GettyImages-2158310970

Edmonton Oilersista saattaa tulla maanantaina modernin ajan ensimmäinen joukkue, joka nousee Stanley Cup -finaaleissa kolmen tappion takaa mestariksi. Panokset ovat hurjat, mutta joukkue pyrkii tekemään ottelusta mahdollisimman tavallisen oloisen.

– Lähdemme tähän otteluun samanlaisella asenteella kuin neljänteen otteluun. Olemme olleet tässä tilanteessa jo monta ottelua peräkkäin, joten mikään ei sinänsä muutu, puolustaja Mattias Ekholm sanoi maanantaina ennen ottelua.

– Jokaisen täytyy vain tehdä työnsä hyvin. Itse aion syödä hyvin, ottaa nokoset ja lähteä sitten valmiina otteluun, Ekholm suunnitteli.

Florida Panthers, maanantaina käytävän seitsemännen finaalin kotijoukkue, otti kolme ensimmäistä ottelua nimiinsä. Sen jälkeen kelkka kääntyi dramaattisesti: Oilers vei kolme seuraavaa koitosta yhteismaalein 18-5.

– Joukkueemme menestys perustuu paljolti siihen, että otamme askeleen kerrallaan emmekä ajattele liian pitkälle eteenpäin. Ei ole kahta sanaa siitä, etteikö joka kaveri haluaisi voittaa tämän ottelun. Jommankumman on kuitenkin hävittävä ja otettava opiksi. Mielestäni peli sujuu parhaiten, kun olo on rento. Olemme aina nousseet esiin, kun panokset ovat olleet suurimmillaan, huomautti Ekholm.

Hyökkääjä Zach Hyman on tehnyt kolmessa viime finaalissa pinnat 2+2=4, ja vastaavaa Oilers tarvitsee häneltä maanantainakin. Edmonton on joutunut kumoamaan tällä kaudella monta vastoinkäymistä, ja siitä saattaa olla ryhmälle nyt apua.

– Meillä on ollut selkä seinää vasten monta kertaa. Seitsemäs finaali on uskomattoman hieno mahdollisuus, mutta yritämme valmistautua siihen samalla tavalla kuin aikaisempiinkin kamppailuihin. Kokemusta haastavista tilanteista on, mutta tämä ottelu on aivan omanlaisensa, Hyman teroitti.

Viaplayn ja V sport -kanavien lähetys seitsemännestä finaalista alkaa Suomen aikaa tiistain puolella kello 3.00.

Ennakko: Panthersin ja Oilersin seitsemäs finaali

Aiheeseen liittyvä sisältö