Hurricanes 4-12

Carolina Hurricanesin Sebastian Aho saalisti yhden syöttöpisteen ja auttoi joukkueensa 5-2-voittoon St. Louis Bluesista. Samalla suomalainen sivusi uransa syöttöennätystä NHL:ssä.

Aho alusti Jaccob Slavinin tekemän voittomaalin päätöserässä ja sai valinnan ottelun kolmostähdeksi.

Aholla on nyt kasassa tehot 35+53=88. Viimeksi hän oli kerännyt 53 syöttöpistettä kaudella 2018-19, jolloin sentteri takoi 82 ottelussa tehot 30+53=83. Henkilökohtainen maaliennätys on vielä kolmen kihauksen päässä.

Aho teki jo aiemmin uransa piste–ennätyksen, ja nyt hän jahtaa ensimmäistä 90 tehopisteen rajan ylitystä urallaan. Hänellä on kaksi ottelua aikaa yltää saavutukseen. Rajaan yltäminen olisi todella kova juttu, sillä siinä on onnistuttu Hurricanesin seurahistoriassa vain kertaalleen (Eric Staal, 45+55=100 kaudella 2005-06). Jos laskuihin otetaan mukaan myös Hurricanesin edeltäjä Hartford Whalers, 90 tehopisteen kerhossa on yhteensä neljä pelaajaa: Staalin lisäksi Mike Rogers, Ron Francis ja Blaine Stoughton.

Saavutus olisi myös suomalaisittain harvinainen, sillä Aho olisi vasta historian kuudes 90 tehopistettä takonut härmäläinen. Ryhmään kuuluvat tietenkin Teemu Selänne ja Jari Kurri, ja tällä vuosituhannella rajan ovat rikkoneet Olli Jokinen, Mikko Rantanen sekä Aleksander Barkov.

Upean runkosarjan pelannut Aho on tällä hetkellä suomalaisten sisäisen pistepörssin toisena ja jää myös sille sijalle. Colorado Avalanchen Rantanen pitää piikkipaikkaa ylivoimaisella erolla tehtyään tehot 40+62=102. Ahon perässä tulee puolestaan Florida Panthersin Barkov tehoillaan 23+54=77.

Ahon kauden 88. tehopiste syntyi maukkaaseen paikkaan ajassa 47.53. Peli oli tasan 2-2, kunnes Aho antoi erinomaisen syötön takatolppaa kohti liukuneelle Slavinille, joka jatkoi pikkumustan kotijoukkueen maalia vartioineen Jordan Binningtonin selän taakse.

- Pelasimme neljällä neljää vastaan, ja Sebastian antoi keskustasta täydellisen syötön lapaani. Minun tarvitsi vain koskettaa kiekkoa. Se oli siinä, Slavin kertasi maalia.
Blues oli vahvoilla etenkin avauserässä, jossa se nappasi hetkellisesti johtoaseman Zack Bolducin maalilla. Jordan Martinook toi vieraat kuitenkin tasoihin hetkeä myöhemmin, minuutti ennen ensimmäistä erätaukoa.
 
Jordan Kyrou vei Bluesin uudelleen johtoon ajassa 25.41, mutta se jäi isäntien illan viimeksi. Toisen erän laukaukset lukemin 19-6 vienyt Carolina vaihtoi vaihdetta, pääsi peliin paremmin mukaan ja tasoitti vielä toisen 20-minuuttisen aikana. Tällä kertaa asialla oli Seth Jarvis.

Blues haki vimmatusti tasoitusta Ahon 3-2-maalin jälkeen, mutta Carolina kesti ja iski vielä lopussa kahdesti tyhjiin. Molemmista tyhjiin syntyneistä kaapeista vastasi Jake Guentzel.

Tappio oli Bluesille kova paikka, sillä joukkueen pudotuspelimahdollisuudet sammuivat lopullisesti.

- Vastustaja tuli peliin todella kovaa ja osoitti, että he ovat tiukassa paikassa. Meillä oli hidas alku, mutta pystyimme lopulta vastaamaan haasteeseen. “Freddie” (Andersen) teki tietenkin maalilla isoja torjuntoja avauserässä ja piti meidät pelissä mukana, Slavin jatkoi.

Blues ei onnistunut hyödyntämään edes Carolinan kokoonpanokikkailua, jossa joukkue antoi huiliaikaa useille avainpelaajilleen. Sivussa olivat puolustajat Jalen Chatfield ja Brett Pesce sekä hyökkääjät Jordan Staal ja Teuvo Teräväinen.

- Meiltä puuttui neljä tärkeää pelaajaa, mutta toisaalta muut jätkät saivat nyt tilaisuuden näyttää osaamistaan. Kärkiosastomme oli tänään todella hyvä, ja niin se pitääkin mennä. Lisäksi toitotan koko ajan tätä, mutta maalivahtipelimme on ollut todella hyvää, ja se on erittäin tärkeä juttu, iloitsi Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind’Amour.

Aho pelasi joukkueensa hyökkääjistä eniten, reilut 20 minuuttia. Kokoonpanoon palannut Jesperi Kotkaniemi jäi pisteittä ja sai jääaikaa reilut 15 minuuttia.

STL-CAR: Andersen torjuu kaatumisen jälkeenkin

Carolina taistelee liigan piikkipaikasta

Perjantain voitto oli Carolinalle neljäs putkeen ja kuudes viimeiseen seitsemään otteluun. Viimeisestä 15 ottelusta on irronnut peräti 12 voittoa.

Kahden sarjapisteen ilta tarkoitti sitä, että hurrikaaniryhmä on enää pisteen päässä NHL:n runkosarjan, Itäisen konferenssin ja Metropolitan-divisioonan ykkösestä, New York Rangersista, jolla on kasassa 110 sarjapistettä. Carolina ja lännen ykkönen Dallas Stars ovat 109 pisteessä.

Carolina ei ole voittanut seurahistoriassaan liigan runkosarjan voittajalle annettavaa Presidents' Trophya, mutta kärkipään kahinat ovat tulleet tutuksi. Viime kaudella seura jäi taistossa ylivoimaisen voiton vieneen Boston Bruinsin taakse. Edelliskaudella Carolina oli kolmas ja jäi voittaja Florida Panthersista vain kuusi pistettä.

Carolinalla on vielä pelaamatta kaksi ottelua, kuten on myös Dallasilla. Bostonilla puolestaan on jäljellä vielä kolme ottelua.
 
Pudotuspelit alkavat 20. huhtikuuta.

Aiheeseen liittyvä sisältö