Auston Matthews ei aikaillut tehojen kanssa päästessään vihdoin takaisin tositoimiin. Lähes koko marraskuun sivussa ollut tähtisentteri palasi Toronto Maple Leafsin kokoonpanoon lauantaina ja kirjautti heti kaksi syöttöpistettä, kun vaahteranlehdet jatkoivat voittojen tiellä kaatamalla Tampa Bay Lightningin vieraissa maalein 5-3.
– Kolmannessa erässä meni lievästi sanottuna mutkikkaaksi. Saimme kuitenkin homman hoidettua, Maple Leafsin päävalmentaja Craig Berube totesi.
Matthews ei ollut pelannut liki kuukauteen, sillä hän oli edellisen kerran joukkueensa pelaavassa kokoonpanossa 3. marraskuuta. Sittemmin väliin oli jäänyt yhdeksän ottelua ylävartalovamman takia. Poissaolonsa aikana Matthews muun muassa matkusti Saksaan tutun lääkärin tutkittavaksi.
Lauantaina hän kuitenkin näytti olevansa entisellään. Matthews otti paikkansa ykkösketjun keskeltä Matthew Kniesin ja William Nylanderin välistä. Myös Knies oli ollut sivussa kahdesta viimeisimmästä ottelusta ylävartalovamman takia. Hänkin kirjautti voitossa kaksi (1+1) tehopistettä.
– Oli valtavan tärkeä asia saada heidät takaisin mukaamme. Olimmekin tässä ottelussa erinomaisen tehokkaita. Teimme muutaman maalin, joilla pääsimme karkuun ja saimme ottelun haltuumme, Toronton maalilla peräti 38 kertaa torjunut Joseph Woll iloitsi.
Lauantain ottelu oli kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa Lightning hakkasi päätään seinään ilman maaleja, kun taas Toronto karkasi koko ajan kauemmas. Toisessa puolestaan Maple Leafsin kädet alkoivat täristä kotijoukkueen tehdessä muutamassa minuutissa uhkaavaa nousua takaisin voittotaisteluun.
Knies iski ensimmäisen erän ainoan osuman Chris Tanevin ja Matthewsin esityöstä. Toisessa erässä Tanev teki ensin ensimmäisen maalinsa Toronton pelaajana, ja sitten Nick Robertson viimeisteli Maple Leafsin ottelun kolmannen osuman vain 33 sekuntia myöhemmin. Erän lopussa John Tavares täräytti taululle jo tylyn 4-0 vierasjohdon.