GettyImages-2177528307

NHL sai täksi kaudeksi uuden joukkueen, Utah Hockey Clubin. Puolustuksen kulmakiviin kuuluu Juuso Välimäki, joka nauttii uudesta ympäristöstä päivä päivältä enemmän.

– Hienoa on ollut. Hyvää tunnelmaa on kaikkialla. On helppo nähdä, miten innoissaan ihmiset ovat Utahissa. Kun olemme vielä ottaneet voittoja, on ollut vieläkin hauskempaa. Moni joukkueen pelaajista ei ollut aikaisemmin edes käynyt Utahissa. Mutta käymisen arvoinen paikka se on. Löytyy hienoja paikkoja kuten Park City, Välimäki sanoi perjantaina.

– Ympäristö on kaunis ja ihmiset todella mukavia. Kaikesta on vain hyvää sanottavaa. Perheenikin viihtyy. Aika erilaista Utahissa on kuin suurissa kaupungeissa tai vaikka New Yorkissa. Mielestäni siellä on aika kodikasta, koska on oikeat vuodenajatkin. Tulee varmaan jonkin verran luntakin, suomalaisurheilija ennakoi.

Utah pelaa kotiottelunsa Delta Centerissä, joka sijaitsee Salt Lake Cityssä. Historiansa ensimmäisessä kotiottelussa Utah voitti Chicago Blackhawksin 5-2-tuloksella.

– Kotiottelu oli ihan parasta, sitä on vaikea kuvailla sanoin. Halli on erikoisen mallinen, ja metelikin tuntuu erilaiselta. Yleisö pitää todella kovaa ääntä. Avausilta oli todella jännä, Välimäki muisteli.

Arizona Coyotes ei pystynyt jatkamaan NHL-taivaltaan viime kauden jälkeen, ja Utah “peri” Coyotesin pelaajat, Välimäen yhtenä heistä. Vaikka miehistöön on tullut muutoksia jonkin verran, joukkue on yhtenäinen.

– Kaikki ovat motivoituneita ja innoissaan pelaamisesta. Haluamme voittaa. Kopissa on hyvä tunnelma, ja joukkue on nälkäinen. Joukkueemme on nuori, mutta se kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta. Tähän mennessä on kulkenut hyvin, ja haluamme jatkaa samaa rataa. Otamme päivän kerrallaan emmekä ajattele isoa kuvaa liian paljon, kertoi Välimäki.

Aiheeseen liittyvä sisältö