Miikka Kiprusoffin luottomies muistaa henkisen lujuuden

Mieletön notkeus, hurja henkinen kestävyys, huolelliset rutiinit molempien ominaisuuksien vaalimiseksi.

Miikka Kiprusoffin entinen maalivahtivalmentaja David Marcoux on mielissään entisen suojattinsa tulevasta juhlaillasta ja muistaa, miten Calgary Flamesin ex-veskarista kuoriutui NHL:n tähti omassa roolissaan.

Kiprusoff nousi miesten peleihin Turun Palloseurassa ja lähti Pohjois-Amerikkaan vuonna 1999. Liekkinuttuun hän saapui samaan aikaan kuin Marcoux. Kiprusoff jätti San Jose Sharksin taakseen vuonna 2003, juuri ennen samaa kautta jona Marcoux toimi ensimmäisen kerran Flamesin maalivahtivalmentajana.

- Kukaan ei odottanut hänen tulevan mukaan ja dominoivan siihen tapaan. Miikka jäi ylimääräiseksi Sharksissa, jossa pelasivat Jevgeni Nabokov ja Vesa Toskala. Calgaryssa hän ei halunnut olla palapelin kolmas palanen, osana kierrätystä ja pelaten vain satunnaisesti tai ei koskaan. Hän tarttui tilaisuuteensa, Marcoux sanoo.

Yhteistyötä jatkui kuusi vuotta. Kiprusoff oli edelleen Flamesin ylivertainen ykkösmaalivahti, kun Marcoux jätti tehtävänsä vuonna 2009.

Marcoux'n omat juuret ovat Quebecissa, jonka maalivahdit hän tuntee perusteellisesti. Yhdessä kohtaa kanadalainen provinssi oli varsin yliedustettu NHL:n maalivahtien joukossa. Marcoux näkee Kiprusoffin, ja tietyt hänen seuraajansa, niiden elementtien evoluutiona.

- Hän otti koppeja kilpikäden puoleltaan ja piti paluukiekot kurissa. Pekka Rinteessä oli paljon samaa, ja sitä näkee myös Juuse Saroksessa. Heidän tyylinsä tavallaan seurasi quebecilaista torjuntatyyliä. Oli aika uskomatonta, millainen määrä maalivahteja Suomesta tuli hänen jälkeensä.

Flames kunnioittaa Kiprusoffia lauantaina kotiottelussaan Pittsburgh Penguinsia vastaan. Maalivahdin pelipaita nousee Scotiabank Sattledomen kattoon vasta neljäntenä pelipaitana. Aiemmin saman kunnianosoituksen ovat saaneet Lanny McDonald vuonna 1990, Mike Vernon vuonna 2007 ja Jarome Iginla vuonna 2019.

Pääkoppa pelivalmiuteen

Vuosina 2005-2012 Kiprusoff pelasi Calgaryn maalilla vähintään 70 ottelussa peräti seitsemällä peräkkäisellä kaudella. Moiset lukemat ovat nykyisessä NHL:ssä täyttä utopiaa. Viime kaudella eniten otteluita pelanneille kertyi 64 peliä.

Trendiksi on muodostunut vastuun jakaminen kahden, ehkä kolmenkin maalivahdin kesken. Suomalainen sen sijaan urakoi hurjimpina vuosinaan peräti 76 ottelua runkosarjaa ja pudotuspelit vielä päälle. Kiprusoff oli jatkuva vetojuhta, eikä kadottanut tasoaan.

Tilastollisesti vahvimmalla täydellä kaudellaan Kiprusoff pysäytti 92,3 prosenttia laukauksesta ja pelasi kymmenen nollapeliä 74 ottelussa. Päästettyjen maalien keskiarvo oli silloin 2,07 ja voittoja kertyi peräti 42.

Voittotilastoa tarkastelemalla kovin kausi oli talvi 2008-2009, jolloin Kiprusoff voitti 76 pelaamastaan ottelusta 45. Se oli viimeinen kausi Marcoux'n kanssa, yhteisen työn huipennus.

Nämä pelimäärät ja maalivahdin roolin poikkeuksellinen henkinen vaade kysyvät oikeanlaista luonnetta. Sitä Kiprusoffilta aina löytyi.

- Hän saattoi päästää maalin, mutta ottaa heti perään huiman torjunnan. Kun peli oli poikki, hän teki aina samat asiat. Uskoin rutiiniin, jossa käännytään ympäri, eikä anneta vastustajalle mitään merkkejä pettymyksestä tai hurmoksesta. Maski ylös, vähän vettä, ja seuraavaa kohti. Seuraavasta laukauksesta tuli taas elämän tärkein laukaus, Marcoux selittää.

Maalivahtivalmentajalla - ja urheilupsykologian maisterilla - on selvä käsikirjoitus sille, mitä päästetyn maalin jälkeen tapahtuu. Kiprusoffinkaan toimet eivät siis olleet sattumaa - päinvastoin. Koreografia on parhaimmillaan hyvinkin harkittu.

Marcoux jakaa prosessin viiteen vaiheeseen.

- Negatiivinen energia vapautettiin heti kääntymällä, juomalla vettä ja sylkäisemällä se ulos. Siihen tarvitaan jonkinlainen fyysinen akti. Sen jälkeen rentoudutaan. Kolme syvää hengitystä auttavat unohtamaan päästetyn maalin. Sen jälkeen on aika arvioida tilanne, missä mediakuutio auttaa NHL-tasolla. Maalin syntymisen syy sisäistetään. Sitten kootaan ajatukset uudelleen, mikä tapahtui luistelemalla kahdeksikko vastustajan juhliessa. Sen jälkeen palataan nykyhetkeen ja maalille.

Marcoux muistaa muutenkin Kiprusoffin tunnollisuuden ja tarkat rutiinit, jotka hän hoiti mallikkaasti. Pelipäivänä Kiprusoff saattoi venytellä jopa kolme tuntia.

- Hän käytti sellaista tietynlaista venyttelylaitetta. Sillä hän availi lonkkiaan, mikä oli hänelle tärkeä juttu myös henkisesti. Tiesin, että hän valmistautuisi aina samalla tavalla. Hän joi kahvia aina samaan aikaan ja venytteli aina samaan aikaan. Se meni fyysistä valmistautumista pidemmälle - hän valmistautui taisteluun. Ne hetket tekivät hänestä pelottoman, Marcoux kuvailee.

Valmentajan täsmäase

Ennen Kiprusoffin vuoden 2003 debyyttiä Flames oli pelannut pudotuspeleissä viimeksi vuonna 1996. Marcoux muistaa, miten Flames ja päävalmentaja Darryl Sutter halusivat alusta alkaen elävöittää uniseksi käynyttä ilmapiiriä joukkueen ympärillä.

Marcoux'n mukaan Sutter osasi käyttää Kiprusoffin kumiukkoiltoja edukseen myös muun joukkueen motivoimiseksi. Kaukalon paras pelaaja oli välillä silmätikkuna, tarkoituksella.

- Darryl ei sallinut ylimielisyyttä. Hän ei kuitenkaan räksyttänyt kärkipelaajille tai edes nelosketjulle, jos tarvitsi lisää liekkiä joukkueeseen. Pelaajat tiesivät, kuinka tärkeä Kiprusoff oli, joten Darryl huusi hänelle. Hän tiesi, että Miikan taistelutahto nousisi silloin uudelle tasolle, mutta moni muu pelaaja ihmettelisi.

Saatoimme olla pelissä mukana vain "Kipperin" ansiosta, joten hänen haukkumisensa ei ollut heidän silmissään reilua. Sen myötä kaikki parantaisivat omaa pelaamistaan.

Kiprusoffin kanssa Flames alkoi pelata pudotuspelejä välittömästi, ja niitä pelattiinkin jokaisella kaudella vuoteen 2009 asti. Parhaiten toki muistetaan ensimmäinen kevät, jona Flames taipui Stanley Cup -finaalissa Tampa Bay Lightningille seitsemän pelin sarjassa.

Kiprusoffin peliura päättyi vuonna 2013. Vaikka numeron 34 jäädyttämisessä on kestänyt yli kymmenen vuotta, ei kukaan Flamesin pelajaa ole kantanut samaa pelinumeroa suomalaisen lopettamisen jälkeen.

- On ehdottomasti jo aikakin. Olen todella onnellinen hänen puolestaan. Hän merkitsi tälle kaupungille paljon, ja hänen perintönsä elää edelleen, Marcoux iloitsee.