GettyImages-2147744937

Buffalo Sabres ilmoitti maanantaina pestanneensa uudeksi päävalmentajakseen kokeneen Lindy Ruffin, joka on ehtinyt luotsata pitkällä NHL-urallaan Sabresia aikaisemminkin (1997-2013) sekä Dallas Starsia ja New Jersey Devilsiä, joka teki viime kaudella hänen alaisuudessaan seuran uudet ennätykset runkosarjan pisteissä ja voitoissa.

Ruff, 64, asteli tiistaina median eteen ensimmäistä kertaa Sabresin tuoreena päävalmentajana. Kaiken nähnyt konkarikin tuntui olevan aidosti innoissaan uudesta mahdollisuudestaan tarttua Buffalon peräsimeen.

– Otan tämän tilaisuuden nöyränä vastaan. Kun valmensin tässä seurassa aikaisemmin, en saavuttanut asettamaani tavoitetta. Nyt saan toisen mahdollisuuden, ja olen siitä kiitollinen, Ruff sanoi.

Sabres eteni Ruffin komennossa konferenssifinaaleihin kolmesti (1999, 2006 ja 2007), Stanley Cup -finaaleihin kerran (1999) ja voitti runkosarjan kaudella 2006-07. Tavoite, johon hän kommentissaan viittasi, on tietenkin Stanley Cupin voittaminen. Hän uskoo, että Sabresin nykyinen nuori joukkue voi kehittyä mestarikandidaatiksi.

Mutta ensin täytyy opetella kävelemään ennen kuin voi juosta. Buffalossa on pelattu pudotuspelikiekkoa viimeksi vuonna 2011. Ruffin mukaan joukkue tulee ottamaan harppauksen eteenpäin jo lähitulevaisuudessa.

– Syksyn harjoitusleiristämme alkaen aiomme todistaa, että pystymme saavuttamaan seuraavan tason. Pelaajien täytyy rakastaa pelaamista, joukkuetovereitaan ja ennen kaikkea toisilleen pelaamista. Ja kun voitat otteluita, rakastat pelata faneille ja kaupungille, sillä he asettuvat tueksesi sekä kannustavat ja motivoivat sinua, Ruff lateli.

– Pelaajien on nautittava ryhmän osana olemisesta ja voittamisesta. Heidän on nautittava pelin sisällä eteen tulevista pienistä hetkistä, oli kyse sitten laukauksen blokkaamisesta tai tärkeän alivoiman onnistumisesta. Ei tässä ole aina kyse maalien tekemisestä. Tärkeitä asioita voivat olla vaikka jykevät taklaukset tai kova karvaaminen. Niitä erilaisia asioita on paljon. Mutta meidän on voitettava otteluita ja päästävä seuraavalle tasolle, hän jatkoi.

Ja voittamisesta Ruffin voidaan sanoa tietävän jotain. Hän on nimittäin NHL-historian viidenneksi voitokkain valmentaja 864 runkosarjaottelun voitollaan. Kun mukaan lasketaan myös pudotuspelit, voittoja on vyöllä 935. NHL:n parhaalle valmentajalle annettavan Jack Adams Awardin Ruff pokkasi kaudella 2005-06.

Sabres on ollut jo joitakin vuosia uudelleenrakennusvaiheessa, ja tämän kauden alla ryhmän niskaan lastattiin jo kovempia odotuksia, jotka eivät kuitenkaan täyttyneet. Atlantic-divisioonan kuudes sija ja jälleen yksi kausi ilman pudotuspelejä oli buffalolaisille kova pettymys. Ruff näkee tulevaisuuden kuitenkin valoisana ja kehuu seurassa tehtyä pelaajien kehitystyötä. Erikoismaininnan saavat veräjänvartijat.

– Jokainen joukkue tarvitsee hyvän maalivahdin, ja täällä on kaksi lahjakasta veskaria (Ukko-Pekka Luukkonen ja Devon Levi) tekemässä tuloaan. Hyvä maalivahtipeli on ykkösenä kenties jokaisen joukkueen toivelistalla. Toiseksi tärkein on yleensä puolustus. Joukkueessa voi olla taitavia hyökkääjiä, jotka pelaavat hyvää hyökkäyspeliä, mutta jos joukkueessa ei ole niitä, jotka pitävät kiekon poissa omasta verkosta, liikuttavat kiekkoa ja antavat hyökkäyksen käynnistäviä ensimmäisiä syöttöjä, jotta omalta alueelta päästään vauhdilla pois, niin siinä tapauksessa ne taitavat hyökkääjät eivät saa tarpeeksi kiekkoa. Maalivahtipeli ja puolustus ovat täällä hyvissä kantimissa, Ruff pohti.

BUF-TOR: Luukkonen venyy upeasti kiekon tielle

Konkarivalmentaja kertoi näkevänsä nykyisessä Sabresin ryhmässä paljon samaa kuin joukkueessa, joka eteni konferenssifinaaleihin kaudella 2005-06. Hänen mukaansa joukkueessa on paljon taitoa ja lahjakkuutta. Erityisen innoissaan hän on nimenomaan maalivahdeista ja puolustajista.

– Kyky liikuttaa kiekkoa ja luistella on iso osa tämän päivän puolustajien peliä. Kun katsoo viime vuosien mestarijoukkueita, niissä on ollut yksi tai kaksi erittäin taitavaa puolustajaa, jotka osallistuvat sekä puolustus- että hyökkäyspeliin. Meillä sellainen on (Rasmus) Dahlin, jonka pelaamista ei voi kuin ihailla, Ruff totesi.

Kun Ruffilta kysyttiin leikkisästi, kenet hän laittaisi nyt tolppien väliin, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.

– Annan teille kolme kirjainta: U-P-L.

Uuden päävalmentajan kommentti on varmasti mannaa Luukkosen korville. Mainion kauden pelanneen suomalaisveskarin sopimus Sabresin kanssa päättyy tähän sesonkiin, ja hän on heinäkuun alusta alkaen statukseltaan rajoitetusti vapaa pelaaja. On kuitenkin lähes sataprosenttisen varmaa, että jatkosopimus syntyy ja Luukkonen jatkaa NHL-uraansa Buffalossa ykkösmaalivahdin tontilla.

Aiheeseen liittyvä sisältö