020824 Leo Komarov FI

Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella ja tarkastelemme, kuinka NHL:ään varatuilla suomalaislupauksilla ja entisillä NHL-pelaajilla kulkee Euroopan huippusarjoissa.

NHL:ssä liki 500 ottelua New York Islandersissa ja Toronto Maple Leafsissa pelannut Leo Komarov palasi täksi kaudeksi Suomeen 14 vuoden jälkeen, kun Leijonien entinen luottopelaaja solmi sopimuksen HIFK:n kanssa. Kovaotteiselle rouhijalle asetettiin suuret odotukset Helsingissä, mutta kausi sai heti karmaisevan käänteen, sillä konkari loukkaantui harjoituskaudella ja joutui kuukausiksi sivuun.

Leo Komarov NYI

HIFK-debyytti koitti viimein tammikuussa, ja nyt takana on viisi ottelua uudessa seurassa. Menneen viikon aikana Komarov pelasi kaksi ottelua ja merkkautti myös kauden ensimmäiset tehopisteensä.

Komarov saalisti syöttöpisteen lauantain ottelussa, jossa KalPa oli vahvempi maalein 4-2. Hän alusti Nashville Predatorsin organisaatiossa aikoinaan pelanneen Joonas Raskin tekemän osuman. Viikon toisessa ottelussaan Komarov nosti kädet ilmaan pitkästä aikaa, kun hän viimeisteli kauden avausmaalinsa JYPin verkkoon ja auttoi helsinkiläiset 5-2 voittoon.

Komarovin maaliton jakso kesti yli vuoden päivät, sillä hän oli viimeksi osunut viime kaudella Ruotsin SHL:ssä 28. joulukuuta 2022. Komarov pelasi SHL:ssä Luulajan paidassa yhteensä 49 ottelua ja teki tehot 9+9=18.

Leskinen Liiga-viikon suurin tähti

Komarov ei suinkaan ollut menneen viikon puhutuin pelaaja, sillä entisistä Pohjois-Amerikan kävijöistä eniten kohautti Tapparan puolustaja Otto Leskinen, joka on pelannut aiemmin Montreal Canadiensissa. Leskinen nimittäin ylsi pisteille viikon jokaisessa kolmessa ottelussaan ja teki yhteensä kuusi (1+5) tehopistettä.

Otto Leskinen MTL

Kohokohtana oli lauantain HPK-ottelu, jossa puolustaja keräsi neljä syöttöpistettä. Tulikuuma viikko nosti Leskisen puolustajien pistepörssin viidenneksi ja toiseksi tehokkaimmaksi suomalaiseksi. Hän on kirjauttanut kauden 46 ottelussaan hienot 6+22=28 tehopistettä.

Puolustajien pistepörssin kärjessä on yhä Ilveksen Sami Niku, joka keräsi viikon kahdessa ottelussaan yhden syöttöpisteen. Muun muassa Winnipeg Jetsissä pelanneen taiturin saldo on nyt 11+30=41, ja hän on matkalla yli 50 tehopisteen kauteen.

Liigan historiassa vain kuusi puolustajaa on rikkonut yhden kauden aikana 50 tehopisteen rajan, ja tällä vuosituhannella siinä ovat onnistuneet vain Oliwer Kaski ja Corey Murphy. Nikulla on loistava sauma yltää kaikkien aikojen ykköseksi, sillä Ässät-legenda, NHL:ssäkin käynyt Pekka Rautakallio pitää kärkipaikkaa 53 tehopisteellään.

Krakenin varaamalle Kokolle taas nollapeli

Tammikuussa Kärpistä Pelicansiin vaihtanut maalivahtilupaus Niklas Kokko on saanut loistavan alun Lahdessa, sillä Seattle Krakenin varaama veskari on pelannut seurassa neljä ottelua ja torjunut niistä kolme voittoa.

Kaiken lisäksi hän on pitänyt maalinsa puhtaana jo kahdesti. Kokko nollasi HPK:n Pelicans-debyytissään, ja tällä viikolla hän aloitti savottansa tylsyttämällä KalPan 19 torjunnallaan.

Vuodenvaihteessa Nuorten Leijonien MM-ryhmässä mukana ollut Kokko on pelannut tällä kaudella 14 Liiga-ottelua ja saanut niissä torjuntaprosentikseen 92,0. Lukema on koko Liigan kolmanneksi kovin, kun laskuihin otetaan vähintään 10 ottelua pelanneet maalivahdit.

Myös Kokon joukkuekaveri, Los Angeles Kingsin varaama Aatu Jämsen oli jälleen pelipäällä ja iski viikon kolmessa ottelussa kaksi maalia. Rikkonaisen kauden pelannut taituri on takonut maaleja tiuhaan, sillä 27 ottelussa on syntynyt 13 kaappia.

NHL:ään varatuista hyökkääjälupauksista maalinteossa onnistuivat muun muassa Jukurien Niko Huuhtanen, Kärppien Ville Koivunen ja TPS:n Viljami Marjala. Tampa Bay Lightningin lupaus Huuhtanen ja Buffalo Sabresin lupaus Marjala osuivat viikon aikana kahdesti, Carolina Hurricanesin lupaus Koivunen kertaalleen.

Viikon komein suoritus oli Huuhtasen käsialaa, sillä hän iski kiekon nuottaan ilmaveivillä.

Puolustajista punalampun sytytti Ässien Aleksi Heimosalmi, joka osui Tapparan verkkoon perjantain ottelussa. Kyseessä Carolinan varaaman taiturin toinen peräkkäinen osuma ja koko kauden kolmas maali sekä 11. tehopiste (3+8).

Pisteiden valossa viikon suurin säväyttäjä oli KalPan hyökkääjä Oliver Kapanen, joka keräsi lauantain HIFK-ottelussa peräti neljä syöttöpinnaa. Montrealin varaama monipuolinen sentteri sai viikon aikana myös ison kiitoksen kypsästä pelaamisestaan, kun Jukka Jalonen kutsui hänet mukaan Ruotsin EHT:lle. Kapasen suvusta löytyy Leijonia kolmessa sukupolvessa, sillä myös hänen isoisänsä Hannu, isänsä Kimmo, setänsä Sami ja serkkunsa Kasperi ovat edustaneet Suomea A-maajoukkueessa.

Ruotsin EHT-turnaus alkaa tänään torstaina. Kapasen ohella Liigan lupauksista mukana on Huuhtanen.

Kossila palasi askiin Ruotsissa

Ruotsin SHL:n viikon positiivisimpia suomalaisuutisia oli se, että Växjö Lakersin Kalle Kossila palasi sairastuvalta tositoimiin. Anaheim Ducksista tuttu Kossila ansaitsi paluuottelussaan yhden syöttöpisteen ja jatkoi tehokasta kauttaan. Hän on kahminut sesongin 29 ottelussaan tehot 11+17=28, jolla hän jakaa SHL:n suomalaisten sisäisen pistepörssin toista sijaa. Kärjessä on yhä Malmö Redhawksin entinen NHL-pelaaja Janne Kuokkanen tehoillaan 11+20=31.

Kalle Kossila

Sarjakärki Växjö voitti viikon molemmat ottelunsa, ja AHL-jäiltä tuttu maalivahti Emil Larmi oli tolppien välissä kummassakin koitoksessa. Hän antautui viikon aikana vain kahdesti.

Suomalaisista kenttäpelaajista viikon suurimmat onnistujat olivat HV71:n Henrik Borgström ja Oliwer Kaski sekä Malmön Lauri Pajuniemi. Hyökkääjät Borgström ja Pajuniemi iskivät tehot 1+2, puolustaja Kaski 1+1. Kukin heistä on pelannut Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloissa.

Myös Modon Sampo Ranta jatkoi väkeviä otteitaan ja lisäsi koko kauden saldoonsa kaksi (1+1) tehopistettä. Colorado Avalanchessakin pelannut Ranta viilettää tällä viikolla Leijonien paidassa, kuten tekevät myös Larmi, Kaski ja Borgström.

Sveitsin NL:n suomalaisista EHT:lla nähdään SC Bernin Joona Luoto ja Lausanne HC:n Antti Suomela, joka on sarjan tehokkain suomalaispelaaja (12+27=39). San Jose Sharksista tuttu Suomela jäi pisteittä menneen viikon ainoassa ottelussaan. Columbus Blue Jacketsissa pelannut Luoto puolestaan jatkoi vahvaa menoaan ja iski yhden maalin. Fyysinen laituri on tehnyt kauden 38 ottelussaan jo 15 täysosumaa, joilla hän on Bernin maalipörssin ykkösenä.

NL:n muista suomalaisista esiin nousi muun muassa Geneve-Servetten sinivalkoinen ryhmä. Sakari Manninen viimeisteli viikon ainoassa ottelussaan kaksi maalia, ja Teemu Hartikainen keräsi kaksi syöttöpistettä. Sami Vatanen alusti yhden osuman ja piti sen myötä paikkansa NL:n puolustajien pistepörssin kärjessä.

Muun muassa Anaheimissa NHL:ää pelannut Vatanen on tehnyt kauden 42 ottelussaan tehot 8+26=34, jolla hän jakaa pistepörssin kärkisijan Jokereista tutun jenkkipakin Ryan Gundersonin kanssa. Pakkipörssi on suomalaisittain komeaa katseltavaa, sillä kuuden parhaan joukossa on peräti neljä suomalaista.

SCL Tigersin tähti, AHL-jäiltä tuttu Vili Saarijärvi saalisti viikon toisessa ottelussaan kaksi syöttöpistettä nousten 6+24=30 tehopisteeseen ja pakkipörssin toiselle sijalle. NHL:ssä muun muassa Columbuksessa pelannut Zürich Lionsin Mikko Lehtonen merkkautti niin ikään kaksi syöttöpistettä ja pysyi mukana puolustajien pistepörssin kärkitaistossa. Tehot 3+26=29 latonut leijonasankari on tällä hetkellä pörssin kolmospaikalla. AHL:ssä yhden kauden pelannut HC Davosin Kristian Näkyvä alusti viikon varrella yhden maalin. Hän on neljänneksi tehokkain suomalaispakki tehoillaan 6+20=26.

Aiheeseen liittyvä sisältö