Avalanchen Rantanen viikon suomalaistähti

Valitsemme kauden 2023-24 aikana maanantaisin kolme suomalaistähteä, jotka ovat loistaneet NHL-kaukaloissa edellisellä viikolla. Viime viikon tähdistöön ylsivät Mikko Rantanen, Roope Hintz ja Sebastian Aho

Kuluneen NHL-viikon parhaat suomalaissuoritukset

YKKÖSTÄHTI - MIKKO RANTANEN, OLH, COLORADO AVALANCHE
Avalanche pelasi joulutaukoa edeltäneellä viikolla kolme ottelua, joista matkaan tarttui neljä sarjapistettä. Rantanen keräsi noissa mittelöissä kolme (2+1) tehopistettä ja oli jaetusti NHL-viikon toiseksi tehokkain suomalaispelaaja. Nousiaisten karpaasi urakoi viikon koitoksissa keskimäärin 23 minuuttia illassa, mikä on hyökkääjälle hurja kuorma. Tiistaina Colorado kärsi niukan 2-3 vierastappion Chicago Blackhawksille, mutta Rantanen kartutti tiliään syöttöpisteellä. Torstaina Avalanche palasi kotikaukaloonsa ja voittokantaan kukistamalla Ottawa Senatorsin 6-4. Rantanen osui kahdesti ylivoimalla ja sai nimiinsä ottelun voittomaalin. Viikon viimeisessä ottelussaan denveriläiset kukistivat kotonaan Arizona Coyotesin 4-1. Rantanen on kerännyt tällä kaudella pelaamissaan 34 ottelussa 17+25=42 tehopistettä. Joulutauolle lähdettäessä hän oli repäissyt suomalaisten NHL-pelaajien pistepörssissä jo peräti kymmenen pisteen kaulan tilaston kakkosena olevaan Florida Panthersin Aleksander Barkoviin.

COL-OTT: Rantanen viettää kahden maalin iltaa

KAKKOSTÄHTI - ROOPE HINTZ, KH, DALLAS STARS
Stars lähti joulutauolle kolmen voiton putkessa, jonka aikana Hintz keräsi tasaisesti yhden tehopisteen per ilta. Kun dallasilaiset löivät maanantaina kotonaan Seattle Krakenin jatkoajalla 4-3, Hintzille merkittiin syöttöpinna. Torstaina Dallasissa jouduttiin jälleen ylitöihin, kun tähtinutut kairasivat 4-3 voiton Vancouver Canucksista jatkoajan kautta. Hintz teki joukkueensa maaleista yhden. Kun Stars tyrmäsi lauantaina Nashville Predatorsin päätöserän viime sekuntien maaleillaan 3-2, Hintz teki esityön yhteen osumaan. Starsin ykkössentteri saalisti kaikki viikon pisteensä tasakentällisin ja merkkautti plus-miinuslukeman +3. Huomionarvoista on myös se, että Hintz kauhoi viikon varrella kiekon aloituksista omilleen 61,1 prosentin varmuudella.

DAL-VAN: Hintz väläyttää nopeita käsiään ja vie Starsin johtoon

KOLMOSTÄHTI - SEBASTIAN AHO, KH, CAROLINA HURRICANES
Vaikka Hurricanesin joulua edeltävä viikko sujuikin ailahdellen, Aho keräsi kolmeen otteluun neljä (1+3) tehopistettä ja oli viikon tehokkain suomalaispelaaja. Carolinan viikko alkoi mainiolla 6-3 voitolla Vegas Golden Knightsista. Aho avusti tiistaina hallitsevan mestarin kaatamisessa syöttämällä joukkueensa maaleista kolme. Torstaina Hurricanes sai yhden sarjapisteen, mutta hävisi Pittsburgh Penguinsille voittolaukauksilla 1-2. Viikon viimeisessä ottelussaan Carolina kärsi niukan 4-5 tappion New York Islandersille, mutta Aho onnistui maalinteossa. Hurricanes sai viikon otteluissaan 63,4 prosenttia laukausyrityksistä tasakentällisin pelattaessa, kun ykkössentteri Aho oli jäällä.

CAR-NYI: Aho laukoo kavennuksen Buntingin syötöstä ylivoimalla

Aiheeseen liittyvä sisältö