GettyImages-1925421028

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Tällä kertaa pureudutaan Colorado Avalanchen pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

Colorado Avalanche pelasi viime kaudella jälleen hyvän runkosarjan, mutta tällä kertaa tie katkesi playoffien toisella kierroksella Dallas Starsia vastaan käydyssä ottelusarjassa. Avalanche voitti runkosarjassa yhteensä 50 ottelua ja keräsi 107 pistettä, mikä riitti Central-divisioonassa sijaan kolme.

Merkittävimmät muutokset

Colorado ei tehnyt kesän aikana suuria peliliikkeitä, vaan organisaatio keskittyi tärkeiden osa-alueiden hienosäätöön. Viime vuosien kestomenestyjän kokoonpanossa riittää kärkiosaamista, mutta syvyyttä kaivattiin lisää useammalla osa-alueella.

Puolustukseen hankittiin kokemusta Calvin de Haanin ja Erik Brännströmin muodossa, ja hyökkäyskalustoa päivitettiin Parker Kellyllä ja Jacob MacDonaldilla. Suurimmat odotukset kohdistuvat yli 600 NHL-ottelua pelanneeseen de Haaniin, joka on ollut luotettava peruspakki jo useammassa joukkueessa.

Avalanche onnistui pitämään hyvin kiinni runkopelaajistaan. Merkittävimpien lähtijöiden joukossa olivat muun muassa konkarihyökkääjät Andrew Cogliano ja Zach Parise. Suurin menetys oli vain kevätkauden Coloradossa kiekkoillut puolustaja Sean Walker, joka solmi heinäkuussa viiden vuoden sopimuksen Carolina Hurricanesin kanssa.

Rantasen 5 parasta maalia kaudelta 2023-24

Avainpelaajat

Hyökkääjä Nathan MacKinnon oli viime kaudella häkellyttävässä vireessä, ja 140 tehopisteen runkosarja toi palkintokaappiin arvokkaimmalle pelaajalle jaettavan Hart Trophyn. MacKinnon, 28, on valovoimainen tähtipelaaja, joka pystyy kääntämään yksittäisiä otteluita henkilökohtaisilla esityksillään.

Suomalaistähti Mikko Rantanen on kuulunut Avalanchen avainpelaajiin jo useiden vuosien ajan, eikä tähän tule muutosta ensi kaudellakaan. Loistavana joukkuepelaajana tunnetusta Rantasesta on kasvanut tasaisen varma yli sadan tehopisteen pistenikkari. TPS:n kasvatin kesäharjoittelu on sujunut tavoitteiden mukaisesti, joten odotettavissa on jälleen menestyksekäs kausi.

Puolustuspäässä Avalanchen tärkeimmät pelaajat ovat tähtipuolustaja Cale Makar ja joukkueen ehdoton ykkösmaalivahti Aleksandar Georgijev. Sulavaliikkeinen Makar on napsinut palkintokaappiinsa henkilökohtaisia palkintoja tasaisella tahdilla, eikä nuoren miehen koko potentiaalia ole vielä ulosmitattu. Bulgarialaissyntyinen Georgijev rehki viime kaudella peräti 63 ottelua, ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka hänen vireensä kestää pitkän kauden aikana.

Gabriel Landeskogin ympärillä leijuu edelleen iso kysymysmerkki, sillä vakavasta loukkaantumisesta edelleen toipuvan ruotsalaishyökkääjän pelikunto on hämärän peitossa. Avalanche saa hyökkäykseensä valtavan vahvistuksen, jos joukkueen kapteeni on ensi kaudella pelikykyinen.

Suomalaiset

Coloradon kokoonpanossa nähdään tälläkin kaudella useampi suomalaispelaaja. Rantanen ja Artturi Lehkonen kuuluvat joukkueen hyökkäyspelin moottoreihin, ja Joel Kiviranta paiskii töitä alemmissa ketjuissa. Viime kaudella 14 ottelua pelannut maalivahti Justus Annunen aloittaa tulevan sesongin selvänä kakkosmaalivahtina Georgijevin takana.

Rantanen oli viime kaudella Coloradon toiseksi tehokkain pelaaja 104 tehopisteellä (42+62), ja Lehkonen sai kasaan 34 pistettä (16+18). Alakenttien työmyyrä Kiviranta pelasi yhteensä 56 ottelua, joissa syntyi tehot 3+6=9. Annusen ensimmäinen kokonainen NHL-kausi sisälsi 14 ottelua, joista kahdeksan päättyi suomalaistorjujan voittoon.

DAL-COL: MacKinnon laukoo kiekon häkkiin Lehkosen esityöstä

Joukkueen vahvuudet

Aktiivinen hyökkäyspeli ja maalinteko ovat Coloradon suurimmat aseet myös tulevalla kaudella. Avalanche ja Toronto Maple Leafs olivat viime sesongilla ainoat joukkueet, jotka onnistuivat samaan runkosarjassa yli 300 täysosumaa sarjataulukkoon. Vahva hyökkäyspelaaminen näkyi myös ylivoimalla, joka oli viidenneksi tehokkainta koko liigassa.

Coloradon ehdottomaksi vahvuudeksi voidaan laskea myös todella vahva kotipelaaminen. Avalanche voitti viime kaudella Ball Arenassa yhteensä 31 ottelua. Kotivoittojen määrä oli suurin koko NHL:ssä. Tähtihyökkääjä Rantasen mukaan äänekkäillä kannattajilla on ollut oma merkityksensä kotiotteluiden voitoissa.

– Olemme saaneet aina paljon hyötyä äänekkäästä kotiyleisöstä, Rantanen kertoi heinäkuussa.

Joukkueen kehityskohdat

Coloradon kokoonpanossa riittää tähtipelaajia, mutta varsinkin kolmanteen ja neljänteen hyökkäysvitjaan kaivataan vielä lisää syvyyttä. Useampi joukkueen kärkipelaajista kävi kesän aikana erilaisissa leikkauksissa, eivätkä he välttämättä ole pelikuntoisia heti kauden alussa. Central-divisioona on niin tasainen, että turhiin tappioihin ei ole varaa edes kauden alkuvaiheissa.

Avalanche teki viime kaudella runkosarjassa eniten maaleja koko liigassa, mutta omissakin soi keskivertoa enemmän. Päävalmentaja Jared Bednar haluaa varmasti terävöittää puolustuspelaamista ensi kaudella.

Tulevaisuuden nimet

Coloradon keskittyminen on vielä täysillä menestymisessä, joten organisaation nuorista lupauksista ei löydy aivan kärkipään pelaajia.

Puolustuksen mielenkiintoisin nimi on Sean Behrens, joka kiekkoili edelliset kaudet Denverin yliopiston paidassa. Hyökkäyspäässä katseet kohdistuvat Calum Ritchieen, joka tavoittelee pelipaikkaa syksyn harjoitusleiriltä. Jean-Luc Foudy, 22, on pelannut kahden edellisen kauden aikana yhteensä 13 NHL-ottelua, mutta nyt odotettavissa on enemmän vastuuta.

Yltää pudotuspeleihin, jos…

Kärkipelaajat pysyvät terveinä, ja joukkue pystyy edellisiltä vuosilta tuttuun perussuoritukseen. Coloradon rutiini riittää playoff-paikkaan, mutta uudistunut joukkue laitetaan kunnolla testiin vasta kevään tärkeimmissä otteluissa.

MacKinnonin upeimmat osumat kaudelta 2023-24

Aiheeseen liittyvä sisältö