Patrik Laine palasi vihdoin NHL-jäille ja debytoi Montreal Canadiensissa, kun New York Islanders vieraili tiistain kierroksella Bell Centressä. Kesän loppupuolella Columbus Blue Jacketsista Montrealiin kaupatun Laineen tauko virallisista otteluista kesti lähes vuoden.

Laine jäi viime joulukuun puolivälissä sivuun murtuneen solisluun takia ja hakeutui tämän vuoden alussa NHL:n ja pelaajayhdistys NHLPA:n hoito-ohjelmaan mielenterveysongelmien vuoksi, mikä tarkoitti, että kausi oli ohi. Heinäkuun lopulla hoito-ohjelmasta päässeen Laineen piti palata tositoimiin heti tämän kauden alussa, mutta harjoitusottelussa tullut polvivamma pakotti hänet jälleen sivuun yli kahdeksi kuukaudeksi.

Nyt Laine on kuitenkin pelikunnossa ja debyyttinsä perusteella valmis ottamaan merkittävää roolia Montrealissa, jossa on odotettu maalintekotaidoistaan tunnetun laiturin pelaamista vesi kielellä.

Laine pääsi heti maalin makuun ja auttoi Montrealin 2-1 jatkoaikavoittoon. Samalla Canadiens katkaisi parin ottelun mittaisen tappioputkensa. Maaliakin tärkeämpää oli se, että Laine oli heti alusta lähtien aktiivisesti mukana pelissä, teki oikeita asioita sekä kiekon kanssa että kiekottomana ja onnistui luomaan tilanteita niin itselleen kuin joukkuekavereilleen.

MTL-NYI: Laine kiskaisee kiekon häkkiin ylivoimalla avauserässä

– Se oli mahtavaa. Tunsin oloni hieman ruosteiseksi, mutta saimme kaksi sarjapistettä, mikä on tärkeintä, Laine sanoi.

Hän myöntää, että debyytti hermostutti, mutta terapeutin tuki auttoi hyökkääjää valmistautumisessa

– Juttelin terapeuttini kanssa, kun eilen hieman jännitti. Päätin, että pelipaidan pukeminen päälle on saavutus itsessään, ja kaikki muu on vain plussaa. Sillä ei ollut oikeastaan väliä, kuinka peli sujuisi, mutta tiesin, etten pelaisi huonosti tällaisen paluun eteen tehdyn työmäärän jälkeen. Peli sujui paremmin kuin odotin, mutta vielä on paljon tehtävää, Laine jatkoi.

Kotiyleisö oli poikkeuksellisen täpinöissään tähtihankinnan ensiesiintymisestä, sillä aina kun Laine koski kiekkoon, montrealilaisfanit korottivat ääntään.

– Montreal on paras paikka pelata jääkiekkoa, ja Laineen saamat suosionosoitukset maalin jälkeen olivat aika erityinen juttu. Fanit ovat antaneet hänelle pelkkää rakkautta hänen tultuaan tänne, joten hän oli luonnollisesti innoissaan paluusta, kommentoi Canadiensin kapteeni Nick Suzuki.

Kiekko löysi tiensä komeasti ylänurkkaan

Laine pelasi debyytissään kakkoskentässä Kirby Dachin ja Juraj Slavkofskyn rinnalla, mutta ylivoimalla hän oli odotetusti mukana ykkösviisikossa. Canadiens pääsi pelaamaan ainoastaan kaksi ylivoimaa, mutta nykyään numerolla 92 pelaava Laine onnistui saman tien tekemään vaikutuksen ja tuomaan uuden uhan Canadiensin erikoistilannepelaamiseen.

Laineen paikka oli oikealla puolella, josta hän pystyi hakemaan laukaisupaikkaa ranteella, mutta ajautui kertaalleen tutummalle paikalle vasemmalle puolelle, josta hän on paukuttanut urallaan lukuisia maaleja. Ja tiistaina tuli yksi lisää, sillä Laine täräytti ottelun avausmaalin Montrealin toisella ylivoimayrittämällä vasemman B-pisteen tuntumasta.

Tulokaspuolustaja Lane Hutson pelasi kiekon viivasta Laineelle, joka otti pelivälineen haltuun ja lähetti tulisen ja tarkan rannekudin Ilja Sorokinin vartioiman maalin takaylänurkkaan. Laine on huudattanut yleisöä monet kerrat aiemminkin, mutta yksittäinen osuma on tuskin kovin usein aiheuttanut näin suurta huutomyrskyä, johon kanadalaisyleisö repesi.

– Se oli hulluinta, mitä olen koskaan kuullut. Ajattelin, etten ansaitse tällaista kohtelua, mutta muistan tämän koko loppuelämäni ajan. Se oli siisteintä, mitä olen koskaan nähnyt. Vetää nöyräksi, kun ajattelee, millaisen vastaanoton olen saanut faneiltamme ja tältä kaupungilta. Olen kiitollinen, että saan olla täällä, Laine hehkutti.

GettyImages-2187570276

Laineen osuma jäi isäntien varsinaisen peliajan ainoaksi. Jatkoajalla ratkaisun iski Suzuki. Islandersin illan ainoan rysän kiskoi Anders Lee toisen erän lopussa.

Kakkosketjulta lupaava esitys

Laineen oman hyvän yksilösuorituksen ohella koko kakkoskenttä onnistui tehtävässään. Laine, Dach ja Slafkovsky painoivat pelin monta kertaa vastustajan päätyyn ja loivat potentiaalisia hyökkäyksiä. Lisäksi kolmikko suoriutui hyvin omassa päässä.

Suomesta ja TPS:stä tuttu slovakkihyökkääjä Slafkovsky oli muiden tavoin innoissaan Laineen paluusta ja etenkin siitä, että pääsi pelaamaan taiturimaisen suomalaisen rinnalla.

– Hän tuo uutta energiaa meille, uusia tuulia. Hän on loistava pelaaja, ja tykkään pelata hänen kanssaan. Ketjumme pelasi melko hyvin tänään, ja tästä voimme vain parantaa, Slafkovsky kiteytti.

Myös Canadiensin päävalmentaja Martin St. Louis piti näkemästään.

– He eivät ole pelanneet aiemmin yhdessä, mutta esittivät silti hyvää peliä tänään. Tämän päälle on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa. Heidän täytyy jatkaa samaan malliin ja parantaa peli peliltä. En aio ylireagoida yhden pelin perusteella, mutta he näyttivät yhdessä hyvältä, St. Louis kehui.

Päävalmentaja myönsi, että Laineen paluu sai hänet odottavalle kannalle jo pari päivää sitten. Tieto hyökkääjän paluusta tuli pari päivää sitten, kun Montrealin joukkue palasi Bostonin-reissultaan.

St. Louis lähetti suuret kiitokset joukkueen lääkintähenkilökunnan suuntaan, sillä harjoitusleirillä tulleen loukkaantumisen pelättiin pitävän Laineen sivussa pidempään kuin reilun kahden kuukauden ajan.

– Henkilökuntamme on tehnyt loistavaa työtä aina ensimmäisestä diagnoosista lähtien. Moni on tehnyt paljon työtä hänen paluunsa eteen. Matkan varrella aina pelkää takaiskuja kuntoutumisessa, joten prosessin aikana ei voi innostua liikaa, mutta innostuin, kun kuulin pari päivää sitten, että hän pystyy pelaamaan, St. Louis totesi.

Laine ja Canadiens pelaavat seuraavan torstaina, kun Juuse Saroksen, Justus Annusen ja Juuso Pärssisen Nashville Predators vierailee Bell Centressä.

Aiheeseen liittyvä sisältö