pulkkinenNYI

NHL.com/fi jututti puolustaja Jesse Pulkkista ja kyseli hänen suunnitelmiaan NHL Draftin jälkeen. New York Islanders varasi Pulkkisen toisella kierroksella 54. pelaajana.

Jesse Pulkkinen, 19, luonnehtii olevansa puolustaja, joka pystyy hyökkäyspäässä tekemään tulosta ja puolustamaan kovaa omassa päässä. Se pantiin merkille viime kauden mittaan myös New York Islandersissa, joka varasi JYPin puolustajan toisella kierroksella kesän NHL Draftissa. Eikä siinä ollut vielä kaikki, sillä heinäkuussa Pulkkinen allekirjoitti seuran kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen.

– Hyvin todennäköisesti pelaan JYPin liigajoukkueessa, mutta kyllähän tässä voi tapahtua mitä vaan. Isoin päätäntävalta siitä, missä pelaan, on siellä (Islanders). Henkilökohtaisesti lähden kauteen tavoittelemaan sitä, että pystyn tekemään tulosta miesten sarjassa ja lyön itseni kunnolla läpi Liigassa, Pulkkinen tuumii.

Missä hän sitten pelaakaan tällä kaudella, hän haluaa kehittää omaa peliään siihen suuntaan, että on nykyistä valmiimpi taalaliigan kapeaan kaukaloon:

– Haluan lisää monipuolisuutta peliini. Pyrin viemään luistelua paljon eteenpäin ja keskittymään pikkuasioihin, jotta pystyn sitten pienessä kaukalossa pelaamaan nopeampaa peliä. Lisää voimaa voi vielä ottaa. Se auttaa tulevaisuudessa.

Oma tausta auttaa hyökkäyspään pelin lukemisessa

Pulkkinen nakuttaa mielellään tehopisteitä, ja niitähän kertyi viime kaudella. Hän pelasi JYPin paidassa alle 20-vuotiaiden SM-sarjassa 18 runkosarjan ottelua tehoin 11+17=28 ja iski sarjan seitsemään pudotuspelien otteluun 4+6=10 tehopistettä. Liigassa hänelle merkattiin 29 otteluun tehot 2+6=8.

– Muutenkin peli kulki alle 20-vuotiaiden sarjassa. Sitten kun pääsin Liigaan, niin sielläkin pystyin pelaamaan omilla vahvuuksillani, hän mainitsee.

Mitkä ovat vahvuutesi?

– Hyökkäyspelaaminen, kovaa pelaaminen ja koon (198 cm ja 100 kg) käyttäminen. Pelaan aika lyhyellä mailalla, sillä tykkään vähän kikkailla. Tykkään kiekollisestä pelistä ja lähden mielelläni mukaan hyökkäyksiin.

Kiinnostus hyökkäyspään pelaamiseen juontaa juurensa Pulkkisen uran alkuvuosiin. Hän pelasi aluksi hyökkääjänä, kunnes JYPin C-junioreissa siirtyi puolustajan tontille.

– Sen aikainen apuvalmentaja sanoi, että mitä jos tehtäisiin sinusta pakki. Vastasin, että no mikä ettei. Kyllä tausta hyökkääjänä auttaa siinä mielessä, että pystyy vähän ajattelemaan, mitä hyökkääjät miettivät. Pystyy pelaamaan hyökkäyspäässä ehkä vähän parempaa peliä kuin jos olisi pelannut aina pakkina, hän selittää.

Pulkkinen1NYI

Nimen kuuleminen draftissa oli jo yksi toiveiden täyttymys

Pulkkinen muistelee olleensa viiden tai kuuden ikäinen, kun hän ymmärsi, että on olemassa sellainen jääkiekon ammattilaisliiga kuin NHL – ja silloin syttyi haave pelata siinä sarjassa jonain päivänä. Se päivä voi olla jo lähellä.

– Puitteet varaustilaisuudessa olivat aivan mahtavat, ja olihan se ihan huippuhetki, kun sitten kuuli oman nimensä, hän myhäilee.

Islanders ei tänä vuonna järjestänyt tavanomaista kehitysleiriä nuorille lupauksilleen, mutta seura on jo ollut ahkerasti yhteydessä Pulkkiseen. Keskusteluissa on käyty läpi ”aika lailla kaikkea”.

– Mitään tarkkoja ohjeita harjoittelusta tai muusta en ole vielä saanut, mutta yhteyttä pidetään koko ajan pelien alkaessa. Jos pelaan Suomessa, he tulevat täällä käymään.

Minkälaisen koppikaverin Islanders sinusta saa?

– Olen aika rento enkä hirveästi ota mistään stressiä. Ehkä vähän semmoinen, että menee eikä mieti. Kyllä sieltä suusta koko ajan vähän tulee jotain, hän nauraa.

Olet siis kaveri, joka luo hyvää henkeä joukkueeseen ja pitää ilmapiirin rentona?

– Kyllä!

pulkkinen2NYI

Aiheeseen liittyvä sisältö