Kaukalossa nähtiin sellaisia NHL:n eliittiluokan pelaajia kuin Connor McDavid, Leon Draisaitl, Nathan MacKinnon, Cale Makar ja Mikko Rantanen. Tärkeimmistä maaleista vastasivat kuitenkin Kasperi Kapanen ja Vasili Podkolzin, jotka ovat heiluttaneet verkkoa yhteensä vain viisi kertaa tällä kaudella.

Kapanen teki ensimmäisen maalinsa Edmonton Oilersin paidassa. Pitkällä kuivalla jaksolla syksyn avannut Podkolzin osui kolmannessa peräkkäisessä ottelussa. Kaksikko auttoi Edmontonin 4-1 vierasvoittoon Colorado Avalanchesta lauantaina. Oilers oli kukistanut edellisenä iltana Utah Hockey Clubin vieraissa jatkoajalla.

– Myös Avalanche pelasi toisena peräkkäisenä iltana (tappio Dallas Starsin hallissa) ja joutui matkustamaan. He olivat samassa tilanteessa. Mutta kun pelaa tässä hallissa ja tuota joukkuetta vastaan, niin olemme todella iloisia voitosta, Oilersin päävalmentaja Kris Knoblauch sanoi.

Kapasen ja Podkolzinin tärkeistä maaleista huolimatta Edmontonin suurin sankari löytyi tolppien välistä. Ottelun ykköstähdeksi valittu Stuart Skinner torjui 27 laukausta eikä antautunut kertaakaan tasakentällisin.

– Ei voi pyytää enempää, Podkolzin totesi Skinneristä.

NHL-uransa 139. ottelussa esiintyneestä Skinneristä tuli Oilersin historian seitsemäs maalivahti, joka ylsi 80 voittoon runkosarjassa. Häntä nopeammin rajapyykkiin ovat yltäneet vain 1980-luvun kultavuosien veskarit Andy Moog (121 ottelua) ja Grant Fuhr (138).

– Tuntui hyvältä heti alusta lähtien. Joukkueemme auttoi minua paljon ottelun alkuvaiheessa, joten tämä oli täysipainoinen koko joukkueen esitys. Kahden sarjapisteen saaminen on valtavan tärkeää, varsinkin kun pelasimme peräkkäisinä iltoina, Skinner sanoi.

Ehkä Kanadan maajoukkueen johtoryhmä on jo tehnyt maalivahtivalintansa helmikuussa pelattavaan 4 Nations Face-Off -turnaukseen, mutta jos ei, niin Skinner antoi viimeisen vahvan näyttönsä. Kanadan, Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen pitää sinetöidä pelaajavalintansa maanantaina, ja kokoonpanot julkaistaan keskiviikkona.

– En ajattele sitä (Kanadan maajoukkuetta) lainkaan. Pelasin suurimmaksi osaksi hyvin joukkueelle – Oilersille, Skinner kuittasi utelut.

Kanadalla ei ole näillä näkymin turnaukseen ketään selvää ykkösmaalivahtia. Knoblauchilta löytyy kuitenkin vaihtoehto yhdeksi kolmesta veskarista.

– Jos minä valitsisin, niin Skinner olisi joukkueessa. Mutta eivät he soita minulle kysyäkseen mielipidettäni, Knoblauch naureskeli.

Kapanen tasoitti ja Podkolzin vei lopulliseen johtoon

Edmontonin alivoima petti heti ensimmäisen jäähyn aikana, kun Coloradon Nikolai Kovalenko osui Artturi Lehkosen nappisyötöstä. Mutta muuten Oilersin alivoima oli lauantaina – ja on ollut viime aikoina muutenkin – häikäisevän hyvää. Edmonton on antautunut vain kerran viimeisimmillä 22 alivoimallaan.

– Mahtavaa työtä alivoimamiehiltä. Olemme tehneet sen suhteen hiton hyvää työtä jo jonkin aikaa, Skinner kehui.

Neljännessä ottelussaan Edmontonin paidassa esiintynyt Kapanen tasoitti vajaat viisi minuuttia Kovalenkon maalin jälkeen McDavidin tarjoilusta. Osuma oli Kapaselle kauden toinen. Hän on nyt tehnyt maalin neljälle NHL-seuralle. Oilersin lisäksi muut ovat Toronto Maple Leafs, Pittsburgh Penguins ja St. Louis Blues, josta Kapanen siirtyi Edmontoniin waiver-listan kautta reilu viikko sitten.

COL-EDM: Kapanen viimeistelee McDavidin väkevästä esityöstä

Podkolzin teki voittomaalin toisen erän jälkipuoliskolla. Venäläislaituri oli edellisenä iltana käynnistänyt Oilersin nousun kahden maalin takaa Salt Lake Cityssä. Kesällä hankittu Podkolzin veteli ensimmäiset 21 ottelua Edmontonin riveissä ilman maalia, mutta on nyt kolmen ottelun maaliputkessa.

– On hyvä nähdä, että jätkä, joka kovasti töitä tekevä hyvä joukkuekaveri saa palkintoa. Kaikki ovat iloisia hänen puolestaan. Näimme helpotuksen hänen kasvoillaan, kun hän teki sen ensimmäisen maalin. Mutta oli myös hienoa nähdä, miten vaihtopenkillä innostuttiin hänen osumastaan, Knoblauch kertoi.

Puolustaja Brett Kulakin kauden viides osuma kasvatti Edmontonin johtoa päätöserän alussa. Kulakin yhden sesongin ennätys on kuusi maalia, joten miehen tahti on toistaiseksi ollut väkevää syksyn aikana. Oilersin pakit ovat nyt tehneet yhteensä 16 maalia, mikä on jaetusti eniten koko NHL:ssä yhdessä Washington Capitalsin kanssa.

Ryan Nugent-Hopkins (1+1) sinetöi Edmontonin voiton tyhjiin. Yhteensä 11 Oilersin pelaajaa pääsi tehopisteen makuun. Nugent-Hopkins oli ottelun ainoa kahden pisteen mies.

– Kun pelaa peräkkäisinä iltoina, tarvitaan koko vaihtopenkkiä. Kaikki nostivat pelinsä tasoa. Oli mukava nähdä, että lähes kaikki pääsivät auttamaan (tässä voitossa), Knoblauch kiitteli.

Edmonton myös tarvitsee panosta muiltakin kuin niiltä tutuilta nimiltä, sillä joukkueen kokoonpanosta puuttuvat hyökkääjät Zach Hyman, Viktor Arvidsson sekä pitkäaikaispotilas Evander Kane.

Oilersin hyvää vierasvirettä tarvitaan taas tiistaina

Edmonton ja Colorado lukeutuivat suurimpiin mestarisuosikkeihin ennen kauden alkua. Kummankaan joukkueen meno ei kuitenkaan ole toistaiseksi vastannut odotuksia.

– Meillä on ollut hidas alku kauteen, siitä ei ole epäilystäkään. Olemme mielestäni pelanneet hieman paremmin kuin mitä pistesaldomme näyttää, mutta emme kovin paljon paremmin. Tämä viimeinen jaksomme on ollut enemmän sitä, mitä olin odottanut ja kaavaillut, Oilersin GM Stan Bowman sanoi The Athleticille.

Edmonton on sentään playoff-viivan paremmalla puolella. Jos runkosarja päättyisi nyt, Colorado jäisi pudotuspelien ulkopuolelle.

– Tämä on turhauttavaa, koska sarjataulukossa on niin tiukkaa. Meidän täytyy jossain vaiheessa päästä vauhtiin. Täytyy voittaa peräkkäisiä otteluita – enemmän kuin kolme – jotta saa hyvät asemat pudotuspeleihin, Rantanen kuvaili Avalanchen tunnelmia.

Kuten Bowman viittasi, Oilersin peli on ainakin tällä hetkellä menossa parempaan suuntaan. Edmonton päätti marraskuun kolmeen peräkkäiseen voittoon, mikä nosti öljymiehet kolmannelle sijalle Pacific-divisioonassa.

– Avalanche on todella hyvä joukkue, ja heidän hallissaan on vaikea voittaa. Taistelimme kovaa. Tuo oli yksi parhaista otteluistamme, Oilersin puolustaja Darnell Nurse totesi Sportsnetille.

Edmontonin menoa parempaan suuntaan ovat auttaneet hyvät esitykset vierasotteluissa. Oilers on ollut pisteprosentilla mitattuna kauden viidenneksi paras vierasjoukkue koko NHL:ssä.

Hyvälle vierasvireelle olisi käyttöä taas tiistaina, kun Oilers paketoi kolmen ottelun pelireissunsa Vegas Golden Knightsin hallissa tärkeässä kamppailussa. Pacificin kärkipaikkaa hallussaan pitävä Vegas on tällä hetkellä viisi pistettä Edmontonia edellä.

Aiheeseen liittyvä sisältö