Video Player is loading.
Current Time 0:00
Duration 0:00
Loaded: 0%
Stream Type LIVE
Remaining Time 0:00
 
1x
    • Chapters
    • descriptions off, selected
    • subtitles off, selected

      Edmonton Oilersin juna on tällä hetkellä vahvasti raiteillaan. Tappioita tulee siellä täällä, mutta isossa kuvassa viime kauden Stanley Cup -finalisti on matkalla kohti kevään pudotuspelejä hyvistä asetelmista.

      Keskiviikkona Oilers otti tammikuun kuudennen (6-1-0) voittonsa, kun öljymiehet kaatoivat Minnesota Wildin vieraissa lukemin 5-3, minkä myötä he nousivat illan vastustajansa ohi kolmanneksi Läntisessä konferenssissa.

      Oilersin kapteeni Connor McDavid on pelannut alkukauden ajan jälleen reilun 1,5 tehopisteen ottelukohtaisella tahdilla, mikä on ollut hänellä uran keskimääräinen standardi. Maalien suhteen supertähdellä on ollut viime aikoina hieman hiljaisempaa, sillä hän oli tehnyt keskiviikkoa edeltävissä 15 pelissä itselleen harvinaisempaan tapaan vain kolme maalia.

      Keskiviikkona McDavidilla kuitenkin kulki, sillä hän iski kiekon kahdesti Wildin verkkoon ja kirjautti syöttöpisteen hyökkääjä Zach Hymanin tekemään maaliin. Samalla rikkoutui 60 tehopisteen rajapyykki yhdeksännellä kaudella peräkkäin. Marraskuussa tuhannen tehopisteen rajapyykin vain 27-vuotiaana rikkonut McDavid on ennättänyt kasaamaan sittemmin jo reilut 40 tehopistettä lisää. Kaikki 686 NHL-peliään Oilersissa pelanneella McDavidilla on tuoreimpien kolmen pisteen myötä kasassa uran varrelta tehot 354+690=1044.

      Video Player is loading.
      Current Time 0:00
      Duration 0:00
      Loaded: 0%
      Stream Type LIVE
      Remaining Time 0:00
       
      1x
        • Chapters
        • descriptions off, selected
        • subtitles off, selected

          MIN-EDM: McDavid nousee pistetilastossa Kurrin rinnalle

          Keskiviikon tehoillaan McDavid nousi viidesti Stanley Cup -mestaruutta Oilersissa juhlineen suomalaislegendan Jari Kurrin ohi seurahistorian toiseksi eniten pisteitä nakuttaneeksi pelaajaksi. Mittavan uran Pohjois-Amerikassa tehnyt Kurri pelasi Edmontonissa 754 ottelua, joissa hän kirjautti tehopisteet 474+569=1043.

          Öljykipparin edellä on enää Wayne Gretzky, joka teki urallaan Oilersissa 583 maalia ja yhteensä 1669 tehopistettä.

          - Aika mahtava saavutus häneltä nousta tässä organisaatiossa listoilla näin nopeasti, sillä tässä seurassa on pelannut useita hyvin merkittäviä pelaajia. Olen nähnyt häneltä monesti upeita asioita. Hän on loistava pelaaja ja joukkuekaveri, Oilersin päävalmentaja Kris Knoblauch äityi kehumaan McDavidia.

          Wild meni ottelussa johtoon jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Matt Boldy osui ylivoimalla. Kun peliä oli takana reilut 16 minuuttia, vei itävaltalaishyökkääjä Marco Rossi ylivoimamaalillaan minnesotalaiset jo kahden maalin johtoon.

          Hyman kuittasi kuitenkin Rossin maalin heti seuraavassa vaihdossa, ja vielä ennen erätaukoa Oilers oli noussut jo tasoihin, kun McDavid heilutti verkkoa ylivoimalla. Hyökkääjä Ryan Hartman vei Wildin vielä kertaalleen johtoon toisen erän alussa, mutta Edmonton tuli lopulta rinnalle ja ohi. Voittomaaliksi jääneen Oilersin neljännen maalin iski Vasili Podkolzin heti kolmannen erän alussa.

          Video Player is loading.
          Current Time 0:00
          Duration 0:00
          Loaded: 0%
          Stream Type LIVE
          Remaining Time 0:00
           
          1x
            • Chapters
            • descriptions off, selected
            • subtitles off, selected

              MIN-EDM: McDavid tuplaa ottelun saldonsa

              Edmonton nousi kahden tai useamman maalin takamatkalta voittoon viidettä kertaa tällä kaudella.

              - Muutama nopea maali auttoi ensimmäisessä erässä. Parin viime kauden aikana meille on ollut ominaista, että pysymme suunnitelmassamme ja luotamme siihen, että saamme homman hoidettua, olipa tulos tai tilanne mikä tahansa, Oilersin kolmannen maalin tehnyt Ryan Nugent-Hopkins sanoi.

              Sitkeyttään viime kaudella osoittaneelle Oilersille pelaaminen selkä seinää vasten ei ole mitään uutta. Viime kaudella valmentajavaihdoksen jälkeen Edmonton nousi sarjan pohjajoukkueista pudotuspeleihin ja oli parhaimmillaan 16 pelin voittoputkessa. Kauden kovin kiri jäi Stanley Cup -finaaleissa vain voiton päähän, kun öljymiehet taipuivat lopulta finaalien seitsemännessä pelissä Florida Panthersille, joka johti finaalisarjaa parhaimmillaan otteluvoitoin 3-0.

              Siipirikkoinen Wild hävisi toisen peräkkäisen pelin, mutta runsaat loukkaantumisetkaan eivät ole syösseet joukkuetta raiteiltaan, sillä Minnesota on edelleen Central-divisioonassa toisena. Keskiviikon ottelusta olivat sivussa esimerkiksi avainpuolustajat Brock Faber ja Jonas Brodin sekä tähtihyökkääjä Kirill Kaprizov, joka ei ole pystynyt pelaamaan joulutauon jälkeen peliäkään.

              Aiheeseen liittyvä sisältö