Gibson on pelannut Pohjois-Amerikassa 15-vuotiaasta asti. Hän lähti Jäähongasta Kanadan Saskatchewaniin opiskelemaan ja pelaamaan Notre Dame Hounds Midgetiin. Sen jälkeen hänet varattiin QMJHL:n Chicoutimi Saguenéensiin, jota hän edusti kauden 2012-13 loppuun. Sitten ura on jatkunut pitkään AHL:n puolella.
- AHL:ssä on mukavaa pelata, vaikka bussilla liikutaan. Bridgeport on hyvässä kohdassa, joten emme joudu hirveän pitkiä aikoja istumaan bussissa. Pelejä ja reissuja on paljon eli se on rankkaa mutta mukavaa. On hienoa, että kun pelaa parhaansa mukaan, niin välillä voi tulla kutsuja NHL:ään. Ei tietenkään ole kivaa, että kukaan pelaaja loukkaantuu, mutta se kuuluu jääkiekkoelämään, Gibson kertoo.
Suomeen paluu ei ole ollut mielessä, eikä miehen mieleen ole tullut lannistumisen oireita.
- Kuten sanoin, niin olin koko viime kauden loukkaantuneena. Olen sanonut, että jokainen peli sen kuuden jälkeen on minulle plussaa. Olen ollut iloinen, että olen pystynyt pelaamaan tänä vuonna. Mitään lannistumisia ei ole tullut mieleen. Siihen asti, kun saan täällä sopimuksia, ja on mahdollisuus pelata NHL:ssä, niin haluan olla täällä.
Gibsonin suomalaisuus on ollut monelle yllätys. Hänellä on englantilainen isä, jonka perintönä mies on saanut täysin englanninkielisen nimensäkin, mikä lisää hämmennyksen määrää ja väärinymmärtämisen mahdollisuuksia.
- Suomalaisuuteni tulee yllätyksenä ihmisille todella usein. Puhun vielä ranskaakin, ja kaverit ovat aina aivan ihmeissään, että miten tämä voi olla mahdollista. Minulla on Suomen passi, ja saan olla jatkuvasti todistamassa, että olen suomalainen. Tämä vain naurattaa. Tiedän, että Gibson ja Christopher eivät ole mitään suomalaisia nimiä. Tätä asiaa kysytään usein, hän sanoo.
Vaikka torjuntavastuuta ei ole vielä lupailtu, niin toivottavasti Gibson sitä Islandersissa lopulta saa. Ehkä se nimi ja kansalaisuus tulisivat sitä kautta kiekkoihmisille tutummiksi.