Rantanen

Mikko Rantasen sopimus on yksi Colorado Avalanchen tulevan kauden puheenaiheista - ainakin siihen asti, että uusi sopimus on virallisesti totta.

Vielä sellaista ei kuitenkaan ole tehty. Tähtihyökkääjällä on alkamassa nykyisen sopimuksen viimeinen kausi, mutta neuvottelut eivät pyöri mielessä harjoitusleirin aikana ja runkosarjan alun lähestyessä.

- Keskusteluja käydään leirini ja seurajohdon välillä. Valmista tulee sitten, kun tulee. Nämä asiat järjestyvät aina lopulta aikanaan. Olen itse täällä vain pelaamassa jääkiekkoa, valmistautumassa uuteen kauteen ja auttamassa joukkuettani voittamaan. En siis halua puhua siitä asiasta liikaa, Rantanen sanoi.

- Voitimme täällä Stanley Cupin, joten pidän tästä joukkueesta ja kaupungista. Miksi siis haluaisin lähteä mihinkään? Sen verran voin sanoa.

Rantanen, 27, on pelannut koko NHL-uransa Avalanchessa, joka varasi hänet ensimmäisellä kierroksella vuonna 2015. Hänen nykyinen sopimuksensa tehtiin vuonna 2019 kuuden vuoden mittaiseksi.

Rantasen 5 parasta maalia kaudelta 2023-24

Rantasella on alla kaksi peräkkäistä yli sadan pisteen kautta, uran toistaiseksi tehokkaimmat vuodet. Tehot ja menestys ovat nytkin päällimmäisinä hänen mielessään, kuten myös Coloradon päävalmentaja Jared Bednarilla.

- Tunnen kyllä Mikon ja hän keskittyy siihen, että kaudesta tulee hyvä. Hän tietää merkityksensä joukkueelle ja hän on harjoitellut kesän hyvin. En voi sanoa, etteikö asia olisi hänen takaraivossaan, mutta fakta on, että tämä voi hoitua heti tai kestää hetken. Meidän on keskityttävä kauteen ja annettava hänen agenttinsa hoitaa sopimusasiat, Bednar totesi.

Aiheeseen liittyvä sisältö