shaya_101321

Jason Shaya ei ollut nukkunut viikkoon. Hän oli hermostunut ja huolissaan aikoessaan paljastaa totuuden itsestään koko maailmalle. Keskiviikkona Utica Cometsin AHL-joukkueen pelien ääni Shaya paljasti TSN-televisiokanavan verkkosivulla julkaistussa jutussa olevansa homoseksuaali.

  • Olen aina herännyt parin tunnin unien jälkeen ja pysynyt hereillä koko yön. On henkisesti raskasta paljastaa sellainen asia, jota on pitänyt pitkään salassa suurimmalta osalta ihmisistä. On pelottavaa, että yhdessä hetkessä se tieto on kaikkien saatavilla, Shaya kertoi keskiviikkona.
    - Se on pelottavaa ja vaikeaa. Ennakkoon ei voi tietää, miten ihmiset siihen reagoivat, hän jatkoi.
    Shaya on miettinyt päätöstään jo tovin, katsoen samalla, kun muut urheilumaailmassa ja jääkiekkoilussa ovat tulleet kaapista ulos. Esimerkiksi pelaaja-agentti Bayne Pettinger, NFL-pelaaja Carl Nassib ja NHL-lupaus Luke Prokop ovat ilmoittaneet homoseksuaalisuudestaan. Prokop tuli ensimmäisenä NHL-sopimuspelaajana ulos heinäkuun puolivälissä.
shaya_101321a
  • Oikeastaan minulla oli tähän kaksi syytä. Ensimmäinen ja tärkein on se, että saan olla oma itseni. Toinen on se, että tunsin olevani tämän velkaa seuraavalle ihmiselle. Koin tietynlaista velvollisuudentunnetta tehdä tämän niin, että joku tämän asian kanssa painiva voi pohtia ja päättää, että minäkin teen tuon nyt, Shaya sanoi.
    - Pystyin tekemään tämän siksi, että muut olivat tehneet sen ennen minua, hän lisäsi.
    Hän oli keskustellut aiheesta Pettingerin kanssa, joka oli kannustanut Shayaa tulemaan ulos kaapista.
    - Olet hullu, jos et tee sitä. Se on parhaaksi sinulle ja omalle hyvinvoinnillesi. Toivoisin itsekin, että olisin tehnyt sen jo viisi vuotta sitten, Pettinger oli sanonut Shayalle.
    Pettingerin sanat auttoivat Prokopin päätöksen ohella. Apua oli myös viime viikon keskusteluista NHL:n pelaajaturvallisuudesta vastaavan Patrick Burken kanssa, joka oli mukana perustamassa homofobian kitkemiseen tarkoitettua You Can Play -kampanjaa. Burken veli Brendan tuli kaapista ulos vuonna 2009, jolloin hän toimi Miamin yliopiston jääkiekkojoukkueen managerina.
    Shaya kertoo, että pitää ensimmäisenä NHL-sopimuspelaajana ulos tuleen 19-vuotiaan puolustajan Prokopin esimerkkiä tärkeänä ja huomasi, miten tämä sai kannustavia sanoja. Nashville Predators varasi Prokopin vuoden 2020 NHL Draftissa kolmannella kierroksella 73. varausvuorolla.
shaya122017
  • Olin onnellinen hänen puolestaan. Jälkiviisaana voi todeta, että totta kai ihmiset ovat tässä asiassa kannustavia. Mutta sitä ei voi koskaan tietää ennakkoon, selostaja muistutti.
    Shaya on ollut aina jääkiekkofani ja pelannut itsekin nuorempana maalivahtina. Hän on ollut myös harjoituksissa maalivahtina joissain joukkueissa, joiden selostajana hän on toiminut. Hänen unelmanaan on olla joskus virallinen ääni jollekin NHL-joukkueelle, ja unelmasta tulikin totta, kun hän paikkasi John Forslundia Carolina Hurricanesin lähetyksessä työskennellessään Charlotte Checkersin AHL-selostajana. Hän teki debyyttinsä marraskuussa vuonna 2017.
    New Jersey Devilsin farmijoukkue Utica palkkasi Shayan tammikuun lopulla. Hän on työskennellyt alalla vuodesta 2005 saakka, jolloin hän pääsi selostaman Motor Cityn United Hockey Leaguen pelejä. Hän on nähnyt asenteiden muuttuvan ja hyväksynnän lisääntyneen, vaikka pelkää, hidastaako ulostulo hänen henkilökohtaista NHL-unelmaansa. Juuri siitä syystä hän oli hermostunut, kun TSN julkaisi selostajan tarinan keskiviikkona.
    - Tiesin koko ajan, että muutos tapahtuu tänä aamuna kello 10.30. Loppuelämäni ei tulisi näyttämään koskaan samalta kuin ennen sitä hetkeä. Tällainen tilanne vaikuttaa elämän tasapainoon; siihen, miten näet maailman ja miten ihmiset näkevät sinut, Shaya kertoi.
    Miten loppupäivä sitten meni?
    - Loppupäivä oli mieletön kokemus. Kannustuksen vyöry on ollut valtava. En edes osaa laskea, moniko ihminen on sanonut minulle, että jos tarvitsen jotain, olen apunasi. Se on ollut hienoa huomata, selostaja hämmästeli.
    Shaya tietää, että ehkä juuri hänen paljastuksensa auttaa seuraavaa tarinaa syntymään. Hän toivoo, että hänen päätöksensä tekisi asian helpommaksi seuraavalle ihmiselle.
    - Tästä eteenpäin tärkein asia on, että tämä voisi auttaa muita. Jos voin auttaa jotakuta muuta, autan varmasti, Shaya lupasi.