GettyImages-1799196207

Vuoden 2023 NHL Global Series -ottelut jatkuivat perjantaina Tukholman täpötäydessä Avicii Arenassa, kun toisistaan ottivat mittaa perinteikkäät Original Six -seurat Detroit Red Wings ja Toronto Maple Leafs. Atlantic-divisioonan kilpakumppanien kamppailun ainoana suomalaispelaajana kaukalossa viiletti Detroitin puolustaja Olli Määttä.

Joukkueet tulivat otteluun sangen erilaisista lähtökohdista, sillä Red Wings pelasi jo torstaina Global Seriesin avausottelussa, jonka Ottawa Senators voitti jatkoajalla 5-4. Maple Leafs oli puolestaan viimeksi tositoimissa lauantaina ja kaatoi tuolloin kotonaan Vancouver Canucksin 5-2. Maple Leafsille kyseessä oli myös ensimmäinen Pohjois-Amerikan ulkopuolella pelattu runkosarjaottelu, Red Wingsille neljäs.

Kun edesmenneen ruotsalaisen puolustajalegendan Börje Salmingin poika Anders Salming oli käynyt pudottamassa ottelun seremoniallisen aloituskiekon, päästiin aloittamaan taistelu sarjapisteistä. Detroitin maalilla nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella kolmosveskari Alex Lyon. Toronton tolppien väliin luisteli puolestaan Ilja Samsonov, jonka kausi on alkanut haparoiden.

Muutaman päivän pelaamatta olleet torontolaiset eivät tahtoneet saada heti jalkojaan liikkeelle, joten paremmassa pelivalmiudessa ollut Red Wings hallitsi kaukalon tapahtumia avauserän ensimmäisillä minuuteilla. Kun erää oli takana tasan neljä minuuttia, Maple Leafsin tähtihyökkääjä Mitch Marner komennettiin jäähylle koukkaamisesta. Detroit ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään tarjottua ylivoimatilaisuutta.

Seuraavana jäähyaition ovi avattiin Red Wingsille, kun hyökkääjä Michael Rasmussen otti kahden minuutin rangaistuksen huitomisesta ajassa 7.39. Detroitin alivoimamiehet kuitenkin kestivät Toronton tähtisikermän ylivoimarynnistyksen, joten Avicii Arenan yleisö ei vieläkään päässyt venyttelemään äänijänteitään avausosuman kunniaksi.

Kaksi ja puoli minuuttia ennen erätaukoa Red Wingsille tarjottiin toista ylivoimatilaisuutta, kun Toronton laitahyökkääjä Tyler Bertuzzi huitoi mailan Määtän käsistä. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin maalittomasta tasatilanteesta.

Punasiivet sytyttivät punalampun toisessa erässä

Maple Leafs sai toisen ylivoimatilaisuutensa heti toisen erän ensimmäisellä minuutilla, kun Red Wingsin sentteri J.T. Compher lähti istunnolle kiinnipitämisestä. Kun Compherin rangaistus oli loppumaisillaan, Detroitin Moritz Seider ja Toronton Max Domi intoutuivat pieniin perjantaipaineihin Red Wingsin maalin kulmalla. Molemmat joutuivat miettimään tekosiaan neljäksi minuutiksi, ja pelaamista jatkettiin Compherin jäähyn päätyttyä viidellä viittä vastaan.

Peli aaltoili päästä toiseen, ja Toronto pääsi rakentelemaan pari vaaralliseksi luettavaa paikkaa, mutta Lyon oli valppaana Detroitin maalilla. Veskarin otteissa ei ollut pienintäkään epävarmuutta, vaikka kyseessä oli hänen kauden ensimmäinen ottelunsa.

Hieman ennen ottelun puoltaväliä Maple Leafsin konkaripuolustaja Mark Giordano passitettiin kahden minuutin jäähylle väkivaltaisuudesta, mutta Red Wingsin kolmaskaan ylivoima ei tuottanut vielä tulosta.

Kun toista erää oli takana 12 ja puoli minuuttia, Detroitin puolustaja Jake Walman törmäsi maaliin ja jäi jään pintaan loukkaantuneena. Hänet talutettiin kaukalosta pukukopin puolelle. Ottelun tuomaristo yllätti kuuluttamalla, että he tarkistavat, ylittikö kiekko tilanteessa maaliviivan. Hyväksyttyä osumaa ei kuitenkaan ollut syntynyt.

Vain reilut 20 sekuntia tämän jälkeen Red Wings rynnisti joukolla toiseen päätyyn ja sai aikaan Maple Leafsin maalille hurjan mylläkän, josta loppujen lopuksi tuomittiin rangaistuslaukaus, sillä puolustaja Morgan Rielly oli sulkenut kiekon kädellään maalivahdin alueella. Laitahyökkääjä Daniel Sprong tyylitteli kiekon helpon näköisesti ohi Samsonovin ja vei Detroitin 1-0 johtoon.

Sprongin rankkarimaalista kului vajaat pari minuuttia, kun Toronton verkko heilui jälleen. Red Wingsin ruotsalaishyökkääjä Lucas Raymond kilautti kiekon B-pisteen tuntumasta tolpan kautta sisään kotiyleisön riemuksi. Syöttäjiksi merkittiin Ben Chiarot ja Alex DeBrincat.

Vaahteranlehtien pakka tuntui menevän kahdesta takaiskusta sekaisin, sillä joukkueelle tuomittiin kahden minuutin rangaistus väärästä vaihdosta ajassa 25.29. Perjantai ei kuitenkaan ollut Detroitin ylivoimamiesten päivä, sillä he vetivät vesiperän neljännelläkin yrityksellään. Toiselle erätauolle lähdettiin Red Wingsin 2-0 johdossa.

Maple Leafsin vimmainen yritys palkittiin

Kahden maalin takaa-ajoasemaan joutuneet torontolaiset tulivat päätöserään epätoivon vimmalla, mutta jykevästi pelannut Red Wings teki vastustajan hyökkäysyritykset tyhjiksi erän ensimmäisillä minuuteilla. Detroit puolusti tiiviisti viisikkona ja irtosi pariin vaaralliseen vastaiskuunkin.

Maple Leafsin kavennusosuma nähtiin ajassa 43.50, kun ruotsalaishyökkääjä William Nylander tarjoili kiekon maalin eteen Tyler Bertuzzille, joka ohitti Lyonin. Syöttöpisteen kirjauttanut Nylander venytti samalla pisteputkensa jo 16 ottelun mittaiseksi. Maalin toiseksi syöttäjäksi merkittiin Maple Leafsin kapteeni John Tavares.

Nylander venyttää pisteputkensa 16 otteluun

Toronto sai kavennusosumastaan lisää virtaa ja painoi peliä Detroitin päätyyn, mutta mainiossa torjuntavireessä ollut Lyon venyi tärkeisiin pelastuksiin. Tasoitusmahdollisuus tarjoutui reilut seitsemän minuuttia ennen erän loppua, kun Red Wingsin Seider otti kahden minuutin jäähyn kampituksesta. Maple Leafs ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä, sillä Tukholman oma poika Nylander paukautti pikkumustan pömpeliin ja tasoitti pelin ylivoimalla 2-2:een. Ruotsalaisyleisö ei ollut pysyä pöksyissään. Osuman alustivat Marner ja Tavares.

Toronton tasoituksesta ei ehtinyt kulua kuin reilu minuutti, kun limppu löytyi jälleen Detroitin uunista. Bertuzzi tarjoili, ja kapteeni Tavares vei vaahteranlehdet 3-2 johtoon. Pisterohmu Nylander merkittiin toiseksi syöttäjäksi, joten hän nosti illan saldonsa kolmeen tehopinnaan.

Red Wings haki vielä erän lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, mutta tuloksetta. Maple Leafs voitti erinomaisella kolmannen erän kirillään ja otti mukaansa kaksi tärkeää runkosarjapistettä.

Ottelun paras pelaaja

Ruotsin toisen 2023 NHL Global Series -ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Maple Leafsin hyökkääjä Nylander, joka palkittiin erinomaisesta esityksestään hienolla rannekellolla. Ruotsalainen syötti joukkueensa kavennusmaalin, vastasi itse tasoitusosumasta ja nappasi vielä syöttöpisteen ottelun voittomaaliinkin.

Aiheeseen liittyvä sisältö