Winnipeg Jets v Edmonton Oilers

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Viimeisenä pureudutaan Winnipeg Jetsin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

Winnipeg Jets pelasi viime kaudella odotuksia paremmin. Parhaimmillaan joukkue taisteli jopa Läntisen konferenssin kärkipaikoista, mutta pudotuspeleissä tuli noutaja jo ensimmäisellä kierroksella. Runkosarjassa Jetsin tuki ja turva oli laadukas puolustuspeli sekä huippumaalivahti Connor Hellebuyck, mutta playoffeissa Colorado Avalanche teki molemmista reikäjuustoa.

Kausi päättyi pettymykseen, ja samalla päättyi myös päävalmentaja Rick Bownessin valmentajaura. Ensimmäistä kertaa jo 1980-luvun lopulla Jetsissä valmentanut Bowness, 69, päätti jäädä eläkkeelle, ja hänen tilalleen joukkueen uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Scott Arniel, joka toimi aiemmat kaksi kautta Bownessin valmennusryhmässä.

Jets on ollut pitkään vakituinen pudotuspelijoukkue. Seitsemän viime kauden aikana Winnipeg on jäänyt playoffien ulkopuolelle vain kertaalleen, vuonna 2022. Menestystä kevään peleissä ei ole kuitenkaan tullut. Parhaimmillaan Winnipeg ylsi Lännen konferenssifinaaleihin vuonna 2018, mutta taipui tuolloin Vegas Golden Knightsille.

Tulevallakin kaudella Jets taistelee paikasta pudotuspeleissä, mutta mestarisuosikkien joukkoon se ei taaskaan lukeudu.

Merkittävimmät muutokset

Jetsissä ovi on käynyt merkittävien pelaajien osalta enemmän ulospäin kuin sisäänpäin. Winnipegin jättivät kesän aikana hyökkääjistä Sean Monahan ja Tyler Toffoli, jotka olivat viime kaudella Jetsin tulosketjuissa. Puolustuksesta poistui peruspuolustaja Brenden Dillon sekä syvyyspuolustaja Nate Schmidt. Myös erinomaisesti kakkosmaalivahdin tontilla pelannut Laurent Brossoit vaihtoi maisemaa.

Uusia pelaajia on tullut lähinnä takalinjoille ja maalille. Broissoit'n paikkaajaksi Jetsin kakkosmaalivahdiksi palkattiin Kaapo Kähkönen. Lisäksi Winnipeg hankki veskariosastolleen Eric Comrien. Tampa Bay Lightningissa viime kaudella pelannut Haydn Fleury tuo syvyyttä puolustukseen.

Avainpelaajat

Monahan ja Toffoli vaihtoivat maisemaa, mutta Jetsin hyökkäyksen perusrunko pysyy muuten pääosin entisellään. Mark Scheifele johtaa joukkueen ykkösketjua, ja Kyle Connorilla on iso vastuu maalinteosta. Tulosta odotetaan myös Gabriel Vilardilta ja Nikolaj Ehlersiltä. Cole Perfettillä, 22, on mahdollisuudet nousta pelintekijän rooliin tulosketjuihin ja ykkösylivoimaan.

WPG-LAK: Perfetti iskee ottelun toisen osumansa

Joukkueen selkeä ykköspuolustaja on Josh Morrissey, joka nousi toissa kaudella yhdeksi Jetsin johtavista pelaajista. Viime kausi oli tuloksen valossa häneltä hieman edellistä vaisumpi, mutta hän nakutti silti 81 runkosarjaotteluun puolustajalle mukavat tehopisteet 10+59=69.

Ykkösmaalivahtina jatkaa itseoikeutetusti Hellebuyck, jonka työpaikka Winnipegissä ei ole uhattuna, vaikka kahtena edellisenä keväänä hän on esiintynyt pudotuspeleissä heikosti.

Suomalaiset

Uutena suomalaisena Jetsin kokoonpanoon liittyy tällä kaudella Kähkönen. Suomalaismaalivahti aloitti viime kauden San Jose Sharksissa, mistä hän siirtyi pelaajasiirtojen takarajalla New Jersey Devilsiin. Kähkönen jäi kesällä vapaaksi pelaajaksi ja solmi yksivuotisen sopimuksen Jetsiin heti heinäkuun alussa. Hänelle on luvassa Winnipegissä kakkosmaalivahdin paikka.

Jetsillä on lisäksi sopimukset hyökkääjä Brad Lambertin sekä puolustajien Ville Heinolan ja Henri Nikkasen kanssa.

Suomalaisen jääkiekon suurlupauksena aikoinaan pidetty Lambert on pelannut Pohjois-Amerikassa kaksi viime kautta. NHL-debyyttinsä hän teki viime kaudella, ja toistaiseksi uran ainoassa NHL-ottelussa hän kirjautti syöttöpisteen. Lambert otti viime vuonna kehitysaskeleita ja kirjautti AHL:n Manitoba Moosessa 64 otteluun tehot 21+34=55.

Brad Lambert WPG top prospects 32 in 32

Heinola on pelannut Winnipegissä jo useamman vuoden ajan. Viime kausi meni AHL:ssä, mutta jokaisella sitä edeltävällä neljällä kaudella hän pääsi kokeilemaan vähintään muutaman ottelun NHL:n puolella. Kiekollisesti taitavalle Heinolalle voisi olla hyvinkin käyttöä Jetsin puolustuksessa, jossa on valmiiksi paljon puolustusalueen osaamista.

Nikkanen aloittaa kolmannen täyden kautensa Manitoban AHL-joukkueessa, mutta häntä ei ole vielä nähty NHL:ssä.

Heinolalla, 23, ja Lambertilla, 20, on molemmilla mahdollisuus kolkutella tulevalla kaudella Jetsin pukukopin ovea. Paikan lunastaminen voi olla kuitenkin haastavaa.

Ville Heinola

Vahvuudet

Jetsin vahvuus on ollut Bownessin aikana joukkueen tiivis viisikkopeli, jonka viimeisenä lukkona on toiminut maalivahti Hellebuyck. Winnipegillä on edellytykset tukeutua joukkueen yhteispeliin myös ensi kaudella, mutta aika näyttää, millaisia mausteita uusi päävalmentaja Arniel tuo joukkueeseen.

Kehityskohteet

Maalintekokilpailussa Jets jää hopealle. Winnipegissä täytyy löytää keinot, joilla ylivoimasta saadaan paras mahdollinen irti, sillä erikoistilanteista ylivoima on ollut joukkueen akilleenkantapää jo usean vuoden ajan. Ylivoimapelissä Winnipeg jää selkeimmin jälkeen muista kärkijoukkueista.

Tulevaisuuden nimet

Jetsin tulevaisuusosastolla nähtiin hyvin mielenkiintoinen peliliike elokuun puolivälin jälkeen, kun Jets kauppasi huippulupauksensa Rutger McGroartyn Pittsburgh Penguinsiin. Vastine oli kuitenkin hyvä, kun Winnipeg sai paluupostissa Brayden Yagerin, jonka Penguins varasi vuoden 2023 NHL Draftissa 14. vuorolla.

McGroarty ja Yager vaihtoivat paikkaa Jetsin lupauslaarin kirkkaimpina helminä. Yagerista odotetaan tulevina vuosina maaleja viimeistelevää keskushyökkääjää Winnipegiin. Myös Lambertia voidaan pitää yhtenä Jetsin parhaista lupauksista hyökkäyspäässä.

Yager_Penguins_skates

Jetsin lupauslaarista löytyvät lisäksi muun muassa lupaavat hyökkääjä Colby Barlow ja Chaz Lucius, mutta puolustukseen Jetsillä on vain vähän nousevia kykyjä. Heinolaa voidaan pitää tällä hetkellä kenties parhaana pakkilupauksena, joka Winnipegin organisaatiosta löytyy. Samasta tontista taistelee myös ruotsalaispuolustaja Elias Salomonsson.

Yltää pudotuspeleihin, jos…

Jetsillä on jälleen kiikarissa pudotuspelit, joihin sen pitäisi yltää ehjällä perussuorituksella runkosarjan aikana. Playoffeissa matka voi tosin tyssätä jälleen kerran lyhyeen.

Aiheeseen liittyvä sisältö