fiqtr

Ruotsissa pelattavat alle 20-vuotiaiden MM-kisat ovat edenneet odotetuimpaan vaiheeseen. Alkulohkot on pelattu, ja taistelu maailmanmestaruudesta alkaa toden teolla.

Kymmenestä maasta kaksi on karsittu pois. Ne ovat Saksa ja Norja, jotka joutuvat taistelemaan putoamista vastaan karsintaottelussa. Loput kahdeksan maata jatkavat puolivälieriin, jotka pelataan tiistaina. Otteluparit ovat Slovakia-Suomi, Ruotsi-Sveitsi, Yhdysvallat-Latvia sekä Kanada-Tshekki.

Nuoret Leijonat kohtaa kisojen sensaation

Suomi oli lopulta A-lohkossa keskikastia. Se voitti neljästä ottelustaan kaksi viimeisintä, mutta hävisi kaksi ensimmäistä. Erikoista kyllä, Suomi kärsi tappion jopa hännänhuipuksi jääneelle Saksalle, jolle kyse oli turnauksen ainoista pisteistä. Käyrä oli kuitenkin nousujohteinen, sillä Latvian kaaduttua 4-0 Nuoret Leijonat taisteli henkisesti arvokkaan voiton Ruotsista. Suomi kaatoi isäntämaan voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 5-4.

A-lohkon kolmosena Suomi saa vastaansa B-lohkon kakkosen eli Slovakian. Kyse on turnauksen yllättäjämaasta, jonka lohkovaihe tosin oli Suomeen verrattuna käänteinen. Slovakia säkenöi ensimmäisissä otteluissaan, mutta kärsi karmean 2-10 tappion viimeisimmässä ottelussaan kohdatessaan Yhdysvallat.

Slovakia iski lohkovaiheessa hienot 19 maalia, viisi enemmän kuin Suomi. Sen riveistä löytyy kisojen tehokkaimpia yksilöitä, kovimpana pistenikkarina tehot 5+4 nakutellut Servac Petrovsky. Ontarion junioriliigassa kiekkoileva hyökkääjä on Minnesota Wildin varaus kesältä 2022. Kitchener Rangersissa Jussi Ahokkaan alaisuudessa pelaava laituri Filip Mesar ylsi lohkovaiheessa seitsemään pisteeseen. Tehotrion täydensi kuudella pisteellä Peter Repcik, Quebecin junioriliigan pelaaja. Slovakian tärkeä syömähammas on ollut 44 prosentin tehokkuudella toiminut ylivoima, jonka kanssa Suomen on oltava tarkkana.

Suomen tehomies on ollut Kasper Halttunen, joka keräsi lohkovaiheessa kuusi pistettä, mukaan lukien tehot 1+2 Ruotsi-ottelussa. Kapteeni Jere Lassila kirjautti viisi pistettä. Myös Lenni Hämeenaho ja Oiva Keskinen saivat arvokkaita onnistumisia lohkovaiheen huipennuksessa.

– Pelimme on kehittynyt. Ruotsi ei ollut ennen tätä päästänyt ainuttakaan maalia, ja me onnistuimme lyömään heidän verkkoonsa neljä. On siis selvää, että olemme parantaneet. Tästä se todennäköisesti vain paranee, hyökkääjä Jani Nyman intoili Discoveryn tv-haastattelussa.

Mielenkiintoisin kokoonpanokysymys puolivälierien alla koskee Suomen maalivahtivalintaa. Kärppien Niklas Kokko lähti turnaukseen ykkösvahtina, mutta menetti paikkansa TPS:n Noa Valille, joka torjui nollapelin Latvian kustannuksella. Ruotsia vastaan verkko pöllysi jo reippaammin, mutta se ei välttämättä riitä muuttamaan Suomen valmennuksen mieltä takaisin Kokkoon 18-vuotiaan turkulaisen sijasta.

Slovakia goal vs Canada

Ruotsi pyrkii toipumaan nopeasti

Suomelle kärsitty tappio on Ruotsille toistaiseksi turnauksen ainoa kauneusvirhe. Alkulohkon aiemmat kunnian hetket unohtuvat kuitenkin nopeasti, ellei pikkukruunuja nähdä kisojen mitalipeleissä fanaattisen kotiyleisön edessä.

Lähtökohtaisesti Ruotsin pitäisi olla vahvoilla, sillä A-lohkon ykkösenä se saa vastaansa B-lohkosta viimeisenä jatkoon edenneen Sveitsin. Siinä missä Ruotsi piti maalinsa puhtaana kolmen ottelun ajan, Sveitsi ei selvinnyt yhdestäkään ottelusta alle kahdella päästetyllä maalilla. Rumimmat numerot tauluun löi Yhdysvallat, joka teki Sveitsin verkkoon 11 osumaa.

Ruotsin joukkueessa on peräti neljä kuuden tehopisteen pelaajaa. Kärkinimiä ovat St. Louis Bluesin varaama Otto Stenberg ja Buffalo Sabresin varaus Noah Östlund. Jonathan Lekkerimäki (Vancouver Canucks) ja Filip Bystedt (San Jose Sharks) ovat kolmen maalin miehiä.

Ruotsi on peluuttanut Suomen tapaan kahta maalivahtia. Hugo Hävelid on torjunut kaikki 41 kohtaamaansa laukausta, kun taas Suomelle hävinneen Melker Thelinin (Arizona Coyotes) torjuntaprosentti on nyt 90,9.

Puolivälierät ovat olleet Sveitsille pitkäaikainen kynnys. Sen turnaus on päättynyt tähän vaiheeseen kahdesti peräkkäin ja seitsemistä edellisistä kisoista peräti viisissä. Jo tähän vaiheeseen pääseminen oli työn takana, sillä pudotuspelipaikka irtosi ainokaisella voitolla Norjasta. Tuossa ottelussa kahdesti osunut Anaheim Ducksin varaus Rodwin Dionicio majailee Sveitsin joukkueen pistetilastossa toisena Jonas Taibelin (1+4) takana.

AP23360760066062

Jatkuuko Yhdysvaltojen maalitehtailu?

Yhdysvallat ei ole yltänyt loppuotteluun vuoden 2021 mestaruutensa jälkeen, mutta pokkasi viime vuonna pronssiset mitalit. Nyt peli on kulkenut, ja Yhdysvallat on ollut MM-turnauksen tehokkain joukkue – jopa ylivoimaisesti.

Joukkue iski lohkovaiheen neljässä ottelussa huimat 29 maalia, kahdeksan enemmän kuin toiseksi useimmin verkkoa heiluttanut Kanada. Amerikkalaisille kertyi myös kaikista eniten laukauksia maalia kohti. Yhdysvaltojen tasaisin ottelu oli 4-3 ylityövoitto Tshekistä. Norjan se kaatoi kolmen maalin erolla, Sveitsiä ja Slovakiaa vastaan lukemat paisuivat kaksinumeroisiksi.

Columbus Blue Jacketsin Gavin Brindley on osunut yhtä lukuun ottamatta kaikissa peleissä ja iskenyt jo kuusi maalia. Tampa Bay Lightningin varaamalla Isaac Howardilla on viisi maalia, St. Louis Bluesin Jimmy Snuggerudillakin neljä. Joukkueessa on peräti kolme kahdeksan pisteen miestä. Etenkin Brindleyn, Isaac Howardin ja Frank Nazarin muodostamassa ketjussa on ollut pitelemistä.

Latvian puolustus oli helisemässä A-lohkossa jo Suomea vastaan, kun Nuorilla Leijonilla oli menossa nihkeämpi vaihe. Miten käy, kun vastassa on itseluottamusta pursuava hyökkäyskalusto? Maalivahti Deivs Rolovsin urakka tuskin helpottuu tiistaina tippaakaan.

Kolme vastustajaa neljästä on nollannut Latvian. Kaikki kuusi tehtyä maalia syntyivät Saksan verkkoon lohkovaiheen viimeisellä kierroksella, jolla Sandis Vilmanis ja Dans Locmelis – joukkueen ainoat NHL-varaukset – tekivät kolme pistettä.

Celebrini Latvia

Kanada odottaa itsestään selvää tulosta

Kanada hakee Ruotsista triplaa, eli kolmatta peräkkäistä maailmanmestaruutta. Se on pelannut finaalissa neljänä vuonna peräkkäin, ja vaikka Ruotsi on lohkovaiheen perusteella suurin mestarisuosikki, Kanadallekaan tappio puolivälierissä ei tule kysymykseen.

Kliseisesti sanottuna kovat ovat olleet kovia, sillä suuresti hehkutettu Macklin Celebrini teki lohkovaiheessa kovaa jälkeä. Suomenkin verkkoa pöllyttänyt ensi kesän todennäköinen ykkösvaraus teki kaikkiaan neljä maalia ja kahdeksan pistettä sekä nousi lopulta omiensa sankariksi myös lohkovaiheen päättäneessä Saksa-ottelussa kahdella osumallaan.

Lähtökohtaisesti Kanadan puolivälierä on Slovakian yllätyksen myötä kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Kolmoseksi lohkossaan jäänyt Tshekki on pätevä joukkue, joka laittoi esimerkiksi Yhdysvallat tiukille taipuessaan vasta voittomaalikilpailussa. Voitot Tshekki nappasi murskanumeroin Norjasta ja 4-2 lukemin Sveitsistä.

Tshekki pelasi viime vuonna finaalissa, joten kyse on revanssimahdollisuudesta kanadalaisia vastaan. Joukkueen ykköspyssy on ollut Buffalo Sabresin Jiri Kulich, joka teki lohkovaiheessa neljä maalia ja seitsemän pistettä. Tshekki on ollut turnauksen keskikastia käytännössä kaikilla mittareilla, joten se on altavastaaja, mutta erityisesti viime vuodesta sisuuntuneena nälkäinen haastaja.

Celebrini-Canada-Germany

Aiheeseen liittyvä sisältö