IIHF copy_FIN_CAN 1

Nuorten MM-kisojen kestomenestyjä Kanada kaatoi tapaninpäivänä Suomen vuoden 2024 MM-turnauksen avausottelussa lukemin 5-2. Kanada oli pelillisesti edellä ja ansaitsi voittonsa, mutta Suomi pysyi kuitenkin ennakkosuosikin mukana. Iso kiitos siitä kuuluu 26 kertaa torjuneelle maalivahti Niklas Kokolle, joka paikkasi suomalaisten oman puolustusalueen uinahduksia.

Suomen turnauksen ensimmäisen maalin iski Aleksanteri Kaskimäki ja toisen Jere Lassila. Kaskimäen maali syntyi ylivoimalla, mutta ylivoiman suhteen jäi myös paljon jossiteltavaa. Kanada tarjosi Nuorille Leijonille kuusi ylivoimatilaisuutta, mutta näistä suomalaiset hyödynsivät vain yhden.

Kanadalaisista turnauksen avausmaalinsa iski ensi kesän NHL Draftin ykkösvaraukseksi povattu Macklin Celebrini. Kahteen tehopisteeseen ylsivät kesällä Detroit Red Wingsin kanssa tulokassopimuksen allekirjoittanut Nate Danielson (1+1) ja Arizona Coyotesin vuoden 2022 NHL Draftissa ykköskierroksella (29. vuoro) varaama puolustaja Maveric Lamoureux (1+1).

– Pitäydyimme pelisuunnitelmassamme, jolloin aika harva joukkue pystyy meidät haastamaan. Toimitimme kiekkoja maalille ja kierrätimme kiekkoa pelaajalta toiselle. Odotimme heidän pelaavan fyysisesti, mutta pystyimme vastaamaan siihen, Danielson kertasi peliä IIHF:n haastattelussa.

– Peli oli melko nopeaa, mutta emme voi enää keskittyä tähän otteluun. Meidän pitää kääntää katseemme huomiseen. Meidän täytyy pelata yksinkertaisesti, laukoa kohti maalia ja tehdä maaleja. Pelaamme yksi peli kerrallaan, vaikka turnauksen loppu onkin mielessämme, puolustaja Kalle Kangas sanoi IIHF:lle taiston tauottua.

Kanada tuli otteluun vahvasti, muttei saanut vielä avauserän alkupuolella pitkiä pyörityksiä Nuorten Leijonien puolustusalueelle. Suomi keskittyi hakemaan maalipaikkoja vastahyökkäyksistä ja käännöistä, jossa se ajoittain onnistuikin.

Suomen avauserän paras maalipaikka tuli reilut neljä minuuttia ennen erätaukoa hyökkääjä Lenni Hämeenaholle, joka pääsi kokeilemaan hyökkääjäkollega Janne Naukkarisen kanssa kahdestaan Kanadan maalivahdin Mathis Rousseaun torjuntavirettä. Naukarinen tarjosi avoimen paikan vieressä tulleelle Hämeenaholle, mutta Rousseau venyi erinomaiseen torjuntaan.

Pian Hämeenahon loistavan maalipaikan jälkeen Kanada sai pitkän myllytyksen Suomen puolustusalueelle, joka johti lopulta ottelun ensimmäiseen maaliin. Puolustaja Lamoureux lähetti viivasta laukauksen, jonka Danielson ohjasi kehollaan ohi Kokon.

Naukkarinen otti vielä erän lopulla kaksiminuuttisen jäähyn koukkaamisesta, mutta Nuoret Leijonat kesti Kanadan yritykset. Suomi pystyi tappamaan alivoiman jämät myös toisen erän alussa, jonka jälkeen Nuoret Leijonat pääsi yhä paremmin peliin mukaan. Suomi sai erän alkupuolella ottelun toisen ylivoimatilaisuutensa. Nuoret Leijonat vei kiekon hyvin Kanadan alueelle ja sai pakkopelin käyntiin, mutta laukaukset jäivät uupumaan.

Kun Suomi ei tilaisuuttaan hyödyntänyt, Kanada iski myös ottelun toisen maalin. Yllättäen Kanadan kisakokoonpanoon valintaleirien kautta noussut varaamaton Owen Allard, 19, osoitti olevansa luottamuksen arvoinen. Allard unohtui yksin maalin edustalle, mistä hän pääsi iskemään lukemat 2-0.

Pian Allardin maalin jälkeen Suomikin avasi maalihanansa, kun ottelun kolmas ylivoima tuotti tulosta. Soo Greyhoundsissa OHL:ssä alkukaudella säväyttänyt Vegas Golden Knightsin varaama puolustaja Arttu Kärki toimitti kiekon maalille, mistä HIFK:n hyökkää Aleksanteri Kaskimäki ohjasi sen verkkoon.

Suomi tuli hyvin päätöserään ja pääsi taas ylivoimalle, kun tänä syksynä Toronto Maple Leafsin riveissä NHL-debyyttinsä tehnyt hyökkääjä Fraser Minten komennettiin jäähylle heti aloituksen jälkeen. Tuloksettoman ylivoiman jälkeen seuraavan maalin iski kuitenkin Kanada, kun Celebrini avasi maalitilinsä.

Celebrinin tekemään maalia tarkisteltiin videolta, mutta kiekon todettiin ylittäneen maaliviivan ja Kanada siirtyi jälleen kahden maalin johtoon. Suomi haki päätöserän lopulla kavennuksia ilman maalivahtia ja sai myös kaksi ylivoimatilaisuutta, jotka jäivät kuitenkin hyödyntämättä.

Kanadan voiton varmisteli tyhjään rysään Boston Bruinsin NHL-joukkueessa alkukauden aikana säväyttänyt hyökkääjä Matthew Poitras. Suomen kapteeni Jere Lassila kaunisteli lukemiksi 2-4 vielä reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä, mutta osuma oli kosmetiikkaa. Suomen pyristely päättyi viimeistään Lamoureux'n tyhjiin tekemään maaliin.

Slovakia kaatoi Tshekin naapurusten kamppailussa

Slovakia yllätti mitalihaavein turnaukseen lähteneen Tshekin nuorten MM-kisojen avauspelissä maalein 6-2. Slovakialaisten tehokkain pelaaja oli hyökkääjä Servac Petrovsky, joka kirjautti tehopisteet 2+1. OHL:ssä Owen Sound Attackissa pelaava slovakki on Minnesota Wildin kesän 2022 NHL Draftin kuudennen kierroksen varaus (185. vuoro).

Hyviä näyttöjä antoi myös USHL:ssä Green Bay Gamblersin riveissä pelaava slovakkivahti Adam Gajan, joka torjui 27 kertaa. Torjuntaprosentti oli mallikas 93,1.