101323 Brayden Pachal VGK

Puntaroimme joukkueiden viimeaikaisia otteita joka perjantai kauden 2023-24 aikana sekä listaamme menneen NHL-viikon kymmenen kuuminta ryhmää. Nyt ruodimme poikkeuksellisesti vajaata viikkoa 10.–12.10.

Uusi NHL-kausi käynnistyi virallisesti tiistaina. Ensimmäiset pelipäivät on nyt tahkottu pois, joten on myös kauden ensimmäisen tavallisemman Power Rankings -voimasuhdelistan aika. Todelliset asetelmat selviävät vasta muutaman ensimmäisen viikon jälkeen, mutta ainakin jokunen joukkue vakuutti heti ensiesiintymisessään.

Seuraavassa on listattu kymmenen vahvinta joukkuetta runkosarjan ensimmäisten päivien ajalta.

1. Vegas Golden Knights, 2-0-0
Hallitseva mestari aloitti Stanley Cup -voiton puolustamisen Seattle Krakenia vastaan pelatulla kotiottelulla. Hätää ei ollut missään kohtaa kamppailua, ei edes Brett Howdenin saadessa suihkukomennuksen Krakenin orastavan kirin aikaan. Vegas oli jo painellut 3-0 johtoon, eivätkä ritarit päästäneet Seattlea enää peliin mukaan. Toisessa ottelussa vastassa oli San Jose Sharks, jonka Vegas kaatoi maalein 4-1.

2. Colorado Avalanche, 1-0-0
Avalanchen kauden alku ei ollut helpoin mahdollinen, sillä vastassa oli Los Angeles Kings eli toinen Läntisen konferenssin kärkipäähän povattu joukkue. Ottelu vieraskentällä oli kuitenkin hyvä suoritus, ja Avalanche näytti hetken jo rallattelevan voittoon. Kings tuli vielä mukaan peliin, mutta etenkin Mikko Rantasen neljän pisteen nappi-ilta varmisti Coloradon pistetilin aukeamisen.

Rantaselle kaksi maalia ja kaksi syöttöpistettä

3. Carolina Hurricanes, 1-0-0
Yksi suurista mestarisuosikeista kohtasi kotiareenallaan Ottawa Senatorsin. Hurricanes joutui näyttämään heti luonnettaan, sillä Senators johti ottelua ja kiri myöhemmin kahden maalin takaa vielä tasoihin. Kantti kuitenkin kesti ja avainpelaajat toimittivat. Niin Sebastian Aho kuin Teuvo Teräväinenkin pääsivät pisteille Carolinan vastatessa huutoon 5-3 voitolla.

4. New York Rangers, 1-0-0
Rangersin avausvastustaja oli todennäköisesti juuri sopiva. Buffalo Sabres ei ole mikään heittopussi, mutta silti sellainen joukkue, jota vastaan Rangers on ennakkosuosikki. Manhattanilaisten runkosarja saikin onnistuneen alun 5-1 vierasvoitolla. Kärkihepat Chris Kreider, Mika Zibanejad ja Artemi Panarin pääsivät heti tehokkaasti vauhtiin, ja Alexis Lafrenierekin sai itseluottamusta pönkittävän osuman.

5. New Jersey Devils, 1-0-0
Yksi kauden kiinnostavimmista joukkueista aloitti kautensa kukistamalla kotonaan Detroit Red Wingsin 4-3. Johtoasemat vaihtuivat, ja peli pysyi koko ajan maalin tai kahden marginaalissa. Avauskamppailu oli hyvä esimerkki Devilsin potentiaalista viihdyttää – ja silti myös voittaa. Jack Hughes antoi kahdella maalillaan viitteitä siitä, että viime kausi oli vasta alkua, ja Erik Haulakin avasi kauden maalitilinsä.

6. Vancouver Canucks, 1-0-0
Canucks avasi pelit runkosarjan osalta keskiviikkona, eikä varmasti kukaan osannut ennustaa lopputulosta. Vastassa oli Edmonton Oilers, johon uskoa riittää selvästi Vancouveria enemmän. Canucks kuitenkin nappasi pisteet murskaavalla 8-1 voitolla. Oilersin supertähdet Leon Draisaitl ja Connor McDavid saivat aikaan yhden osuman, ja senkin ylivoimalla. Brock Boeser mätti peräti neljä maalia, ja neljään tehopisteeseen ylsivät Canucksista myös Elias Pettersson ja J.T. Miller.

7. Boston Bruins 1-0-0
Huima runkosarja, valjut pudotuspelit, tärkeitä lähtijöitä. Kysymysmerkkejä oli kohtalaisesti, mutta Bruins on viimeisen reilun vuosikymmenen mittaan osoittanut yhä uudelleen kykynsä roikkua mukana huippujoukkueiden kastissa. Tälläkin kertaa alku oli lopulta ihan mallikas. Chicago Blackhawks ei ole kovin mahdollinen vastustaja, mutta David Pastrnakin pari maalia johdattivat Bostonin 3-1 voittoon. Alun otteluohjelma on muutenkin kevyehkö, joten Bruinsilla on mahdollisuus ottaa lentävä lähtö kauteen.

8. Dallas Stars, 1-0-0
Helpolla se ei tapahtunut, mutta Dallas selvisi kuin selvisikin startistaan kuivin jaloin. Maalivahti Jordan Binnington oli St. Louis Bluesin yllätyskortti, joka piti pelin niukkana, joten Starsin 2-1 voitto irtosi vasta voittolaukauskilpailusta. Starsin maalivahti Jake Oettinger oli myöskin hyvä, ja puolustuspelaaminen näytti varsin pätevältä. Hyökkäysketjujen kemiat ehkä vaativat vielä työstämistä, ja siinä auttaisi etenkin vammaansa parantelevan Roope Hintzin saaminen takaisin kokoonpanoon.

9. Nashville Predators, 1-1-0
Nollapeli on aina vakuuttava. Se myös muistuttaa tärkeimmästä syystä, jolla Predatorsin voi odottaa napsivan voittoja tällä kaudella: Juuse Saros. Suomalaismaalivahti oli kauden toisessa ottelussa ohittamaton muuri, kun Predators otti 3-0 kotivoiton Seattle Krakenista. Kauden ensimmäisessä ottelussa Tampa Bay Lightning pyyhälsi 5-3 voittoon kolmannen erän maaleillaan. Nashville on vasta rakennusvaiheessa, mutta joukkueessa on varmasti potentiaalia ainakin viime kautta parempaan. Hyökkääjä Juuso Pärssinen teki ilahduttavasti maalit Predatorsin molemmissa otteluissa.

10. Minnesota Wild, 1-0-0
Filip Gustavsson näytti kumiukon elkeitä Minnesotan maalilla ollessaan 41 torjunnallaan sankari sarja-avauksessa. Ruotsalaismaalivahti ehti joka paikkaan pelatessaan nollapelin kesällä Stanley Cup -finaaleissa taipunutta Florida Panthersia vastaan. Todennäköisesti vastaava torjuntamäärä ei pitkässä juoksussa kanna jatkuvasti voittoihin, mutta ensimmäinen päänahka oli silti arvokas.

Aiheeseen liittyvä sisältö