Avs117

Colorado Avalanchen lumivyöry alkaa kerätä vihdoin momentumia. Hallitsevan Stanley Cup -mestarin kauteen on mahtunut urheilullisia ongelmia ja loukkaantumisia, mutta viime ottelut ovat nostattaneet mielialaa.

Avalanche on voittanut kaksi ottelua perättäin ja iskenyt yhteensä 13 maalia. Ottawa Senators -voittoa (7-0) seurasi Detroit Red Wingsin kumoaminen lukemin 6-3.

COL 6, DET 3

Tähtihyökkääjä Nathan MacKinnon palasi hiljattain sairauslomalta, mikä on taannut joukkueelle tuntuvan piristysruiskeen.
- Aiemmin tällä kaudella tuntui siltä, että kaikki mahdollinen meni pieleen. Fiilis ei ollut hyvä. Otimme nyt kaksi voittoa joukkueista, joita vastaan on aina vaikea pelata, joten kyllä kelpaa, MacKinnon sanoi.
Mestaruuskaudella ilmiömäisesti pelannut puolustaja Cale Makar symboloi koko joukkueen nousutrendiä. Makar on kuuden ottelun mittaisessa pisteputkessa, joka on tuottanut pinnat 4+4=8.

EDM-COL: Makar nousee ratkaisijaksi jatkoajalla

Makar kertoi, että tuntui "aika oudolta", että viimeksi perättäisiä voittoja oli tullut joulun alla.
- Rankkaa on ollut. Olen aiemminkin ollut joukkueissa, jotka ovat kärsineet tappioputkia, muisteli Makar.
- Putkienkin aikana on pystyttävä rauhoittumaan, yritettävä oppia ja alettava katsoa eteenpäin. Toivottavasti pysymme polulla, jolla nyt olemme. Meillä on vielä paljon asioita, joita täytyy parantaa.
Päävalmentaja Jared Bednar haki uutta ilmettä joukkueeseen asettamalla MacKinnonin ja tehohyökkääjä Mikko Rantasen eri ketjuihin. Rantanen ja J.T. Compher ovat työskennelleet hyvin yhdessä.
- Mikko ja Compher täydentävät toisiaan ja nostavat sitä myötä tasoaan. Tätä (ketjujen muuttamista) ei voisi tehdä, jos joukkueessa ei olisi syvyyttä. Nyt vastustajien on ollut vaikeampi pelata meitä vastaan, huomioi Bednar.
Lisää aiheesta: [NHL-kauden puolivälin palkinnot]
**
Colorado-valmentaja tähdensi, että henkiselläkin puolella on tehty aiempaa enemmän töitä.
- Ajattelutapa on parantunut. Joukkue uskoo ja luottaa prosessiimme. Kun menee huonosti, alkaa herätä epäilyksiä omasta tasosta. Pelaajat ovat yksilötasollakin muuttaneet pelaamistaan. Olemme keskittyneet nopeaan, suoraviivaiseen ja pitkittäissuuntaiseen pelaamiseen. Myös yli- ja alivoimapeli ovat olleet erinomaisia viime otteluissa. Bednar luetteli.
Avalanchella on edessään koetinkivi, sillä joukkue suuntaa vieraskiertueelle. Vastaan asettuvat Calgary Flames, Vancouver Canucks ja Seattle Kraken.