Pekka Rinne nauttii perhearjesta ja työstään Predatorsin kanssa

Kauden 2024-25 aikana jututamme entisiä NHL-pelaajia ja kyselemme heidän kuulumisiaan. Tänään tapaamme Pekka Rinteen, joka kutsuu nuoruuden NHL-haavettaan Pohjantähdeksi, josta ei uskaltanut puhua ääneen. Nyt hänen näköispatsaansa tervehtii kiekkofaneja Nashville Predatorsin kotihalli Bridgestone Arenan edessä.

Maalivahtilegenda Pekka Rinteen perheeseen syntyi lapsi hänen viimeisellä NHL-kaudellaan, ja perhearjesta tuli hänen elämänsä tärkein asia peliuran loppumisen jälkeen. Mutta jääkiekko ei ole jäänyt kokonaan, vaan se on edelleen osa hänen elämäänsä.

– Jäin Nashvillen hommiin sillä lailla, että vähän autan maalivahtien scouttaamisessa ja pelaajien kehitystyössä, Tampereelle kotiutunut Rinne kertoo NHL.com/fi:n haastattelussa.

Hän selittää, että käytännössä hänen työhönsä kuuluu käydä Suomessa katsomassa nuorten maalivahtien otteluita tulevia NHL:n varaustilaisuuksia varten, myös maajoukkueturnauksia, joissa näkee muidenkin maiden maalivahteja.

– Toinen puoli työstä on se, että Nashvillen varaama KalPan Juha Jatkola on minun valvovan silmän alla. Seuraan hänen peliään ja autan parhaani mukaan. Totta kai hänellä on myös seurassa oma maalivahtivalmentaja, ja meidän yhteistyö on toiminut loistavasti.

Rinne on onnellinen nykyisestä työstään, koska saa olla edelleen mukana rakastamassaan lajissa, mutta voi tehdä töitä oman aikataulunsa mukaan ja viettää myös rauhallista perhe-elämää.

– Siitä on kolmisen vuotta, kun lopetin. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti, hän ihmettelee.

Onko koskaan sitten tullut tunnetta, että tarvitsisi hetken tauon jääkiekosta? Rinne sanoo ”ei”.

– Lätkä on kuitenkin intohimo. Hallilla on aina kiva nähdä vanhoja pelikavereita ja muita tuttuja. Koen itseni onnekkaaksi, että olen saanut pysyä lätkän parissa oman uran jälkeen. Tykkään, hän hymyilee.

Pian aateloitu Jääkiekkoleijona esikuviensa tapaan

Suomen Jääkiekkomuseon hallituksen asettama aatelointitoimikunta on taas tänä vuonna valinnut kuusi uutta Jääkiekkoleijonaa, heidän joukossaan Rinne. Aatelointiseremonia järjestetään tulevana lauantaina, isänpäivän aattona.

– Onhan se uskomattoman suuri kunnia, jota arvostan paljon. Kun olin pieni, esikuvia oli maajoukkueen maalivahdit, Jarmo Myllys, Jukka Tammi, Ari Sulander ja Markus Ketterer. He olivat minun sankareita ja ovat nyt kaikki aateloituja.

Rinteen poika Paulus on pian nelivuotias ja isänsä jalanjäljissä – jo toista vuotta luistelukoulussa.

– Hän on hyvin intohimoinen jääkiekon suhteen. Yritän olla puskematta jääkiekon suuntaan ja tarjoan mahdollisuuksia harrastaa muitakin lajeja, mutta hän haluaa pelata lätkää koko ajan, myös sisällä, kiekkoisä naurahtaa ja on onnellinen, että hänen elämänsä on sellaisessa vaiheessa, että pystyy täysillä osallistumaan poikansa harrastukseen.

Tuleva aatelinen Leijona ei ole näyttänyt pojalleen videoita peliuraltaan, mutta jollainen lailla pieni mies on tajunnut, että isä on tehnyt jotain merkittävää. Se on käynyt ilmi muun muassa jääkiekko-otteluissa, kun ihmiset tulevat pyytämään nimmareita tai ottamaan yhdessä valokuvia hänen isänsä kanssa.

– Muutaman kerran hän on käynyt Nashvillessa ja nähnyt, että minun paita on katossa. Hän tietää pelinumeroni ja on nähnyt sen patsaani. Noista jutuista hän jollain lailla tajuaa urani, mutta en sitten tiedä kuinka konkreettisesti. Hänen suosikkimaalivahtinsa on Juuse Saros.

Rinne ja Saros ehtivät monta vuotta jakaa torjuntavastuun Nashvillen maalilla, ja pelivuosina kehittynyt ystävyys on yhä vahva, vaikka maantieteellistä välimatkaa on paljon.

– Soitellaan usein ja jutellaan pääasiassa henkilökohtaisia asioita, mutta ainahan ne peliasiatkin välillä tulee puheeksi, Rinne mainitsee.

– Tämän kauden startti on Nashvillella ollut aika haastava. Kauteen oli isot odotukset, kun paperilla on kova rosteri, eikä peli ole ehkä lähtenyt käyntiin niin kuin pitäisi. Joten lätkähommatkin tulee aina vähän puheeksi, hän jatkaa.

Rinne seuraa ”tosi tarkkaan” NHL:ää, muutenkin kuin Nashvillen otteluita. Katsoo suomalaisittain parhaaseen katseluaikaan tulevat ottelut ja tietää tilastot sekä sarjatilanteet.

– Oman roolinkin puolesta olen edelleen viikoittain yhteydessä Nashvillen suuntaan. Olen edelleen maalivahtifani, joten NHL:n pelaajista seuraan erityisen tarkasti maalivahteja.

Salainen unelma ohjasi eteenpäin kuin Pohjantähti Oulun taivaalla

Rinne paljastaa, ettei hän nuorena pelaajana uskaltanut hirveästi edes unelmoida NHL:ssä pelaamisesta. NHL oli hänen salainen unelmansa, josta ei puhuttu ääneen. Pohjantähti, jota kohti hän torjui kaikessa hiljaisuudessa.

– En ollut koskaan mikään junioritähti, joten sain kasvaa vähän tutkan alla. Se sopi minulle tosi hyvin.

Mutta sitten Predators varasi Kärppien maalivahdin vuoden 2004 NHL Draftin kahdeksannella kierroksella varaustilaisuuden 258. pelaajana. Seura näki Rinteessä jotain, mikä oli jäänyt muilta huomaamatta, ja nyt hänen suuruutensa tietävät kaikki.

Kempeleen Kiekko-Kettujen kasvatti loisti Nashvillessa syksystä 2005 kevääseen 2021 kirkkaana kuin Pohjantähti. Hän voitti NHL:n parhaan maalivahdin Vezina Trophyn vuonna 2018 ja kolme vuotta myöhemmin King Clancy Memorial Trophyn. Palkinto myönnetään pelaajalle, joka tekee yhteisössään merkittävää humanitääristä työtä ja osoittaa johtajuutta sekä kaukalossa että sen ulkopuolella.

Rinne on suomalaisten NHL-maalivahtien kaikkien aikojen ykkönen pelatuissa otteluissa (683), voitoissa (369) ja nollapeleissä (60). Predators on jäädyttänyt hänen pelinumeronsa 35 ja pystyttänyt Bridgestone Arenan eteen näköispatsaan, joka kuvaa Rinnettä tämän viimeisen ottelun jälkeen, kun hän kiersi kenttää maila pystyssä ja maski pään päälle nostettuna kiittäen yleisöä vielä kerran.

Rinne oli vasta kuudes NHL-maalivahti, joka on saanut oman patsaan. Muut kunnianosoituksen saaneet ovat Turk Broda ja Johnny Bower Torontossa, Ken Dryden Montrealissa, Bernie Parent Philadelphiassa ja Martin Brodeur New Jerseyssä.

– En olisi ikinä uskonut, että lopettamisen jälkeen ura tuntuu vain paremmalta ja paremmalta. Kun pelaa, niin fokus on niin tiukasti pelaamisessa, ettei sitä oikein mieti tuollaisia asioita. Kun katsoo uran jälkeen taaksepäin, niin tajuaa, että hitto, olipa mieletöntä.

Mutta joskus kaipaus vaan vyöryy aaltoina päälle.

– Eihän mikään muu anna sellaisia tunteita kuin kilpaileminen maailman parhaita vastaan. Olen siis ihan ok lopettamisen kanssa, ja elämäni on nyt erinomaisen hienoa. Mutta se tunne, kun saa haastaa itseään maailman parhaita vastaan. Sen tunteen ikävä ei varmaan koskaan mene pois. Eikä kiitollisuus siitä, että sai pelata niin pitkään, viime sunnuntaina 42 vuotta täyttänyt entinen tähtiveskari toteaa.

Rinteen nuoruusvuosien huone hänen vanhempiensa talossa on ”semmonen paikka, missä on paljon tavaraa”. Siis palkintoja ja muistoja kymmenien jääkiekkovuosien varrelta.

– Omassa kodissa on itselle tärkeimpiä palkintoja ja muistoja. Mutta ne on alakerrassa, ei heti ensimmäisenä vastassa, kun tulee kylään, hän naurahtaa.

Silloin tällöin NHL-legenda käy alakerrassa katsomassa palkintoja ja antaa muistojen viedä hetkeksi mennessään.