finnish goalies 7-22

NHL:n varakomissaari Bill Daly sanoi kesäkuussa Stanley Cup -finaaleja edeltäneessä lehdistötilaisuudessa, että World Cup voisi tehdä paluun kiekkokalenteriin helmikuussa 2024. Työ on Dalyn mukaan edelleen kesken, mutta keskustelut NHL:n pelaajayhdistyksen ja IIHF:n suuntaan ovat käynnissä.
- Olemme erittäin optimistisia, että pystymme järjestämään turnauksen vuonna 2024. Odotamme myös sitä, Daly kertoi.

Jääkiekossa edellinen turnaus, johon myös NHL-pelaajat osallistuivat, järjestettiin vuonna 2016, kun World Cup pelattiin Torontossa. Vuoden 2016 turnauksen jälkeen Suomelle on kasvanut kokonainen sukupolvi täysin uusia huippupelaajia, joista osa oli toki mukana jo vuoden 2016 joukkueessakin.
Leijonat saa jalkeille ennenäkemättömän kovan kokoonpanon mahdolliseen World Cupiin. Parissa vuodessa ehtii tapahtua paljon, mutta NHL.com/fi ennakoi, millaiselta Suomen joukkue voisi huipputurnauksessa näyttää tämänhetkisessä tilanteessa. Tällä kertaa käsittelyssä ovat maalivahdit.
Vuoden 2016 World Cupissa Leijonien maalivahtivaltikkaa piti hallussaan vielä edellinen maalivahtisukupolvi. Ykkösmaalivahtina toimi tuolloin Boston Bruinsin Tuukka Rask, joka lopetti uransa alkuvuodesta. Kakkosmaalivahtina kiekkoja torjui Pekka Rinne, joka nousi Nashville Predatorsissa seuralegendaksi.

Katsaus Pekka Rinteen upeaan NHL-uraan

Rinteen pelipaita jäädytettiin Nashvillessa kotihallin kattoon alkuvuodesta, ja hän sai seurahistorian ensimmäisenä pelaajana tämän kunnian. Pitkään NHL:ssä pelannut suomalaisvahti päätti uransa kauteen 2020-21. Kolmosvahtina turnauksessa oli mukana Edmonton Oilersia viimeiset neljä kautta edustanut Mikko Koskinen, joka siirtyy tulevaksi kaudeksi Sveitsiin HC Luganon riveihin.
Edelliseen World Cupiin verrattuna Suomen maalivahtiosastolta löytyy tulevassa World Cupissa nuorempia kassareita, jotka ovat vasta tehneet läpimurtonsa NHL:ssä tai ovat vähintäänkin sen kynnyksellä. Leijonille löytyy maalille kuitenkin näihinkin kisoihin yksi takuuvarma vaihtoehto, Rinteen manttelinperijä Juuse Saros, joka jatkaa Predatorsin pitkää suomalaista maalivahtiperinnettä.
Juuse Saros
Tällä hetkellä ei ole pienintäkään epäselvyyttä, kuka olisi Suomen ykkösmaalivahti kisoissa. Nashville Predatosin Saros nousi viime kaudella joukkueensa selkeäksi ykkösmaalivahdiksi, ja kantoi suurinta kuormaa kaikista NHL-maalivahdeista. Hän pelasi peräti 67 runkosarjaottelua, mikä on maalivahdille paljon. Myös peliminuutteja kertyi NHL-vahdeista eniten (3 931) ja torjuntoja toiseksi eniten (1 934).
Erityisesti alkukaudella Saros esiintyi erinomaisesti ja oli suurimpia yksittäisiä syitä siihen, miksi Predators eteni pudotuspeleihin. Vaikka iso pelikuorma söikin pelistä parhaan terän loppukautta kohden, oli hän silti joukkueensa kantavia voimia. Suomalaiskassari nimettiin myös kolmen Vezina Trophy -finalistin joukkoon, mutta parhaan maalivahdin palkinto meni lopulta New York Rangersin Igor Shestjorkinille.
Saros on Suomen uuden maalivahtisukupolven keihäänkärki ja ensimmäinen joka on onnistunut ottamaan ykkösmaalivahdin roolin NHL:ssä. Kun hän saa vielä kasvaa muutaman vuoden roolissaan ennen World Cupia, on Suomella käsissään jälleen yksi turnauksen parhaista maalivahdeista.

NSH-SJS: Saros torjuu 25 kertaa 18. nollapelissään

Ville Husso
Husso sai viime kaudella vihdoin kunnon näytönpaikan St. Louis Bluesissa, kun joukkueen ykkösvahti Jordan Binnington loukkaantui. Lopulta Husso esiintyi niin hyvin, että otti hetkellisesti haltuunsa Bluesin ykkösmaalivahdin tontin runkosarjassa.
Pudotuspeleissä suomalaismaalivahdin otteet eivät kuitenkaan jatkuneet yhtä vakuuttavina ja Binnington nousi takaisin ykkösmaalivahdiksi. St. Louisilla oli tänä kesänä edessään valinta, kummalla maalivahdilla joukkue jatkaa tulevaisuudessa, sillä Husson aiempi halpa sopimus päättyi. Blues valitsi jatkon Binningtonin kanssa ja Husso kaupattiin Detroit Red Wingsiin, jossa hän saa suuremman roolin.
Husso esiintyi viime kaudella edukseen, mikä poiki nyt aidon mahdollisuuden pelata ykkösmaalivahtina NHL:ssä. Tässä vaiheessa hänen uransa on lähtemässä kunnolla käyntiin, ja ennen mahdollista World Cupia hän ehtii saada lisää kokemusta noin puolentoista kauden edestä. Husso voisi olla World Cupiin hyvä kakkosvaihtoehto Sarokselle, mikäli urakehitys jatkaa samoilla raiteilla.

Antti Raanta
Loukkaantumiset ovat sotkeneet Raannan uraa, mutta hänestä on vuosien varrella kasvanut yksi NHL:n parhaista kakkosmaalivahdeista, ellei jopa paras. Viime kaudella hän pääsi näyttämään otteitaan myös ykkösmaalivahtina pudotuspeleissä, kun Carolina Hurricanesin ykkösmaalivahti Frederik Andersen oli telakalla pudotuspelit ja runkosarjan viimeiset pelit.
33-vuotiaalla suomalaismaalivahdilla on vielä pelivuosia edessä, ja ura jatkunee vielä ainakin World Cupiin asti. Mikäli Raanta pysyy ehjänä, on hän takuuvarma suorittaja kakkos- tai kolmosvahdin rooliin Leijonien joukkueeseen.

CAR-NYR: Raannan ensimmäinen playoff-nollapeli