla. Sebastian Aho naulasi kauden 36. maalinsa tyhjiin.
- Olimme hyviä erikoistilanteissa. Alivoima teki hyvää työtä ja saimme onnistumisia ylivoimalla, kun niillä oli eniten merkitystä, Jarvis summasi.
Aho (36+53=89) on Hurricanesin sisäisen maali- ja pistepörssin kärkinimi, ja hän jo rikkonut oman yhden kauden piste-ennätyksensä. Viime vuosina suomalaishyökkääjän runkosarjan maalimäärä on vakiintunut hieman alle 40:ään. Viime kaudella hän iski 36 maalia ja toissa kaudella 37 maalia. Ahon maaliennätys on kaudelta 2019-20, jolloin hän iski 38 kaappia 68 ottelussa.
Kahdeksatta kauttaan NHL:ssä pelaava Aho on tehnyt urallaan 254 maalia. Seuravan maali nostaa hänet jakamaan suomalaisten kaikkien aikojen maalipörssissä kuudetta sijaa pitkän uran Montreal Canadiensissa ja Anaheim Ducksissa tehneen Saku Koivun (255) kanssa. Mikäli Aho pystyisi tekemään kaksi maalia runkosarjan viimeisessä ottelussa, sivuaisi hän omaa maaliennätystään ja nousisi jo Koivun ohi. Syöttöpisteissä Aho sivuaa jo tällä hetkellä omaa ennätystään (53), joka syntyi kaudella 2018-19.
Hurricanes on löytänyt runkosarjan loppusuoralla vaarallisen ykkösvitjan, kun Aho on saanut rinnalleen Jarvisin lisäksi Pittsburgh Penguinsista Hurricanesiin pelaajasiirtojen takarajalla saapuneen Jake Guentzelin. Guentzel debytoi Hurricanesissa 12. maaliskuuta, minkä jälkeen hän on kirjauttanut 17 ottelussa tehopisteet 8+17=25. Samalla ajanjaksolla Aho on nakutellut tehot 11+10=21.