Suomalaismaalivahti Ukko-Pekka Luukkonen valittiin oikeutetusti ottelun ykköstähdeksi, kun Buffalo Sabres kaatoi torstaina vieraskaukalossa Ottawa Senatorsin tylyin 4-0 lukemin. Kauden toisen ja NHL-uransa seitsemännen nollapelin 35 torjunnalla napannut Luukkonen on ollut viime aikoina loistavassa vireessä, mikä on näkynyt myös koko joukkueen esityksissä.

– Olemme pelanneet liian vähän tämän tyylisiä otteluita tällä kaudella. Jokainen pelaaja hoiti oman tonttinsa tänään todella hienosti, mikä johti upeaan suoritukseen koko joukkueena. Meidän pitää pelata juuri näin, jos haluamme voittaa otteluita, Luukkonen kertoi voiton jälkeen.

Sabres sai torstai-illan vääntöön unelmalähdön ja onnistui maalinteossa kahdesti jo avauserän aikana. Alkukaudesta tehojensa kanssa tuskailleen hyökkääjä Jack Quinnin ruuti oli tänään kuivaa, sillä molemmat täysosumat merkittiin 23-vuotiaan kanadalaishyökkääjän nimiin.

Senatorsille molemmat Quinnin maalit olivat vaikeita niellä, sillä niitä edelsi pitkät kiekonhallintajaksot. Ensimmäisessä takaiskussa Ottawa hukkasi kiekon omalla hyökkäysalueellaan, ja jälkimmäisessä Quinn karkasi läpiajoon suoraan rangaistusaitiosta.

– Hyökkäyspelaaminen ja maalit ovat pelini keskiössä, joten alkukausi oli siinä mielessä todella haastava. Onnistumiset olivat harvassa, mutta nyt kova työ alkaa jälleen tuottaa toivottua tulosta, Quinn kommentoi.

OTT-BUF: Quinn säntää läpiajoon ja tekee ottelun toisen maalinsa

Sabres osui toisella 20-minuuttisella vielä kahdesti, kun Dylan Cozens ja Ryan McLeod kaunistelivat lukemia. Buffalolaiset olivat pitäneet vastustajansa nollilla edellisen kerran marraskuun lopussa, joten voitossa oli nyt ripaus erityistä onnistumisen riemua.

Luukkonen ei joutunut torstaina venymään äärimmilleen, mutta töitä riitti silti koko illalle. Senators ampui Sabresin maalia kohti yhteensä 35 laukausta, joista peräti 16 päätöserässä.

– Tiivis puolustuspelaaminen oli tänään voiton ytimessä. Sain pidettyä nollan, mutta sen takana on aina myös koko joukkueen panos. Joukkuetoverini purkivat hanakasti irtokiekkoja, eikä vastustaja päässyt parhaaseen maalintekosektoriin, Luukkonen sanoi.

Buffalon alkukausi oli tulosten valossa suuri pettymys, ja nyt kevätkaudella joukkueella riittää kirittävää sarjataulukossa. Sabres ei kuitenkaan halua aliarvioida omia mahdollisuuksiaan. Päävalmentaja Lindy Ruffin mukaan vaikeat ajat kasvattavat joukkuetta henkisesti.

– Puhuimme siitä, että pelaamme vielä paljon otteluita meitä paremmin sijoittuneita joukkueita vastaan. Kun pelaamme heitä vastaan, meidän on pakko pelata hyvin. Kotona tai vieraissa, meidän on onnistuttava täydellisesti. Olemme kaivaneet itsellemme kuopan, mutta tunnelin päässä näkyy valoa, Ruff pohti.

OTT-BUF: Luukkonen torjuu kauden toisen nollapelinsä

Senatorsin kotiinpaluusta tuli pannukakku

Ottawa sai viime vuoden loppuhetkillä peliinsä aivan uutta virtaa ja seilasi joulun tienoilla peräti kuuden ottelun voittoputkessa. Uusi vuosi käynnistyi kuitenkin astetta vaisummin, sillä yhdeksän ottelun vieraskiertueelta irtosi lopulta vain kaksi täyttä pistepottia.

Senatorsin hyökkääjä Josh Norris myönsi, että paluu kotiyleisön eteen pitkän vieraskiertueen jälkeen oli suuri epäonnistuminen.

– Olemme olleet poissa kotoa jo pidemmän aikaa, ja keskustelimme yhdessä tästä aiheesta. Halusimme antaa kotiyleisölle hyvän ottelun, mutta se jäi tänään tekemättä, Norris harmitteli.

Torstaina Senators loi maalipaikkoja tasaisella tahdilla erästä toiseen, mutta viimeistelyn tehokkuus ja Luukkosen varma torjuntatyöskentely olivat tällä kertaa liikaa kotijoukkueelle. Ottawan kannalta huolestuttavaa on se, että kyseessä on jo toinen maaliton ottelu kolmeen viime koitokseen.

– Emme olleet yksinkertaisesti tarpeeksi hyviä. Yksikään pelaaja ei voi paeta vastuutaan, eikä lopputulosta. Kukaan ei onnistunut tänään toivotulla tavalla, Senatorsin tähtipuolustaja Thomas Chabot tiivisti.

Seitsemänä peräkkäisenä kautena playoffien ulkopuolelle jäänyt Senators haluaa katkaista tänä keväänä epäonnistumistensa sarjan. Kaikki on vielä mahdollista pudotuspelipaikkojen suhteen, mutta samalla peliesityksiin pitää tulla kohennusta jo hyvin pikaisella aikataululla. Ottawa on hävinnyt seitsemästä viime kamppailustaan peräti kuusi, ja sijoitus Atlantic-divisioonassa on nyt viides.

Senatorsin päävalmentaja Travis Green ymmärtää, että kiekkohullussa kaupungissa halutaan palata pikaisesti voittojen tielle.

– Kannattajamme haluavat meidän voittavan otteluita. Emme koskaan haluaisi kuulla heidän äänekkäitä kannanottojaan, mutta samaan he ovat hyvin intohimoisia joukkuettamme kohtaan. He maksavat paljon tullakseen otteluihin ja nähdäkseen meidän voittavan, Green päätti.

Molempien joukkueiden palautumisaika jää varsin lyhyeksi, sillä seuraavat ottelut ovat edessä jo lauantaina. Sabres yrittää venyttää voittoputkensa kolmeen otteluun Seattle Krakenin isäntänä, ja Senators pyrkii palaamaan voittojen tielle Pittsburgh Penguinsin vieraana.

Aiheeseen liittyvä sisältö