Suomi ei ole se suurin mestarisuosikki tapaninpäivänä käynnistyvissä jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten MM-kisoissa. Kanada, Yhdysvallat ja isäntämaa Ruotsi saavat enemmän hehkutusta, mutta se ei häiritse Nuorten Leijonien ryhmää, joka lähtee Göteborgiin hyvällä itseluottamuksella.
– Hyvä jengi koossa. Moni jätkä on pelannut hyvin tällä kaudella, on tehokas ryhmä. Odotan, että pystytään hyvin kamppailemaan ihan tuolla kärkipeleissä, Suomen puolustaja Otto Salin totesi Jääkiekkoliiton verkkosivuilla.
Suomi pääsee heti tapaninpäivänä todelliseen testiin, kun vastaan asettuu maailmanmestaruutta puolustava Kanada. Nuoret Leijonat kohtaa Ruotsin alkulohkovaiheen viimeisessä ottelussaan uudenvuodenaattona. A-lohkon muut maat ovat Saksa ja Latvia.
Nuorten Leijonien syömähampaita ovat muun muassa SM-liigassa maalintekotaitoaan väläytelleet Jani Nyman ja Lenni Hämeenaho, ensi kesän NHL-varausikäluokkaan lukeutuvat Konsta Helenius ja Emil Hemming sekä vahvaa tulosta rapakon takana Ontarion junioriliigassa tehneet Kasper Halttunen, Arttu Kärki ja Rasmus Kumpulainen.
Suomen takalinjojen nimiin kuuluvat Kärjen lisäksi Salin, Kasper Kulonummi, Emil Pieniniemi ja tämän kauden NHL-varausikäluokkaan kuuluva Veeti Väisänen. Ykkösmaalivahdin paikasta kilpailevat todennäköisesti Niklas Kokko ja Noa Vali.
– Meillä on vahva, sitkeä ja positiivista ilmapiiriä huokuva ryhmä, jossa on hyvää erikoistilanneosaamista yli- ja alivoimaan. Mukana on paljon erikoisosaamista, mistä pelaajat ovat antaneet näytteitä kuluvan kauden Liiga- ja Mestis-peleissä. Lisäksi Pohjois-Amerikasta liittyy mukaan pelaajia, joilla on vahva alkukausi takanaan, Suomen päävalmentaja Lauri Mikkola kuvaili joukkuettaan.
Mikkolan ja johtavien pelaajien tehtävä on saada joukkue yhtenäiseksi ryhmäksi. Se on olennaista lyhyessä turnauksessa ja voi olla ratkaiseva tekijä.
– Toivottavasti (joukkueen vahvuuksia on) ainakin yhtenäisyys ja semmonen, että kaikki pelaa yhdessä ja tälle joukkueelle. Sitä kautta todennäköisesti niitä tiukkojakin pelejä saadaan voitoiksi käännettyä, Nyman painotti.
Ruotsi haluaa kultaa kotikisoista
Kanada ei ehkä paperilla ole niin pelottava kuin joinain muina vuosina ja maalivahtipeli on jälleen kysymysmerkki, mutta vaahteranlehtipaidat lukeutuvat aina mestarisuosikkeihin, kun hypätään nuorten MM-jäille.
– Joskus kun ei ole niitä isoimpia tähtiä joukkueessa, niin kaikkien täytyy tehdä enemmän. Me olemme neljän ketjun joukkue. Uskon, että tulemme hyökkäämään aaltoina. Joukkueemme syvyys voi olla se ratkaiseva tekijä, Kanadan johtoryhmään lukeutuva Scott Salmond sanoi TSN:lle.
– Me emme ehkä ole taitavin joukkue, joka Kanadalla on ollut, mutta aiomme olla kovimmin töitä tekevä, hyökkääjä Conor Geekie säesti.
Vuosi sitten tuleva NHL:n ykkösvaraus Connor Bedard johdatti Kanadan MM-kultaan. Nyt tilanne on siinä mielessä samanlainen, että Macklin Celebrinillä odotetaan olevan iso rooli joukkueessa. Celebrini ei ole hehkutusasteella läheskään Bedardin tasolla, mutta hän on tässä vaiheessa selvä suosikki ensi kesän NHL Draftin ykkösvaraukseksi.