fi-trade-deadlien

NHL:n pelaajasiirtojen takaraja lähestyy kovaa vauhtia. Joukkueiden kilpavarustelu kauden 2023-24 osalta huipentuu tasan kahden viikon kuluttua eli perjantaina 8. maaliskuuta, jonka jälkeen siirtoikkuna sulkeutuu eikä kauppoja ole enää mahdollista tehdä. Kokosimme tähän artikkeliin kymmenen asiaa, joita kannattaa pitää silmällä tulevina viikkoina.

Viime kaudella useampi suomalaispelaaja vaihtoi maisemaa jo hyvissä ajoin ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Nykyisin Pittsburgh Penguinsia edustava laitahyökkääjä Jesse Puljujärvi kaupattiin Edmonton Oilersista Carolina Hurricanesiin, maalivahti Joonas Korpisalo vaihtoi maisemaa Columbuksesta Los Angelesiin, ja nyttemmin jo San Jose Sharksia edustava Mikael Granlund siirtyi Nashville Predatorsista Pittsburgh Penguinsiin.  

Yksi viime kevään siirtotakarajan mielenkiintoisimmista pelaajista oli kolminkertainen Stanley Cup -voittaja Patrick Kane, joka jätti taakseen 16 kautta kestäneen uran Chicago Blackhawksissa. Tähtilaituri kiekkoili viime kevään New York Rangersissa ja solmi myöhemmin vuoden mittaisen sopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa. 

Viime vuosien trendi on ollut se, että isot kaupat tehdään jo hyvissä ajoin ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Tämän vuoden ensimmäiset suuremmat liikkeet saattavatkin siis olla jo aivan nurkan takana.

Flamesilla riittää pohdittavaa 

Siirtomarkkinoiden kuumimmat nimet löytyvät Calgary Flamesin kokoonpanosta. Puolustajat Chris Tanev, 34, ja Noah Hanifin, 27, ovat molemmat jäämässä ensi kesänä rajoittamattomasti vapaiksi pelaajiksi, joten heidän palveluilleen riittää varmasti kysyntää.

Flames ei ole vielä menettänyt mahdollisuuksiaan playoff-paikkaan, mutta hyökkääjä Elias Lindholmin kauppaaminen Vancouver Canucksiin kertonee jo hieman joukkueen ajatuksista tulevaisuuden suhteen.

Myös Calgaryn ykkösmaalivahti Jacob Markströmin nykyinen sopimus päättyy kesällä, mikä tekee hänestä arvokasta kauppatavaraa. Ruotsalaisveskari on pelannut hyvän kauden, joten hänkin saattaa vaihtaa maisemaa ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

NSH-CGY: Markström venyy huikeisiin pelastuksiin

Toronto kaipaa vahvistusta siniviivalle

Maple Leafsilla riittää Auston Matthewsin johdolla tulivoimaa hyökkäyspäässä, mutta joukkue kaipaa kipeästi vahvistuksia siniviivalle. Jos kanadalaisjoukkue haluaa tosissaan taistella Stanley Cup -mestaruudesta, se tarvitsee puolustukseensa kokenutta, paineet kestävää puolustajaa.  

Menestyspaineet ovat Torontossa aina korkealla, mutta tänä keväänä mestaruustoiveet ovat aiempaa realistisempia. Maple Leafsilla ei ole ensi kesän NHL Draftissa toisen kierroksen varausvuoroja, joten puolustajan hankinta saattaa tarkoittaa kallista hintalappua.

Kakkosmaalivahdeilla riittää kysyntää

Hyvien maalivahtien merkitys nousee keväällä entistä korkeammaksi, joten luotettaville torjujille riittää siirtotakarajalla aina kiinnostusta. Joukkueet etsivät myös sopivan hintaisia kakkosveskareita, joten liikehdintää voi olla myös ykkösmaalivahtien takana. 

Nyt katseet kohdistuvat erityisesti Minnesota Wildin Marc-Andre Fleuryyn ja Montreal Canadiensin Jake Alleniin. Mustana hevosena voidaan mainita Detroit Red Wingsin James Reimer. On erittäin todennäköistä, että ainakin yksi näistä maalivahdeista vaihtaa joukkuetta ennen pelaajasiirtojen takarajaa.

MTL-MIN: Fleury estää maalin omaperäisellä huipputorjunnallaan

Lightning etsii Sergatshovin korvaajaa

Tampa Bay Lightningin runkosarja on jättänyt paljon toivomisen varaa, eikä viime vuosien kestomenestyjän playoff-paikka ole kirkossa kuulutettu. Lightningin huonot uutiset saivat jatkoa helmikuussa, kun joukkueen tähtipuolustaja Mihail Sergatshov loukkasi itsensä vakavasti.  

Viime kaudella 10+54=64 tehopistettä nakuttanutta Sergatshovia on vaikea korvata, mutta Lightningin on pakko heittää verkot vesille. Puolustajien markkinat ovat tänä talvena melko ohuet, joten tarjolla olevien laatuluutijoiden hintalaput saattavat nousta yllättävän korkeiksi. 

Ovatko Elviksen esitykset ohi Ohiossa?

Columbus Blue Jacketsin ykkösmaalivahti Elvis Merzlikins on tehnyt hyvin selväksi sen, että hän toivoo siirtoa toiseen joukkueeseen. Sinitakit eivät pelaa keväällä pudotuspelejä, mikä näkyy varmasti joukkueen siirtorajan peliliikkeissä. 

Merzlikinsin kausi on ollut henkilökohtaisella tasolla kohtuullinen, vaikka Blue Jackets onkin kyntänyt joukkueena syvällä suossa. Maisemanvaihto voisi tehdä hyvää viidettä kauttaan NHL:ssä pelaavalle latvialaisveskarille.

STL-CBJ: Merzlikins torjuu St. Louisin kaikki 21 laukausta

Ducksin toimistolla vedetään myyntihousut jalkaan

Moni joukkue joutuu pohtimaan siirtorajalla omaa rooliaan, mutta Anaheim Ducksin kohdalla tilanne on päivänselvä. Pudotuspelien ulkopuolelle lähes varmuudella jäävä Ducks hakee siirtotakarajalta onnistumisia myyjän roolissa.

Anaheimilla on ainakin kaksi pelaajaa, jotka GM Pat Verbeek on valmis kauppaamaan sopivan hintaan. Keskushyökkääjä Adam Henrique on kokemuksensa ansiosta yksi kevään halutuimmista pelaajista, eikä puolustaja Ilja Ljubushkinin kauppa-arvo ole ainakaan laskusuunnassa.

ANA-NYR: Henrique onnistuu heti alkuhetkillä

Flyersin katse on tiukasti tulevaisuudessa

Edelleen tiukasti playoff-paikassa kiinni oleva Philadelphia Flyers on yllättänyt monet pirteillä peliesityksillään. Vaikka joukkue nappaisikin paikan pudotuspeleihin, GM Danny Briere ei ole valmis uhraamaan organisaation tulevaisuutta yhden kevään vuoksi. 

Philadelphian kokoonpanossa riittää mielenkiintoisia pelaajia, joiden sopimukset päättyvät tähän kauteen. Puolustajat Sean Walker, 29, ja Nick Seeler, 30, ovat molemmat pelaajia, joiden nimet ovat pyörineet siirtohuhuissa jo pidemmän aikaa.

Rangers kaipaa pudotuspeleihin syvyyttä 

Laitahyökkääjä Kaapo Kakon nimi nousi jo alkuvuodesta siirtohuhuihin, mutta nyt suomalaishyökkääjän tulevaisuus New Yorkissa näyttää huomattavasti vakaammalta. Rangersilla kulkee kaukalossa hyvin, mutta samalla loukkaantuneiden pelaajien listalle on tullut uusia nimiä viime viikkojen aikana.

NYR-DAL: Kakko laukoo terävän rannarin etuyläkulmaan

Tshekkihyökkääjä Filip Chytil ja kokenut Blake Wheeler ovat sivussa loukkaantumisten takia loppukauden, joten manhattanilaiset kaipaavat nyt lisävahvistuksia erityisesti hyökkäyspäähän. Rangers on räväyttänyt viime vuosina isoilla pelaajakaupoilla, mutta nyt odotukset ovat pienemmän luokan siirroissa.

Jatkuuko Guentzelin ura Pittsburghissa?

Penguinsin ykköskentän laituri Jake Guentzel ei luultavasti palaa kaukaloon ennen siirtoikkunan sulkeutumista loukkaantumisen takia. Kysymys kuuluukin, minkä joukkueen paidassa Guentzel, 29, pelaa seuraavan ottelunsa?

Pittsburghilla on edelleen mahdollisuus selvitä pudotuspeleihin, joissa Guentzel on iskenyt  uransa aika yhteensä 58 tehopistettä (34+24) yhtä monessa ottelussa. Penguinsilla on vielä hetki aikaa miettiä tähtihyökkääjänsä kohtaloa, mutta tiimalasin hiekka alkaa käydä vähiin.

PIT-MTL: Guentzel tasoittaa ohjauksella

Kähkönen rehkinyt osakkeitaan ylös San Josessa

Suomalaisittain siirtorajan mielenkiintoisin pelaaja on Sharksin maalivahti Kaapo Kähkönen. Heikossa joukkueessa hyviä otteita esittäneen suomalaisveskarin nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen, mikä tekee hänestä siirtorajalla arvokkaan pelinappulan. 

Kähkönen on osoittanut tällä kaudella, että hän pystyy hyviin suorituksiin kovankin paineen alla. Ihannetilanteessa hän saisi uuden näyttöpaikan playoff-joukkueessa, mikä helpottaisi samalla myös tulevan kesän sopimusneuvotteluja.

VGK-SJS: Kähkönen ottaa tärkeät torjunnat

Aiheeseen liittyvä sisältö