GettyImages-1703114349

Kaapo Kakon viime kausi oli hänen NHL-uransa toistaiseksi tehokkain. New York Rangersin 22-vuotias suomalaishyökkääjä saalisti 82 runkosarjaottelussa 18+22=40 tehopistettä. Nyt Kakolla on edessään viides kausi taalajäillä, ja häneltä odotetaan lopullista läpimurtoa.

– Uskon, että Kakko tulee ottamaan askelia eteenpäin. Nuorelle pelaajalle on vaikeaa tulla New Yorkiin ja ottaa homma haltuun. Siinä on oma prosessinsa, ja se vie aikaa, Rangersin kapteeni Jacob Trouba sanoi NHL-pelaajien mediakiertueella.

Rangers varasi Kakon kesän 2019 NHL Draftin toisena pelaajana. Vuotta myöhemmin kanadalaishyökkääjä Alexis Lafreniere napattiin New Yorkiin koko varaustilaisuuden ykkösvuorolla. Kumpikaan huippulahjakkuus ei ole vielä tahkonnut kärkivarauksilta odotettuja pistelukemia. Maltti on kuitenkin Manhattanilla edelleen valttia.

Lafreniere täyttää juuri runkosarjan alla 22 vuotta. New Yorkin nuoreen hyökkääjäkaartiin lasketaan myös 24-vuotias tshekkisentteri Filip Chytil, joka varattiin ensimmäisellä kierroksella 2017.

– Myös "Fil" (Chytil) tuli tänne nuoressa iässä. Katsokaa, kuinka hän on kehittynyt. Filin peli on parantunut paljon. Hän on kasvanut rooliinsa, kroppaansa ja peliinsä. Noiden muiden kavereiden pitää ottaa samanlainen askel. Mutta se ei tapahdu minkään ihmeen kautta yhdestä kaudesta seuraavaan, vaan kasvu tapahtuu ajan kanssa. Se on tasaista kehitystä. Uudeksi tyypiksi ei muututa vain kääntämällä katkaisijaa, Trouba näki.

Myös Chytil (22+23=45) ja Lafreniere (16+23=39) tekivät viime kaudella Kakon tapaan omat piste-ennätyksensä. He olivat kaikki väläytelleet kevään 2022 playoff-mittelöissä, kun Rangers paineli Itäisen konferenssin loppuottelusarjaan saakka.

– He ovat osoittaneet, kuinka hyvin he osaavat pelata ja tietenkin pelata myös yhdessä. He olivat loistavia niissä pudotuspeleissä. Pitää vain saada tilaisuus. Olen varma, että he saavat sen ja käyttävät sen hyväkseen, Trouba jatkoi.

Nyt katsotaan, saavatko he vakituiset paikat kärkiketjuista konkarien joukossa ja nousevatko he isojen odotusten tasolle.

– He kaikki ovat jatkaneet kypsymistään. He ovat vielä melko nuoria, ja uskon, että tilaisuuden tullen he pystyvät menestymään. Kaikki kolme ovat supertaitavia pelaajia ja pystyvät nousemaan korkealle, Rangersin tähtipuolustaja Adam Fox säesti mediakiertueella.

Rooleja tarjolla kaukalossa ja sen ulkopuolella

Rangersin uusia kasvoja alkavalla kaudella ovat hyökkääjät Blake Wheeler ja Nick Bonino sekä kakkosmaalivahti Jonathan Quick. Wheeler toimi vuosikausia Winnipeg Jetsin kapteenina. Bonino ja Quick ovat monikertaisia Stanley Cup -mestareita. Kokeneet pelaajat tuovat lisää johtajuutta Rangersiin. Mutta se ei tarkoita, etteikö "nuoriso-osastolla" olisi oma roolinsa myös kaukalon ulkopuolisessa kokonaisuudessa.

– Uskon, että jokaisella on erilainen tapa johtaa ja erilainen lähestymistapa siihen. "Laf", Kaapo ja "Fil" ovat mielestäni kaikki erilaisia ihmisiä. "Lafilla" on sitä hassua ja nuorekasta energiaa. Kaapo on hieman hiljaisempi, mutta hoitaa hommansa ja tekee kovasti töitä. "Fil" on kaveri, jonka kanssa on hauskaa, Fox kertoi.

Johtajuutta ei mitata äänen voimakkuudella.

– Oli kyse sitten ottelusta, harjoituksista tai pienten asioiden tekemisestä, joukkueemme pelaajat ovat tarpeeksi kypsiä ja ymmärtävät, että kun tekee kovasti töitä ja oikeita asioita, ei tarvitse olla pukukopin äänekkäin, Fox jatkoi.

Rangers hankki viime keväänä kaksi kovaa vahvistusta, Patrick Kanen ja Vladimir Tarasenkon. Mutta kummankin tähtihyökkääjän ura Manhattanilla jäi ainakin toistaiseksi vain muutaman kuukauden mittaiseksi. Se tietää tietenkin sitä, että viime kevään ketjut menevät osittain uusiksi. Kakko on yksi ehdokas ykkösketjun oikealle laidalle. Siinä roolissa pitäisi vain laittaa kiekkoa reppuun tiuhempaan tahtiin.

– Rakastan Kaapo Kakon taistelua kiekoista ja hänen peliään reunoissa. Hän on mahtava. On olemassa paljon koko draftin kakkosvarauksia, jotka eivät osaa pelata kaukalon reunoissa, joten se tuo Kakolle pitkäjänteisyyttä tässä liigassa. Huonoimmassa tapauksessa tuosta kaverista tulee minun mielestäni 15 vuoden uran tekevä kolmosketjun pelaaja. Hän saa maalipaikkoja. Hänen täytyy pystyä laittamaan kiekkoa sisään. Hänen viimeistelytaitonsa täytyy tulla esiin, Stanley Cup -voittaja ja nykyinen NHL Networkin asiantuntija Mike Rupp arvioi Rangersia käsittelevässä The Blue Crew -podcastissa.

Ykkösketjun oikean laitahyökkääjän paikasta saattaa kilpailla myös Lafreniere. Hän on luonnostaan vasen laituri, mutta sillä puolella ei ole tilaa Rangersin kärkiketjuissa (Chris Kreider ja Artemi Panarin), joten Lafrenierea tullaan kokeilemaan jälleen oikealla laidalla.

Rupp uskoo, että Kakko ja Lafreniere ovat "kärsineet" siitä, että Rangersista tulee mestariehdokas niin nopeasti. New Yorkissa julistettiin ihan virallisesti uudelleenrakennusprojekti alkaneeksi helmikuussa 2018. Rangers vaelsi muutaman vuoden ajan alamaissa, mutta kunnostautui jo kaudella 2021-22 NHL:n runkosarjan seitsemänneksi parhaana joukkueena. NHL:n kärkikastin joukkueissa nuoret huippulupaukset eivät saa tilaisuuksia ja peliaikaa samalla tavalla "automaattisesti" kuin ehkä kellariosaston joukkueissa, jollaisiin kärkivaraukset yleensä päätyvät.

– Ei minulla ole mitään ongelmaa heidän (Kakko, Lafreniere) kehityksensä kanssa. Haluaisimmeko, että he olisivat siinä pidemmällä? Kukapa ei haluaisi. Varsinkin kun näkee noita muutamia muita ykkös- ja kakkosvarauksia. Mutta he ottavat askelia eteenpäin. Ongelma on se, että tämä joukkue nousi mestariehdokkaaksi nopeammin kuin odotettiin, Rupp sanoi.

Uusi päävalmentaja sai hyvän ensivaikutelman Kakosta

Rangers sijoittui viime kaudella Metropolitan-divisioonassa kolmanneksi Carolina Hurricanesin ja New Jersey Devilsin jälkeen. New York lähtee hakemaan kolmatta peräkkäistä playoff-paikkaa jälleen tuttujen tähtipelaajiensa Mika Zibanejadin, Panarinin, Kreiderin, Foxin, Trouban ja maalivahti Igor Shestjorkinin johdolla.

Isoin muutos on tapahtunut penkin takana. Monissa liemissä keitetty Peter Laviolette korvasi kesällä Gerard Gallantin päävalmentajan tehtävässä.

– Jokaisella valmentajalla on oma tyylinsä. Kaikki on hieman erilaista. Joskus muutos on hyvä asia. En usko, että se on aina huonoa. Pelaajilla on omat tapansa ja omat tyylinsä. Valmentajilla on omat filosofiansa, mutta uskon, että tämä tulee toimimaan ja että joukkueemme tulee vastaamaan siihen hyvin, Trouba sanoi.

Laviolette on Kakolle kolmas päävalmentaja NHL:ssä David Quinnin ja Gallantin jälkeen.

– Aina kun tulee uusi valmennustiimi, he muuttavat jotain. Nämä harjoitusottelut ovat hyväksi meille. Tiedämme näiden jälkeen, mitä pitää tehdä. Olemme yhä oppimisvaiheessa. Moni asia on muuttunut viime kaudesta, Kakko kertoi.

Kakko antoi itsestään hyvän kuvan uudelle käskyttäjälle syksyn ensimmäisessä harjoitusottelussaan tiistaina. Hän teki ottelun avausmaalin ja pokkasi kamppailun ykköstähden tittelin, kun Rangers löi paikalliskilpailijansa New York Islandersin 4-2.

– Siinä oli hyökkäyspäässä yksi vaihto, jossa Kakko piti kiekkoa 35-40 sekuntia. Hänellä on kykyä siihen. Hänellä on nopeutta, kokoa ja luovuutta pitää kiekkoa ja saada jotain aikaan hyökkäyspäässä, vaikka tilanne ei olisi täysin selkeän näköinen. Kun pelaajalla on kyky luoda, hänestä voi tulla todella vaarallinen. Näimme muutamia hyviä väläyksiä siitä tänään, Laviolette kehui ottelun jälkeen.

Kakolle kausi on tärkeä paitsi pelillisesti ja kehittymisen kannalta, myös taloudellisesti. Hänen sopimuksensa päättyy ensi kesänä.

Mutta ne sopimusasiat ratkeavat ajallaan. Nyt pääsee taas nauttimaan.
 
– Tämä oli hauskaa. Olemme harjoitelleet ja treenanneet tarpeeksi, joten on mukava päästä vauhtiin ja pelata jääkiekkoa, Kakko totesi tiistaina.

Aiheeseen liittyvä sisältö