Suomalaisseurojen CHL-kaudesta tuli pettymys, sillä kahdeksan parhaan joukosta löytyi vain yksi Liiga-joukkue, Lukko, joka ylsi välieriin ja taipui maalin erolla tulevalle mestarille. Lukon riveistä löytyi kuitenkin pari pelaajaa, jotka herättivät otteillaan huomiota. New York Rangersin organisaatiosta tuttu Tarmo Reunanen saalisti 11 ottelussa tehot 4+6=10 ja ylsi puolustajien pistepörssissä toiseksi. Florida Panthersin farmissa aikoinaan pelannut Sebastian Repo teki pisteen vähemmän (4+5=9) ja ylsi suomalaisten sisäisessä pistepörssissä viidenneksi.
Suomalaisista NHL-lupauksista eniten säväytti Los Angeles Kingsin varaama Aatu Jämsen, mutta hän pelasi vain viisi ottelua. Pelicansin hyökkääjä teki kuitenkin näissä otteluissa tehot 2+5=7.
Marjalan vakuuttavat otteet jatkuvat
Suomen Liigassa on riittänyt tällä kaudella puhetta muutaman kovan tason NHL-lupauksen ympärillä, mikä on ollut täysin ansaittua, mutta myös johtanut siihen, että moni muu onnistuja on jäänyt vähäiselle huomiolle.
Yksi heistä on TPS:n Viljami Marjala, joka pelaa kaikessa hiljaisuudessa erinomaista tulokaskautta. Buffalo Sabresin varaama taitava hyökkääjä teki viikon kolmessa ottelussaan tehot 2+2 ja kasvatti koko kauden saldokseen 15+21=36. Tätä tahtia hän tulee rikkomaan 40 tehopisteen rajan runkosarjassa, mikä on aina kova suoritus 21-vuotiaalta pelaajalta. Marjalan meno on ollut etenkin viime aikoina vakuuttavaa, sillä kuuteen viime otteluun on syntynyt kuusi maalia ja 10 tehopistettä.
Marjalan potentiaali on tosin ollut tiedossa, ja hän väläytteli Liigassa jo viime kaudella. Kanadassa junioriliiga QMJHL:ssä vuosina 2020-22 pelannut sentteri saapui Turkuun viime kaudeksi ja teki erinomaista jälkeä A-nuorten SM-sarjassa, mutta hän sai vyölleen myös 15 Liiga-ottelua, joissa nuorukainen iski komeat yhdeksän (4+5) tehopistettä.
Liiga-viikon muista nuorista tähdistä esiin nousi vähemmän yllättäen Kärppien Ville Koivunen, jota on ylistetty pitkin kautta. Carolina Hurricanesin lupaus kiskoi kolmessa ottelussa tehot 1+3 ja nousi koko Liigan pistepörssissä kärkikymmenikköön. Laituri on tehnyt tällä kaudella pelaamissaan 51 ottelussa 17+29=46 tehopistettä.
Liigan pistepörssin kärjessä jatkui tasainen taistelu ykköspaikasta, jota pitävät nyt hallussaan entinen AHL-pelaaja, Ilveksessä viilettävä Oula Palve (17+40=57) ja JYPin Jerry Turkulainen (20+37=57). Palve teki viikon ainoassa ottelussaan tehot 1+1. Palven ja Turkulaisen pahimpiin uhkaajiin kuuluu Tapparan Anton Levtchi, jolta löytyy historiaa Panthersista. Hän teki viikon kahdessa ottelussaan tehot 1+2 ja nousi 17+37=54 tehopisteeseen.
Suomela 40 pisteen kerhoon
Sveitsissä Lausanne HC:n Antti Suomela ylsi kauden ensimmäisenä suomalaisena 40 tehopisteen rajapyykille, kun hän saalisti syöttöpisteen viikon ensimmäisessä ottelussaan. San Jose Sharksissa NHL:ää pelannut sentteri on tehnyt tällä kaudella 47 ottelussa tehot 12+28=40, jolla hän yltää NL:n pistepörssissä yhdeksänneksi. Samalla Suomela on nostanut joukkueensa väkevään lentoon, sillä sarjassa neljäntenä oleva Lausanne on kolmen ottelun voittoputkessa.
Suomalaisten pistepörssissä toisena oleva Antti Saarela on vienyt puolestaan SCL Tigersin kolmen ottelun voittoputkeen. Viime viikolla tuli kaksi voittoa, ja Saarela teki komeat 1+3 tehopistettä. Hänen koko kauden saldonsa on nyt 18+19=37. Myös Tigersin muut suomalaiset olivat isossa roolissa viikon otteluissa. Vili Saarijärvi ja Harri Pesonen keräsivät kaksi syöttöpistettä mieheen, Saku Mäenalanen ja Juuso Riikola maalin per mies. Kukin heistä on pelannut urallaan Pohjois-Amerikassa.